Digitalisaatiohankkeen tuloksia ja kokemuksia: Tutkimustietoalusta

Uutinen 25.4.2018 klo 9.13

Viiden haastatteluvideon sarjassa, Envibase –hankkeen osakokonaisuuksien vetäjät kertovat tehdystä työstä ja tuloksista. Tutkimustietoalusta-osahankkeessa toteutettiin tekniset ratkaisut ja luotiin toimintamallit hyvälle tutkimusaineistojen hallinnalle, löydettävyydelle sekä niiden jakamiselle uudelleen käytettäväksi. Samalla luotiin ympäristö SYKEn tutkimushankkeiden aineistohallinannalle, joka täyttää hyvän tiedonhallinnan ja eri tutkimusrahoittajien vaatimukset. Tuloksista kertoo Olli-Pekka Mattila (SYKE).
       

   

Envibase-hanke toteuttaa digitalisaation ja sen uudenlaisen hyödyntämisen edellyttämää hyvän tiedon hallinnan infrastruktuuria. Hankkeessa avataan, yhtenäistetään ja käyttöönotetaan laajasti ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tietoja sekä palveluita. Tehty työ keskittyy ennen kaikkea paikka-, satelliitti-, eliölaji- ja kansalaishavaintotietoihin.

Envibase toteutetaan viidessä osahankkeessa:

  1. Tietojen yhteiskäyttö,
  2. Kansallinen lajitietokeskus,
  3. Kansallinen Satelliittidatakeskus,
  4. Kansalaishavainnot ja
  5. Tutkimustietoalusta.

Osahankkeiden tulokset ilmentyvät erilaisina sähköisinä palveluina ja julkaistuna tietoaineistoina, joiden saavuttamiseksi tehtiin merkittävää teknisen taustainfrastruktuurin kehitystyötä. Hankkeessa toteutettujen palveluiden kautta on saatavilla huomattavia määriä erilaisia ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä havaintotietoja sekä aineistoja.

ENVIBASE-logo

Lisätietoja

  • Tutkimustietoalusta-osahanke
    Olli-Pekka Mattila, Suomen ympäristökeskus SYKE
    etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
  • Envibase-hanke
    Saku Anttila, Suomen ympäristökeskus SYKE
    etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Muiden osahankkeiden videot