Eipä jäädä asemalle

RSS
26.1.2016 Olli-Pekka Mattila
Olli-Pekka Mattila
Kirjoittaja työskentelee Suomen ympäristökeskuksessa ja on Envibasen Alusta tutkimusaineistolle -osahankkeen vetäjä.

Avoimen tieteen juna on jo kovassa vauhdissa. Sen määränpää on tuskin aivan selvä sen kyydissä jo olevillekaan, mutta näin on aina ollut tieteessä ja tutkimuksessa. Monin paikoin valtionhallinnossa keskustellaan ja toimitaan julkaisujen, niihin liittyvien tutkimusaineistojen kuvailun eli metatiedon ja itse tietoaineistojen avaamiseksi. Aineistojen avoimuus asettaakin perinteiset rajat koetukselle, sillä aineistoihin liittyy niin juridisia, sopimuksellisia kuin eettisiä kommervenkkeja. Tiedettä on kuitenkin tehty jo jonkin aikaa myös hyvin eri tavalla.

Ehkä tunnetuimpia kansainvälisiä esimerkkejä uudesta tieteen tekemisen malleista on Polymath- projekti, jossa brittiläinen matemaatikko Tim Gowers avasi blogissaan (https://gowers.wordpress.com/) keskusteltavaksi ja ratkaistavaksi matematiikan ongelman, jolla hän halusi kokeilla syntyvätkö keskeiset ongelman ratkaisut pienistä yksittäisistä ideoista kuin itsestään. Ensimmäisen Polymath ‑projektin kulkua ja saavutuksia on arvioitu, niin tiede-blogeissa kuin erilaisissa artikkeleissa. Suurimmiksi arvoiksi on laskettu projektin vauhdikas eteneminen, kun umpikujat väistetään tai ratkaistaan nopeammin useamman ajattelijan ideoidessa. Projektin nopean etenemisen lisäksi blogin pohjalle tehty osallistuminen ei jätä arvailujen varaan osallistujien panosta.

Suomessa löytyy myös esimerkkejä avoimemmasta tieteen tekemisestä. Opetus- ja kulttuuriministeriön hanketta seuratessa tapasin mm. Aalto yliopiston tutkijan Samuli Ollilan, joka Polymath ‑projektista inspiroituneena on soveltanut lähestymistapaa biolääketieteen laskennallisessa tutkimuksessa (http://nmrlipids.blogspot.fi/). Ensimmäinen artikkeli on avoimella yhteistyöllä jo julkaistu ja seuraava alkaa olla lähtövalmiina perinteisempään tutkijoiden kommunikointiin.

Tutkimuksen arvioinnissa tällä hetkellä keskeisessä asemassa ovat kansainväliset vertaisarvioidut julkaisut. Kehitettävää mittareissa on, ja keskustelu näiden ympärillä onkin tällä hetkellä aktiivista. Vanhat tutkimuksen rakenteet ja toimintamallit eivät kuitenkaan välttämättä parhaiten tue tieteen etenemistä. Innokkaimmat näkevät ilmassa jo merkittävän murroksen tieteen tekemisessä ja vanhojen rakenteiden murenemisessa. Itse suhtaudun asiaan vielä varovaisesti, mutta etulinjassa meneviä tutkijoita kuunnellessa ei voi olla asiasta innostumatta. Jos tieteen tekeminen onkin jo lähtökohtaisesti kenen tahansa, ainakin asiaa ymmärtävän, arvioitavissa ja kommentoitavissa, tarvitaanko myöhemmin enää nykykäytännön mukaista vertaisarviointia. Miten tutkija koulutetaan ja varustetaan tällaiseen muuttuvaan maailmaan?

Jos tieteen tekemisen ympäristö kokee voimakkaan murroksen, on sopeutumisessa tärkeää oman tutkijakuntamme toimintatapojen ja tutkimuskulttuurin muutos. Merkittävässä roolissa ovat yliopistot, joiden täytyy pystyä tarjoamaan tutkimusympäristön muutokseen vastaavaa koulutusta, mutta koulutusta täytyisi tarjota myös tutkimuslaitoksissa, joissa tavat ja tottumukset ovat ehkä vielä luutuneempia, tutkijan omaa vastuuta unohtamatta.

Opetus- ja kulttuuriministeriö suhtautuu murrokseen tosissaan. OKM:n rahoittama Avoin tiede ja tutkimus (ATT) -hanke on ottanut vaatimattomaksi tavoitteekseen, että Suomi nousee yhdeksi johtavista maista tieteen ja tutkimuksen avoimuudessa vuoteen 2017 mennessä ja, että avoimen tieteen mahdollisuudet hyödynnetään laajalti yhteiskunnassa. Tavoitteeseen pääsyä tukeakseen ATT -hanke tarjoaa avoimia koulutustilaisuuksia avoimen tieteen osalta kevään 2016 aikana. Pitäisiköhän mennä kuulolle, osallistumaan ja vaikuttamaan? Toista junaa ei ehkä tule.

Ei kommentteja. Ole ensimmäinen kommentoija.