SOVA-lain mukaisen ympäristöarvioinnin vaiheet

Suunnitelmien ja ohjelmien ympäristöarviointi käynnistyy, kun ohjelman tai suunnitelman valmistelu alkaa. Arvioinnin tuloksena syntyvässä ympäristöselostuksessa kuvataan suunnitelman tai ohjelman merkittävät ympäristövaikutukset.

Valmistelun aloittamisesta tiedotetaan. Yleisölle tulee varata mahdollisuus saada tietoja ja esittää mielipiteitä suunnitelman tai ohjelman ja ympäristöselostuksen lähtökohdista, tavoitteista ja valmistelusta.

Suunnitelmasta tai ohjelmasta vastaava viranomainen pyytää muita viranomaisia ottamaan kantaa niiden tietojen laajuuteen ja yksityiskohtaisuuteen, joita aiotaan esittää ympäristöselostuksessa. Ainakin ELY-keskusta ja tarpeen mukaan kunnan terveys- ja ympäristöviranomaisia sekä muita vaikutusalueen viranomaisia on kuultava. Hyvin laajoista tai merkittävistä suunnitelmista ja ohjelmista viranomainen pyytää myös ympäristöministeriön sekä sosiaali- ja terveysministeriön näkemykset.

Suunnitelma- ja ohjelmaluonnos ja ympäristöselostus

Luonnos suunnitelmaksi tai ohjelmaksi ja ympäristöselostus valmistuvat yleensä samaan aikaan. Ympäristöselostuksessa esitetään tiedot suunnitelmasta tai ohjelmasta ja tarkastelluista vaihtoehdoista ja arviot niiden ympäristövaikutuksista.

Yleisöllä tulee olla mahdollisuus  tutustua suunnitelma- tai ohjelmaluonnokseen ja ympäristöselostukseen sekä esittää niistä mielipiteensä. Suunnitelmasta tai ohjelmasta vastaava viranomainen pyytää lausunnot ainakin ELY-keskukselta ja tarpeen mukaan kunnan terveys- ja ympäristöviranomaisilta tai muilta viranomaisilta. Hyvin laajoista tai merkittävistä suunnitelmista ja ohjelmista viranomainen pyytää lausunnot myös ympäristöministeriöltä ja sosiaali- ja terveysministeriöltä.

Valtioiden rajat ylittävät ympäristövaikutukset

Jos suunnitelmalla tai ohjelmalla on vaikutuksia toisen valtion alueelle, arvioinnista tiedotetaan ympäristöarvioinnin kuluessa toiselle valtiolle ja neuvotellaan sen kanssa.

Hyväksyminen

Suunnitelmasta tai ohjelmasta vastaava viranomainen tiedottaa suunnitelman tai ohjelman hyväksymisestä.

Hyväksymispäätöksestä tai valmiista suunnitelmasta tai ohjelmasta on käytävä ilmi, miten ympäristöselostus ja suunnitelman ja ohjelman valmistelun aikana saadut mielipiteet ja lausunnot on otettu huomioon. Lisäksi on esitettävä, miten ne ovat vaikuttaneet sisältöön ja vaihtoehtojen valintaan.

Suunnitelman tai ohjelman hyväksymispäätös lähetetään ELY-keskukselle sekä niille kunnan ja muille viranomaisille, joiden kanssa on suunnitelmaa tai ohjelmaa tehtäessä neuvoteltu tai joilta on saatu lausunto. Sekä hyväksymispäätös että itse suunnitelma tai ohjelma asetetaan nähtäville.

Seuranta

Suunnitelmasta tai ohjelmasta vastaavan viranomaisen on huolehdittava siitä, että niiden toteuttamisesta aiheutuvia ympäristövaikutuksia seurataan ympäristöhaittojen ehkäisemiseksi ja vähentämiseksi.

Lisätietoja

Neuvotteleva virkamies Lasse Tallskog, ympäristöministeriö, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi, p. 050 413 0550

Julkaistu 5.7.2013 klo 11.45, päivitetty 5.7.2013 klo 11.45