Elinympäristö

Fyysinen elinympäristömme muodostuu rakennetusta ja luonnonympäristöstä. Elinympäristöön kuuluvat myös sosiaaliset ja toiminnalliset, elämän laatuun ja elinolosuhteisiin vaikuttavat tekijät. Eri väestöryhmillä on iästä tai elämäntilanteesta johtuen erilaiset tarpeet ja toivomukset elinympäristön suhteen.

Elinymparisto_JUlvinen.jpg
Janne Ulvinen, YHA kuvapankki

Hyvä elinympäristö muodostaa kokonaisuuden, jossa eri väestöryhmillä on mahdollisuus jokapäiväisen elämän järjestämiseen ja perustarpeiden tyydyttämiseen: asumiseen, palveluiden käyttämiseen, työssäkäyntiin, ulkoiluun, harrastuksiin, mutta myös lepoon ja yksityisyyteen.

Yhdyskunnat kylistä kaupunkeihin muodostavat jokapäiväisen elinympäristön enemmistölle suomalaisista. Vähintään 200 asukkaan taajamissa asuu yli 80 prosenttia Suomen väestöstä.

Ajankohtaista

Euroopan kulttuuriympäristöpäivien logo

Euroopan kulttuuriympäristöpäivillä mennään luontoon yhdessä

8.2.2017
Luontoon yhdessä on Euroopan kulttuuriympäristöpäivien teema Suomessa vuonna 2017. Teemavuosi avataan tänään ympäristöministeriössä pidettävässä tilaisuudessa. Avajaisissa myös palkitaan lasten ja nuorten Kulttuuriympäristön tekijät -kilpailun voittajat, tamperelainen esikouluryhmä Nestorit, ja julkistetaan uusi kilpailutehtävä.

Julkaistu 7.2.2017 klo 13.34, päivitetty 7.2.2017 klo 13.33