Toiminnalliset alueet Suomessa

Toiminnallisilla alueilla tarkoitetaan työssäkäyntiin, asiointiin ja muuhun päivittäiseen tai viikoittaiseen liikkumiseen perustuvia yhtenäisiä aluekokonaisuuksia. Käytettävissä oleva aika rajoittaa arjen liikkumista, minkä vuoksi toiminnalliset alueet ovat usein kooltaan seututasoisia. Työmarkkinoiden erikoistuminen, liikennejärjestelmän kehittyminen ja palvelujen keskittyminen ovat pidentäneet päivittäin kuljettavia matkoja. Keskusten kasvanut vetovoima ja parantunut saavutettavuus vaikuttavat aiempaa kauemmas, mikä näkyy esimerkiksi työssäkäyntialueiden laajenemisena. Toiminnallisten alueiden merkitys on kasvanut erityisesti seudullisessa suunnittelussa.

Toiminnallisten alueiden tunnistaminen, muutosten seuranta, vaikutusketjujen ymmärtäminen ja tulevan kehityksen ennakointi on välttämätöntä, kun valmistellaan ja toteutetaan alueelliseen vuorovaikutukseen kytkeytyviä toimia, kuten aluekehityshankkeita, palvelurakenteen ratkaisuja tai hallinnollisen rakenteen uudistuksia. Toiminnallisten alueiden perusteella voidaan tuottaa tarvittavaa seurantatietoa ja tilastointia päätöksenteon tueksi hallinnollisista rajoista riippumattomalla aluejaolla.

Toiminnallisten alueiden rajauksia on kehitetty Toiminnalliset alueet ja kasvuvyöhykkeet Suomessa (ToKaSu) -hankkeessa. Alueiden rajaamiseen on kehitetty uusia menetelmiä valtakunnallisten paikkatietoaineistojen perusteella. Hankkeen tuloksena on syntynyt useita eritasoisia työssäkäynti- ja asiointialueiden rajauksia, joita voidaan jatkossa hyödyntää niin kuntien, maakuntien kuin valtionhallinnon tehtävissä. Aluerajaukset, niiden muodostamisperiaatteet ja -menetelmät on kuvattu tarkemmin hankkeen loppuraportissa.

Julkaisut

Aineistot

Paikkatietoaineistot toiminnallisista alueista tulevat saataville  Liiteri-tietopalveluun vuoden 2017 aikana. Aineiston saa jo sitä ennen käyttöön lähettämällä sähköpostia osoitteeseen kimmo.nurmio(at)ymparisto.fi.

Aiempi toiminnallisten alueiden kehitystyö SYKEssä

Lisätietoa

Erikoistutkija Antti Rehunen, Suomen ympäristökeskus SYKE,
etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Ryhmäpäällikkö Ville Helminen, Suomen ympäristökeskus SYKE,
etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Tutkija Kimmo Nurmio, Suomen ympäristökeskus SYKE,
etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Julkaistu 21.8.2013 klo 13.17, päivitetty 1.6.2017 klo 12.38