Usein kysytyt kysymykset

Ympäristöhallinto saa päivittäin kysymyksiä ja palautetta luontoon ja elinympäristöön liittyvistä asioista. Kaikki www-palvelun palautteet käsitellään ja asiakkaita ohjataan tiedon lähteille. Tällä sivulla julkaistaan usein kysyttyjä kysymyksiä vastauksineen. Kysymykset julkaistaan toimitettuina ja nimettöminä.

Aihealueet

Vesi ja meri

Voiko merivettä käyttää kotipuutarhan kasteluun?

Itämeren veden suolapitoisuus on pieni ja vettä voi käyttää silloin tällöin kasteluun. Jatkuvasti käytettynä merivesi saattaa lisätä maan suolapitoisuutta ja siten aiheuttaa haittaa tietyille kasveille, kuten mm. perunalle, sipulille, porkkanalle ja marjakasveille. Parhaiten merivettä kestävät hedelmäpuut, kaalit, punajuuri ja ruohosipuli.

Miten tunnistaa sinilevän?

Sinileväkukinnat näkyvät usein lauttoina tai kasaumina, jotka voivat syntyä ja hajota nopeasti sään muuttuessa.

Sinilevä on helppo tunnistaa vihertävinä tai kellertävinä hiukkasina vedessä. Siitepöly saattaa näyttää lähes samanlaiselta kuin sinilevä, mutta yleensä ne esiintyvät eri aikoina. Siitepölyä on vedessä keväällä ja alkukesästä. Sinilevät puolestaan runsastuvat kesällä vesien lämmettyä.

Kotikäyttöön sopiva testi on nostaa levää kepillä. Jos keppiin jää roikkumaan jotain, kyse on yleensä rihmamaisesta viherlevästä. Sinilevä on pientä yksittäistä hippua, joten se ei voi jäädä roikkumaan tikkuun.

Myös ns. vesilasitesti on käyttökelpoinen. Testissä leväpitoisen veden annetaan ensin seistä rauhassa lasissa. Jos pintaan nousee vihreä kerros, kyseessä on sinilevä.

Miksi meri vaahtoaa?

Sateiden jälkeen erityisesti virtaavissa vesissä voi esiintyä vaahtoa, jonka väri vaihtelee vaaleasta tummaan. Tyypillisesti vaahtoa syntyy koskipaikoissa, missä vesi niin sanotusti ilmastuu. Vaahtoa syntyy erityisesti sateiden jälkeen. Useimmiten vaahtoa havaitaan keväisin. Vaahto värjäytyy humuspitoisessa vedessä tummemmaksi kuin kirkkaassa vedessä. Sitä siis esiintyy sekä vähäravinteisissa että ravinteikkaammissa vesissä. Vaahtoa voi kasaantua esimerkiksi suvantopaikkoihin.

Jos vaahtoa alkaa kertyä poikkeuksellisen runsaasti ja samalla havaitsette veden laadussa selviä muutoksia (haju, väri, sameus), niin kannattaa ottaa yhteyttä kunnan ympäristöviranomaisiin. Poikkeustilanteita kannattaa myös dokumentoida valokuvaamalla.

Koivun ja männyn siitepöly voivat keväällä ja alkukesällä värjätä veden keltaiseksi tai vaalean ruskeaksi. Siitepöly voi kulkeutua tuulen mukana kaukaakin ja veden virtaukset kuljettavat ja kasaavat sitä lautoiksi. Siitepölyn värjäämä vesi ei ole myrkyllistä, mutta hajoava siitepölymassa voi haista pahalle.

Saako karjaa päästää laiduntamaan rantaniitylle niin, että se pääsee myös veteen?

Kysyttäessä asiaa ympäristöviranomaisilta saattavat vastaukset olla hyvinkin erilaisia. Maisemapuolen edustajien käsitys on yleensä, että kotieläimet kuuluvat rantamaisemaan ja jopa vesistöön. Tietyt tukisopimukset (esim. perinnebiotooppi-) saattavat jopa edellyttää laiduntamista ranta-alueella.

Vesiensuojelijoiden käsitys asiasta on yleensä hiukan toinen ja perustuu ympäristöministeriön ohjeeseen kotieläintalouden ympäristönsuojelusta. Ohjeessa todetaan, että vesiensuojelusyiden erityisesti vaatiessa estetään vesistöjen äärellä laiduntavien eläinten pääsy vesirajaan. Rantalaitumilla tulisi viimeistään vesirajassa olla aita estämässä kotieläinten kulkua.

Onko syytä poistaa vesiruttoa uimavedestä?

Vesirutto, Elodea canadensis, on heikkojuurinen uposkasvi, joka viihtyy rehevöityneissä vesissä pehmeillä pohjilla. Se on makean veden kasvi, mutta sietää laimeaa murtovettä. Vesirutto lisääntyy kasvinpalasista ja siitä syystä sen poistamista ei suositella, koska se kasvaa nopeasti uudestaan. Vesirutto ei siedä aallokkoa eikä jään vaikutusta. Lienee parasta pitää vain uimapaikka puhtaana vesirutosta. Vesiruton esiintymistä on seurattu järvillä ja todettu sen taantuvan ja voimistuvan 5-10 vuoden sykleissä.

Onko matonpesu laiturilla kielletty?

Matonpesupaikkojen sijoittamista vesistöön ei ole yksiselitteisesti kielletty. Mattopyykkiä koskee kuitenkin valtioneuvoston asetus talousjätevesien käsittelystä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla. Matonpesupaikan pesuvedet voidaan rinnastaa harmaisiin talousjätevesiin, eli lähinnä erilaisiin asumisessa ja kotitalouksissa muodostuviin pesuvesiin.

Pesuvedet tulisi käsitellä ennen vesistöön johtamista. Käsittelytarpeen arvioi kunnan ympäristönsuojeluviranomainen. Vesiensuojelusyistä uudet kunnalliset matonpesupaikat on viime vuosina rakennettu maalle ja vanhatkin vesistöön sijoitetut mattolaiturit on pyritty siirtämään rannalle.

Mattopyykin aiheuttamaa kuormitusta on selvitetty. Mattojen pesu- ja huuhteluvesiin irtoaa runsaasti vesistöä kuormittavia aineita. Nestesaippua kuormitusosuus on vähäinen, kuormitus aiheutuu mattoihin tarttuneista lika-aineista. Matoista irtoaa kiintoainetta (hiekkaa, savea ja orgaanista ainetta) sekä maton kuituja. Pesuvesien ravinnepitoisuudet ovat suuria ja joissain pesuvesissä on myös runsaasti bakteereja. Tulosten perusteella voidaan todeta, että suosittujen matonpesupaikkojen siirtämisellä rannalle saadaan selviä vesiensuojeluhyötyjä.

Kuinka paksua jään pitää olla että se kestää kävelyä?

Alkutalvesta pätee sääntö, että teräsjään paksuuden pitää olla vähintään 5 cm ja tietenkin koko matkalta, jolle aikoo kävelemään. Jäänpaksuus kuitenkin vaihtelee melkoisesti, joten jos jäänpaksuus on jossakin kohdassa 5 cm niin se voi olla metrin päässä 3 cm, jolloin se ei enää kannakaan ihmistä. Eli ei kannata lähteä jäille kävelemään, jos teräsjään paksuus on vasta näin ohutta.

Kevätjäillä edellä mainitut senttilukemat eivät enää päde. Monikymmensenttinenkin jää voi pettää alta kun jääkiteiden rajapinnat ovat sulaneet ja jää on niin sanotusti puikkoontunut. Jos on aikeissa mennä jäälle, rannan tuntumassa kannattaa koettaa kairalla, tuuralla tai kepillä, onko jää haurastunut ja pehmeä vai onko se keskitalven kovaa teräsjäätä. Keväällä jäiden haurastuminen kiihtyy erityisesti sen jälkeen, kun jään päällä oleva lumi on sulanut pois ja jää näyttää tummalta.

Sivun alkuun

 

Luonto

Kenelle voi ilmoittaa jättiputki- ja muista vieraslajihavainnoista?

Havainnot tulee ilmoittaa kansalliseen vieraslajiportaaliin. Havaintotiedot kannattaa ilmoittaa myös maanomistajalle tai asianomaiseen kuntaan, jotta hekin ovat tietoisia kasvustosta. Havaintojen tallentaminen Luonnontieteellisen keskusmuseon ylläpitämään vieraslajiportaaliin on tärkeää, jotta vieraslajien esiintymät ovat torjujien saatavilla.

Kuka jättiputkikasvustoja hävittää?

Maanomistaja vastaa aina kasvuston hävittämisestä omalla maallaan. Hävitystyöstä vastaavaa viranomaista ei ole, joten hävittäminen on yleensä tehtävä omalla kustannuksella. Useissa kunnissa ja joissakin ELY-keskuksissa tehdään jättiputkien hävitystyötä myös yksityismailla – näistä kannattaa kysyä apua. Myös jotkut paikalliset (esim. luonnonsuojelu-) yhdistykset voivat olla avuksi. Suomen ympäristökeskus (SYKE) ei kerää havaintoja eikä tee käytännön hävitystyötä. SYKEn ensisijainen tehtävä on toimia asiantuntijaviranomaisena ja tuottaa tarvittavaa valistusaineistoa.

Valitettavasti pelkkä ilmoitus ei välttämättä johda esiintymän torjuntaan, koska torjuntavastuita ei ole määritetty eikä torjuntaan ole riittäviä voimavaroja.

Miten saan naapurini hävittämään jättiputket tontiltaan?

Mikään laki ei velvoita hävittämään kasvia omalta maalta, joten ainoa keino on neuvottelu ja suostuttelu. Jättiputken levittäminen luontoon sen sijaan on kiellettyä luonnonsuojelulain 43§ nojalla.

Voiko jättipalsamia hävittää muuten kuin niittämällä?

Jättipalsamin hävittämistä helpottaa, että se on yksivuotinen kasvi, eli se uudistuu siemenistä vuosittain eikä sillä ole pysyvää siemenvarastoa maassa.

Hävittämisessä tärkeintä on estää uusien siementen muodostuminen. Useimmiten kaikkia kasveja ei saa hävitettyä kerralla, joten torjuntaa on jatkettava kunnes kaikki siemeniä tuottavat yksilöt on hävitetty. Hävittäminen tulee tehdä hyvissä ajoin ennen kuin kasvien siemenet kypsyvät ja leviävät luontoon.

Kasvin hävittäminen on kuitenkin työlästä, koska riittää, että yksikin yksilö jää henkiin ja muodostaa uusia siemeniä. Jättipalsamikasvustojen pysyvä hävittäminen edellyttää siksi, että torjuntatoimia jatketaan  niin kauan kunnes kaikki kukkivat yksilöt on saatu hävitettyä.

Kasvia hävittäessä tulee muistaa:

  • Katkaistut varret muodostavat helposti uusia kukintoja.
  • Myös pienet hyvin lyhyet yksilöt voivat muodostaa siemeniä.
  • Kasvin siemenet leviävät veden mukana uusille kasvupaikoille.
  • Älä laita kasvin siemenkotia kompostiin, jossa ne kypsyvät ja leviävät uudelleen ympäristöön.
  • Kasvustot kannattaa hävittää ennen siementen muodostumista ja mahdollisimman kattavasti koko alueelta.
  • Kasveja voi tietenkin myös myrkyttää. Myrkyttäessä on oltava varovainen ja noudatettava myyntipakkauksessa annettuja ohjeita. Torjunta-aineita ei saa levittää vesistöihin.

Saako rauhoitetun kasvin siemeniä kerätä? Kiinteistöllämme on runsaasti lehtoneidonvaippaa. Onko siemenien ottaminen hyötykäyttöön luvallista?

Lehtoneidonvaippa, Epipactis helleborine, on rauhoitettu koko maassa Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Luonnonsuojelulaki kieltää kasvin tai sen osan - myös siementen - poimimisen, keräämisen, irtileikkaamisen, juurineen ottamisen tai hävittämisen. Rauhoitettua kasvia ei siis myöskään saa siirtää paikasta toiseen, kuten esimerkiksi omaan puutarhaansa. ELY-keskukset myöntävät siirtolupia rauhoitetuille kasveille vain, jos kasvi on välittömässä vaarassa tuhoutua.

Joudutte siis ihastelemaan lajia nykyisellä paikallaan. Kämmeköiden lisääminen siemenestä on joka tapauksessa hyvin vaikeaa, koska kasvi tarvitsee elääkseen niin sanotun sienijuuren. Monet lajit ovat myös erittäin vaativia kasvupaikkansa suhteen sekä hidaskasvuisia. Kylvö ei siis todennäköisesti edes onnistuisi - parhaat elinmahdollisuudet siemenillä on kasvin nykyisellä kasvupaikalla.

Kämmekät eli orkideat ovat kauneutensa, erikoisuutensa ja harvinaisuutensa vuoksi olleet erittäin suosittuja keräilykohteita. Tämän vuoksi niiden kauppaa on rajoitettu myös kansainvälisesti uhanalaisten eläinten ja kasvien kauppaa säätelevällä CITES-sopimuksella. Kaikki rauhoittamattomatkin kämmekkälajit kuuluvat CITESin piiriin, ja se on otettava huomioon niiden kuljettamisessa ja kauppaamisessa. Kämmekkäyksilöiden vieminen EU:n ulkopuolelle edellyttäisi, että niille on hankittu CITES-vientilupa, mutta Suomen rauhoitetuille kämmeköille tai niiden siemenille ei voida myöntää vientilupia.

Yleisimpien niin sanottujen ”markettikämmeköiden”, EU:n ulkopuolelta tuotujen kasvatettujen B-liitteen kämmeköiden kauppa EU:ssa on vapaata. Niiden myynnille EU:n alueella ei siis vaadita myyntilupaa, mutta niilläkin on oltava alkuperätodistus, jolla todistetaan, että ne ovat laillisesti hankittuja.

Tappaako varpushaukka koiranpentuja?

Varpushaukka on erikoistunut, nimensä mukaisesti, varpuslintujen saalistamiseen. Haukan saalislajistoon eivät kuulu koiranpennun kokoiset nisäkkäät. Lajin ruokavalion suurikokoisimpia lintuja ovat rastaat ja pienet varislinnut, kuten närhet. Varpushaukan isompi lähisukulainen, kanahaukka, on samoin erikoistunut lintujen saalistamiseen, mutta sen on nähty saalistavan myös kaneja, jotka kokoluokaltaan vastannevat pientä koiranpentua.

Miksi talitiainen lentää sisälle avoinna olevasta tuuletusikkunasta?

Talitiaiset tutkivat aktiivisesti rakennuksia ruuan ja yöpymiskolojen etsinnän merkeissä. Kolopesijöinä ne ovat tottuneet änkeytymään pienistä raoista sisään ja eksyvät tällöin säännöllisesti myös sisätiloihin. Jos lintu on löytänyt sisältä jotain syötävää, niin se todennäköisesti muistaa sen ja yrittää uudestaan tilaisuuden tullen. Ikkunoista tiaiset ovat kiinnostuneet myös ikkunakitin takia. Ne nokkivat sitä kalkin ym. hivenaineiden saannin takia.

Mitä pitää tehdä puusta pudonneelle variksenpoikaselle?

Poikasen voi jättää aidalle, kyllä emot siitä huolehtivat. Jos olet hyvä kiipeilijä, voisi sen viedä takaisin pesäänkin.

Kuinka kauan lintukirput voivat viihtyä ihmisasunnossa? Onko niitä normaalien siivoustoimien lisäksi syytä ruveta torjumaan?

Lintujen pöntöistä saa helposti matkaansa kirppuja, samoin niitä usein tulee keväällä asuntoihin, jos rakennuksessa pesii lintuja tai pönttöjä on aivan rakennuksen vieressä. Lintukirput eivät pysty elämään pysyvästi ihmisasunnoissa ja häviävät yleensä melko nopeasti, tavallisesti viimeistään parin kolmen viikon kuluessa. Tyypillistä on, että puremista aiheutuvat oireet vaihtelevat eri ihmisillä. Voi myös olla, etteivät kirput pure yhtä helposti kaikkia. Torjunta on hankalaa, eikä mihinkään ylimääräisiin torjuntatoimiin kannata ryhtyä.

Voiko maisemallisesti arvokkaan yksittäisen puun suojella?

Yksittäisen maisemallisesti arvokkaan puun suojelumahdollisuuksia ovat luonnonmuistomerkiksi rauhoittaminen tai luonnonsuojelulain luontotyyppisuojelun perusteella.

Maisemallisesti arvokas yksittäinen puu on mahdollista rauhoittaa luonnonmuistomerkiksi. Päätöksen tekee kunta alueen omistajan hakemuksesta tai suostumuksella. Luonnonmuistomerkiksi voi rauhoittaa puun, puuryhmän, siirtolohkareen tai muun niitä vastaavan luonnonmuodostuman, jota sen kauneuden, harvinaisuuden, maisemallisen merkityksen, tieteellisen arvon tai muun vastaavan syyn vuoksi on aihetta erityisesti suojella. Luonnonmuistomerkiksi rauhoitettu puu myös merkitään maastoon niin että se on selvästi havaittavissa. Rauhoitetun luonnonmuistomerkin vahingoittaminen tai turmeleminen on kielletty.

Kunta voi omistajan hakemuksesta tai alueellisen ELY-keskuksen esityksestä lakkauttaa luonnonmuistomerkin rauhoituksen, jos rauhoitukselle ei ole enää perusteita tai jos rauhoitus estää yleisen edun kannalta merkittävän hankkeen tai suunnitelman toteuttamisen. Käytännössä on joskus jouduttu esimerkiksi rakennuksen tai yleisellä paikalla olevan lahonneen puun aiheuttaman kaatumisvaaran takia esimerkiksi poistamaan puusta oksia. Luonnonmuistomerkkiasioissa kannattaa kääntyä kunnassa ympäristöasioita hoitavan henkilön puoleen.

Toinen mahdollinen keino yksittäisen maisemallisesti arvokkaan ison puun suojelemiseksi tulee luonnonsuojelulain luontotyyppisuojelun kautta. Luonnonsuojelulain 29 §:n suojeltuihin luontotyyppeihin kuuluvat avointa maisemaa hallitsevat suuret yksittäiset puut tai enintään viiden puun puuryhmät, jotka ovat järeärunkoisia, iäkkäitä, usein monihaaraisia ja laajalatvuksisia. Männyn, kuusen, koivun ja tammen rungon läpimitta on 1,3 metrin korkeudella vähintään 60 cm sekä muiden puiden vähintään 40 cm.

Avoimella maisemalla ei tarkoiteta metsätaloudellisia uudistusaloja vaan esimerkiksi viljelysmaisemaa. ELY-keskus rajaa luontotyypiksi puun tai puut juuristoineen eli pääsääntöisesti vähintään puiden latvusten laajuinen alue. Rajauspäätöksen jälkeen puita ei saa kaataa, eikä niiden kuolleitakaan oksia pääsääntöisesti tule poistaa. Tässä voidaan tietenkin joustaa, jos kyseessä on vaikkapa puu, joka on vaarassa kaatua tielle. Tavoitteena on siis puun/puuryhmän säilyminen. Näin ollen rajauspäätös ei estä vaikkapa puun alla olevan kasvillisuuden niittämistä, mutta esimerkiksi juuriston vaurioittaminen olisi kiellettyä.

Jos haluaa saada selville, täyttääkö joku puu/puuryhmä luonnonsuojelulain luontotyyppisuojelun kriteerit, kannattaa olla yhteydessä oman alueen ELY-keskukseen.

Voiko luonnosta ottaa kiviä oman pihan koristukseksi?

Kivinäytteiden keruuta on Suomen lainsäädännössä säädelty kaivos- ja maa-aineslaissa. Tarkkaa määritelmää sille, missä määrin maa-aineksia voidaan ottaa jokamiehenoikeudella, ei ole oikeuskäytännöissä kuitenkaan syntynyt. Varkautena tai hallinnan loukkauksena ei vallitsevan käytännön mukaan pidetä esimerkiksi yksittäisten kivien poimimista taskuun. Maa-ainesten tai kivien ottaminen siten, että maan pois kuljettamiseen tarvitaan kottikärryjä tai peräkärryä, ei ole sallittua. Toisen maata ei saa kaivaa niin, että se muuttuu ulkonaisesti toiseksi (rikoslaki 28 luku 11 §).

Kaivoslain (2 luku 7 §) mukaan jokaisella on oikeus ottaa vähäisiä näytteitä toisen alueelta kaivosmineraalien löytämiseksi. Mineraalinäytteitä voi ottaa sieltä, missä jokamiehenoikeudella liikkuminen on muutoinkin mahdollista. Vahinkojen ja vähäistä suuremman haitan aiheuttaminen on kielletty. Rikoslaissa määritelty hallinnanloukkaussäännös (28 luku 11 §) kieltää muun muassa toisen maan kaivamisen. Kivien kerääminen voi olla vielä erikseen kiellettyä ainakin tietyillä luonnonsuojelualueilla.

Miten karhuntaljalle hankitaan vientilupa Venäjältä Suomeen?

Jotta voi tuoda karhuntaljan Suomeen Venäjältä, taljan tuonnille on oltava CITES-vientilupa Venäjän CITES-viranomaiselta ja CITES-tuontilupa Suomen ympäristökeskuksesta. CITES-luvat on hankittava hyvissä ajoin ennen vientiä/tuontia eikä niitä voida myöntää takautuvasti. Talja on henkilökohtainen esine, joten sen tuoja on myös sen omistaja. Venäjältä hankitun karhun taljaa tai karhun osia ei voi myydä Suomessa edelleen. Karhuntalja on tuotava hyväksytyn rajanylityspaikan kautta.

Tuontilupa voidaan myöntää vasta kun Suomen ympäristökeskukseen on toimitettu kopio myönnetystä CITES-vientiluvasta ja allekirjoitettu CITES-tuontilupahakemus. Taljaa ei voi tuoda Suomeen ennen kuin on saanut voimassaolevat luvat: sekä CITES-vientiluvan että CITES-tuontiluvan.

Lisätietoa metsästysmuistoista ja niiden tuonnista:

Tarvitseeko lehmän taljan tuontiin lupaa?

Koska lehmä ei ole uhanalainen, luvanvarainen laji, sen taljan tuonnille et tarvitse lupia Suomen ympäristökeskuksesta. On kuitenkin varmistettava lähtömaan viranomaisilta, vaaditaanko taljan viennille lupia tai tarkistuksia. Kannattaa myös varmistaa Elintarviketurvallisuusvirasto Evirasta ettei taljan tuonti Suomeen edellytä eläinlääkinnällisiä lupia tai tarkistuksia.

Voiko valaanlihaa tuoda Suomeen?

Valaanlihaa (tai muita valastuotteita) ei voi tuoda Suomeen (EU:n alueelle), vaikka niitä on myytävänä muun muassa ruokakaupoissa Norjassa. Kaikki valaat ovat myös niin kutsuttuja CITES-lajeja, eli niiden kauppaa on rajoitettu kansainvälisellä sopimuksella.

Voiko Suomeen tuoda metsästyshaukan Englannista?

Kaikki haukat kuuluvat haitallisten vieraslajien luetteloon, josta säädetään valtioneuvoston asetuksella 1725/2015. Haukat kuuluvat asetuksen liitteen A kohdassa 2.1 tarkoitettuun päiväpetolintujen lajiryhmään. Haukkojen maahantuonti, kasvattaminen ja myynti on siksi ollut kiellettyä vuoden 2016 alusta.

Voinko lähettää orkideanpistokkaita Australiasta Suomeen?

Kun tuo luvanvaraisia II/B-liitteen orkideoita Suomeen EU:n ulkopuolisesta maasta, on niille oltava alkuperämaasta CITES-vientilupa ja Suomen ympäristökeskuksesta CITES-tuontilupa. SYKE voi myöntää CITES-tuontiluvan kun CITES-vientiluvan kopio ja CITES-tuontilupahakemus on toimitettu SYKEen.

Lisäksi tuontiin tarvitaan luvat Suomen kasvitarkastukselta, joka toimii maa- ja metsätalousministeriön alaisuudessa. Ennen tuontia on otettava yhteyttä kasvintarkastusviranomaiseen ja varmistettava, voidaanko kasvit tuoda ja mitä lupia ja tarkistuksia niiden tuonti edellyttää. Elävien kasvien tuonti on vaikeaa, koska niiden mukana maahan voi tulla tauteja ja tuholaisia.

Voinko tuoda Thaimaasta pytonnahkabootsit?

Python on EU:n B-liitteen laji, joten saappaiden tuonnille vaaditaan lähtömaan CITES-viranomaisen myöntämä CITES-vientilupa ja Suomen ympäristökeskukselta CITES-tuontilupa. Luvat on hankittava hyvissä ajoin ennen tuontia. Vientiluvan myöntää lähtömaan CITES-viranomainen. Lupa tarvitaan, kun B-liitteen tuote tuodaan EU:n ulkopuolisesta maasta EU:n alueelle.

Onko eläinkaupan kirjoittama eläinpassi riittävä alkuperätodistus II/B-liitteen lajille?

Eläinkaupat voivat kirjoittaa alkuperätodistuksen B-liitteen lajille, kun tiedossa on tarkasti eläimen alkuperä; mistä ja milloin se tuotiin EU:n alueelle. Kun eläin on syntynyt EU:n alueella, on todistettava myös sen vanhempien laillinen alkuperä. Eläinpassiin on kirjattava lajin (kaksiosainen) tieteellinen nimi, sen yleisnimi (lajinimi) sekä mistä ja milloin eläin on hankittu. Eläinpassi kannattaa säilyttää hyvin, sillä se on eläimen alkuperätodistus.

Eläinpassia tarvitset muun muassa silloin, kun eläin tai sen poikasia myydään, eläin otetaan mukaan matkalle EU:n alueelle tai kun sille haetaan kansalliselta CITES-lupaviranomaiselta CITES-vientilupaa matkustaessa EU:n ulkopuoliseen maahan (esimerkiksi Norjaan, Sveitsiin tai Yhdysvaltoihin).

Miten Kenian hiekkaboakäärmeen, Eryx colubrinus loveridgei, poikasille saa alkuperätodistuksen?

Koska kyseessä on B-liitteen laji, sen myynnille et tarvitse lupaa. Kun myyt B-liitteen eläimen poikasia, ostajan tulisi saada poikasille alkuperätodistus. Alkuperätodistus tulisi olla kaikilla B-liitteen lajeilla. Sitä tarvitaan esimerkiksi EU:n ulkopuoliseen maahan matkustettaessa, jolloin omistajan on hankittava eläimille Suomen ympäristökeskuksesta CITES-vientilupa.

Alkuperätodistuksen voit laatia itse. Kirjoita otsikoksi alkuperätodistus ja kirjaa siihen tiedot eläimestä: lajin tieteellinen ja kansallinen nimi (yleisnimi), milloin ja missä se on syntynyt, laadi yksilön kuvaus eli kirjaa tuntomerkit, sukupuoli sekä syntymäaika. Kannattaa myös mainita, että kyseessä on vankeudessa syntynyt yksilö. Tiedot eläinten vanhemmista on kirjattava alkuperätodistukseen. Alkuperätodistukseen tulisi myös kirjata myyjän ja ostajan yhteystiedot, ostopaikka ja päivämäärä. Jos alkuperätodistus ei ole kuitti, on asiakkaalle annettava myös kauppakuitti. Alkuperätodistuksen liitteenä tulee olla kopio tai tiedot eläinten vanhempien CITES-tuontiluvista, joilla ne alkujaan tuotiin Suomeen tai EU:n alueelle.

Kun myyt poikasia, on ostajalle annettava myös yleiset tiedot lajista ja hoito-ohjeita. Suomen ympäristökeskus ei laadi alkuperätodistuksia.

Millaisia lupia tarvitsen perhoilleni tehdessäni kalastusmatkan EU:n ulkopuolelle, esimerkiksi Norjaan? Perhoissani on käytetty CITES-materiaaleja, muun muassa apinaa.

Niin sanottujen CITES -lajien tuonnille ja viennille EU:n ulkopuoliseen maahan vaaditaan aina voimassaolevat CITES-luvat ja -todistukset. Toisin sanoen, jos perhoissa on karhun, suden, apinan tai muiden CITES-lajien osia (esimerkiksi karvoja), on niiden viennille haettava CITES-vientilupa. Kun palaat perhoinesi takaisin Suomeen, on perhoille hankittava CITES-vientilupa myös Norjan CITES-viranomaiselta.

Suomessa CITES-lajien tuontia ja vientiä valvoo tulli. CITES -luvat on esitettävä tullissa, joka tekee lupiin tarvittavat merkinnät. Esimerkiksi Norjassa viranomaiset ovat usein tarkastaneet CITES-lupia kalastuskilpailujen yhteydessä. Kannattaa siis varmistaa, että kaikki luvat ovat kunnossa ennen kuin otat CITES-perhot mukaan.

Miten pitäisi menetellä, jos haluan myydä kaatamani karhun taljan, kallon ja siitinluun?

Suomessa metsästetyn karhun taljan myynnille tarvitset EU-todistuksen, jonka  myöntämisestä vastaa Suomen ympäristökeskus. Myyntilupaa varten tarvitaan täytetty EU-todistushakemuslomake sekä Suomen riistakeskuksen myöntämä laillisen saannon todistus. Jos aiot myydä myös kallon ja siitinluun on ne mainittava hakemuksessa.

Tarvitaanko hirventaljan myymiseen huutokaupassa lupaa?

Ympäristöhallinto vastaa vain rauhoitettujen ja uhanalaisten lajien myynti- ja hallussapitoluvista. Koska hirvi ei ole rauhoitettu eikä uhanalainen laji, sen taljan myynnille ei vaadita lupaa.

Sivun alkuun

 

Kulutus ja tuotanto

Kuinka moneen kertaan paperia voidaan kierrättää?

Paperinkeräys Oy:n mukaan sama kuitu voi kiertää 5 - 6 kertaa. Usean kiertokerran jälkeen kuitu on pilkkoutunut niin lyhyeksi, ettei se kelpaa enää uusien tuotteiden raaka-aineeksi. Jokaisen käyttökerran jälkeen pilkkoutunutta keräyskuitua voidaan käyttää hieman "alempiarvoisen" tuotteen valmistukseen (esimerkiksi kotikeräyspaperista valmistetaan sanomalehtiä ja atk-konttoripaperista vessapehmopaperia).

Miksi Suomessa muovin ja kipsilevyjätteen kierrätys on retuperällä? Rakennustyömaalta jää paljon näitä jätteitä ihan puhtaina. 

Kysymykseen ei ole aivan yksiselitteistä vastausta. Rakennusjätteiden hyötykäytön lisääminen on tavoitteena niin Suomen kuin EU:n jätepolitiikassa. EU:n jätedirektiivissä asetetaan rakennus- ja purkujätteiden materiaalikierrätykselle tavoitteeksi 70 % materiaalikierrätys vuoteen 2020 mennessä. Tämän saavuttaminen edellyttää melkoista tehostamista rakennusjätteiden kierrättämisessä.

Rakennusjätteiden hyödyntämisestä säädetään valtioneuvoston asetuksessa jätteistä (179/2012). Sen mukaan rakennusjätteet on lajiteltava ja mahdollisimman suuri osa jätteestä valmisteltava uudelleenkäyttöön, kierrätettävä tai hyödynnettävä. Myös maankäyttö- ja rakennuslaissa (132/1999) säädetään rakennuksen purkamisen järjestämisestä siten, että käyttökelpoiset rakennusosat on käytettävä hyväksi. Rakennusjätteiden tuottaja on vastuussa näiden jätteiden jätehuollon järjestämisestä (kunnat eivät siten jätelain mukaan ole vastuussa näistä jätteistä).

Se, kuinka paljon rakennusjäteistä hyödynnetään, on käytännössä tällä hetkellä pitkälti kiinni raaka-aineiden ja jätemateriaalien hinnoista ja siitä miten helposti ko. materiaalit ovat hyödynnettävissä. Ympäristöministeriö tukee rakennusjätteiden kierrätyksen parantamista tukevia hankkeita vihreän talouden rahoituksella. Ympäristöministeriö on myös laatinut sidosryhmien kanssa Ramate-toimenpideohjelman rakentamisen materiaalitehokkuuden edistämiseksi. Ohjelman eräänä toimenpiteenä on edistää rakennusmateriaalien uudelleenkäyttöä ja kierrätystä.

Onko huoltamoyrittäjä velvollinen ottamaan vastaan vanhat autonrenkaani vaikka en ostaisi uusia?

Huoltamoyrittäjän pitää ottaa kaikki renkaat vastaan, vaikka et ostaisi uusia, jos huoltamo toimii Suomen Rengaskierrätyksen vastaanottopisteenä. Voit palauttaa vanhat renkaasi maksutta kierrätettäväksi mihin tahansa Suomen Rengaskierrätyksen vastaanottopisteeseen ilman ostovelvoitetta.

Huoltamo, joka ei kuulu Suomen Rengaskierrätyksen tuottajayhteisöön, ei ole velvollinen ottamaan vastaan käytettyjä renkaita ellet samalla osta uusia. Jätelain mukaan renkaiden myyjän on otettava uusien renkaiden ostajalta vastaan käytöstä poistetut renkaat, jos ne lajiltaan ja määrältään vastaavat ostettavia uusia renkaita. Esimerkiksi, jos ostat neljä henkilöauton rengasta voit palauttaa neljä henkilöauton rengasta. Traktorin, kuorma-auton tms. renkaita huoltamo ei lain mukaan olisi velvollinen ottamaan vastaan tässä esimerkkitapauksessa.

Saako autoja hylätä pihalle? Saako rekkoja pestä pihalla?

Vanhojen autojen hylkäämisessä kyseessä voi olla jäterikkomus tai ympäristörikkomus. Ympäristörikoksesta on kyse, jos ongelmajätteitä (öljyjä tai jäähdytinnesteitä) on päässyt valumaan maahan niin, että aiheutuu ympäristön pilaantumista (esim. öljyn pääsy kaivoveteen). Poliisi arvioi, ryhtyykö se tässä tapauksessa toimenpiteisiin. Jos kyse on vähäisestä rikkomuksesta, ei asiassa välttämättä suoriteta esitutkintaa. Siinä tapauksessa asia tulisi saada muutoin hoidetuksi.

Autonromuja ei tulisi säilyttää edes omalla tontilla siten, että maisema rumentuu, viihtyisyys vähentyy tai ympäristö pilaantuu (jätelaki 19 §). Autot tulisi säilyttää esimerkiksi liiterissä tai muussa vastaavassa paikassa, jossa ne eivät ole näkyvällä paikalla. Huomiota tulisi kiinnittää myös siihen, ettei ongelmajätteitä pääse valumaan säilytyksen aikana. Mikäli autoja ei ole tarvetta säilyttää, ne voidaan toimittaa maksutta tuottajan vastaanottopisteeseen käsiteltäviksi. Lisätietoja asiasta saa Suomen Autokierrätys Oy:stä:

Rekkojen pesun osalta voisi kääntyä kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen puoleen. Ammattimainen tai laajamittainen autonpesu on joissain kunnissa ympäristönsuojelumääräyksissä edellytetty järjestettäväksi asianmukaisesti viemäröidyllä paikalla, joka on varustettu hiekan- ja öljynerotuskaivolla. Esimerkiksi Espoon kaupungin ympäristönsuojelumääräyksissä todetaan seuraavaa: "Auton pesu on kiellettyä katujen varsilla ja muilla yleisillä alueilla. Pesussa syntyvät jätevedet pitää puhdistaa ennen niiden johtamista vesistöön. Tärkeillä pohjavesialueilla kaikki pesuvedet suositellaan johdettaviksi jätevesiviemäriin."

Lisätietoja vanhojen autojen hävittämisestä ja autojen pesusta saa myös alueellisesta ELY-keskuksesta.

Miten huussijäte hävitetään?

Vähäisessä määrin käytettyyn perinteiseen  ulkokäymälään kertyvän jätteen laatua, käsiteltävyyttä ja hajuhaitan torjuntaa voidaan parantaa peittämällä jätös tarkoitukseen soveltuvalla kaupallisella tai itse valmistetulla seos- ja tukiaineella. Käymälän täytyttyä esikompostoitunut jäte tulee tyhjentää ja esikäsitellä kompostoimalla tavanomaiseen tapaan. Jälkikypsytetty komposti voidaan sitten käyttää maanparannukseen. Sitä ei yleensä suositella kasvimaalle eikä ainakaan tuoreena käytettävien ravintokasvien kasvatukseen.

Käymälän sijaintikunnan jäteneuvonta antaa tarpeellisia lisäohjeita perinnekäymälän käytöstä ja hoidosta. Myös internetin kautta pääsee tätä asiaa koskeviin runsaisiin tietolähteisiin.

Sivun alkuun

 

Elinympäristö ja kaavoitus

Voiko jäätien tekemisestä päättää itse?

Jäätie saattaa olla yleinen tie, erityinen talvitie, ja siinä tapauksessa jäätietä koskevat samat säännökset kuin muitakin yleisiä teitä. Tähän ryhmään kuuluvat jäätiet ovat harvinaisia. Niistä saa tietoa Liikenneviraston verkkopalvelun kautta.

Tavallisempaa on, että jäätie perustuu niin sanottuun yleiskäyttöoikeuteen. Vesilain mukaan jokaisella on oikeus, välttäen tarpeetonta häiriön aiheuttamista, kulkea vesistössä, missä se on avoinna.

Tarvittaessa voit ottaa yhteyttä oman kuntasi ympäristönsuojeluvirkamiehiin ja tiedustella, voisivatko he jollakin tavoin toimia haitan vähentämiseksi. Maastoliikennelaki koskee myös jäällä liikkumista. Alueellinen ELY-keskus voi haittojen ehkäisemiseksi määrätä kieltoja tai rajoituksia jäällä liikkumiselle.

Saako järven jäällä metelöidä mopoilla ja autoilla?

Jos järvellä ei ole mitään erityistä moottoriajoneuvojen käyttökieltoa tai -rajoitusta (ympäristökeskuksen tai ELY:n määräämää), tarkastellaan seuraavaa:

Maastoliikennelaissa (1710/1995) sanotaan, että jokaisella on oikeus liikkua jääpeitteisellä vesialueella, siten kun siitä säädetään vesilain (587/2011) 2 luvun 3 §:ssä (Vesilaki 2 luvun 3 §: Jokaisella on oikeus tarpeetonta vahinkoa, haittaa tai häiriötä aiheuttamatta kulkea vesistössä ja sen jäällä.) Siis jäälläkään ei ilman lupaa saa "rallata" ja tuottaa häiriötä.

Ympäristönsuojelulain ja -asetuksen (86/2000 ja 169/2000) mukaan ulkona sijaitsevalla moottoriurheiluradalla on oltava ympäristölupa. Lupaa on vaadittu myös muun muassa jääradoilta, jos toiminta on ollut säännöllistä. Jos tulkinta esimerkiksi toiminnan vähäisyyden takia kuitenkin on, ettei rata ole YSL:n tarkoittama luvitettava moottoriurheilurata, voi toiminnalle siltikin joutua hakemaan ympäristöluvan esimerkiksi jos toimitaan pohjavesialueella (vedenhankintavesistössä) tai jos toiminnasta saattaa aiheutua naapuruussuhdelaissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta.

Jos toiminnasta aiheutuu maaperän tai vesistön pilaantumista ei sitä saa tehdä oli lupa tai ei. Öljyjä tai esimerkiksi poltto- ja jäähdytysnesteitä ei saa päästä maaperään tai vesistöön.

Jos toiminta ei miltään osin kuulu YSL:n piiriin, joutunee sille kuitenkin hakemaan Maastoliikennelain (1710/1995) 30 §:n mukaisen luvan, sillä moottorikäyttöisillä ajoneuvoilla tapahtuvaan kilpailujen ja harjoitusten toistuvaan tai pysyvään järjestämiseen samassa maastossa on haettava kunnan ympäristöviranomaisen lupa.

Jääradan auraaminen edellyttää aina myös vesialueen omistajan luvan. Moottorikulkuneuvolla jäällä ajaessa tulee noudattaa huolellisuutta ja varovaisuutta. 80 kilometrin tuntinopeusrajoitusta ei saa ylittää. Mikäli ajo ei tapahdu ulkopuolisilta suljetulla luvallisella jääradalla, tulee jäällä ajettaessa autossa (moottorikelkassa, -pyörässä) olla maastoliikennelain mukaisesti liikennevakuutus ja kuljettajan pitää olla yli 15-vuotias. Tällaista toimintaa kunnassa valvoo poliisi ja kunnan ympäristönsuojeluviranomainen, joka myös tarvittaessa luvittaa toimintaa.

Jääteillä noudatetaan puolestaan tieliikenteen pelisääntöjä eli kuljettajan tulee olla 18-vuotias, ajokortillinen ja auton rekisteröity. Liikennemerkein merkityillä jääteillä tulee noudattaa nopeusrajoituksia, sillä jää ei kestä kovia nopeuksia. Jäätien tekemiseksi tulee olla vesialueen sekä rantautumispaikkojen omistajien luvat.

Melua tai tärinää aiheuttava tilapäinen toiminta (esim. jäärata-ajot)
Ympäristönsuojelulain (YSL 86/2000) 60 §:n mukaisesti toiminnanharjoittajan on tehtävä kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle kirjallinen ilmoitus tilapäistä melua tai tärinää aiheuttavasta toimenpiteestä tai tapahtumasta. Näitä ovat esimerkiksi rakennushanke ja yleisötilaisuus, jos melun tai tärinän on syytä olettaa olevan erityisen häiritsevää.

Ilmoitus yleisötilaisuudesta
Yleisötilaisuuden järjestämisestä on tehtävä kirjallinen ilmoitus järjestämispaikan poliisille. Poikkeuksen muodostavat yleisötilaisuudet, jotka osanottajien vähäisen määrän, tilaisuuden luonteen tai järjestämispaikan vuoksi eivät edellytetä toimia järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseksi tai sivullisille ja ympäristölle aiheutuvan haitan estämiseksi tai erityisiä liikennejärjestelyjä.

Järjestäjän on tehtävä ilmoitus vähintään viisi vuorokautta ennen tilaisuuden alkamista. Yleisötilaisuudesta ilmoitettaessa on oltava mukana yleisellä paikalla järjestettävää yleisötilaisuutta koskeva ilmoitus täytettynä. Poliisi voi vaatia tarvittaessa myös muita selvityksiä, kuten esimerkiksi yleisötilaisuuden järjestämispaikan omistajan tai haltijan suostumuksen sekä muun lainsäädännön edellyttämät tilaisuuden järjestämiseen liittyvät ilmoitukset, luvat tai toimenpiteet. Poliisi voi myös vaatia selvityksen vastuuvakuutuksen ottamisesta.

Sivun alkuun

 

Rakentaminen ja asuminen

Haluaisin saada lisätietoa haja-asutuksen jätevesien puhdistamisesta ja puhdistamoihin liittyvistä CE-merkinnöistä.

Näiden aihealueiden usein kysytyille kysymyksille on koottu omat sivut:

Onko Suomessa mahdollisuutta saada valtion tai kunnan avustusta vesipulaan? Kaivomme on ehtynyt ja tarvitsemme vettä elääksemme.

Vuodesta 1990 lähtien on ollut mahdollista myöntää vesihuoltoavustusta myös kiinteistön haltijalle. Rakennetun kiinteistön omistajalle tai haltijalle voidaan myöntää harkinnanvaraista vesihuoltoavustusta, kun kiinteistöä käytetään pysyvään asumiseen tai siihen vesihuolloltaan rinnastuvaan elinkeinotoimintaan.

Hakemus toimitetaan sille ELY-keskukselle, jonka alueella hanke on tarkoitus toteuttaa. Hakemuksella ei ole määrättyä jättöaikaa, mutta se on jätettävä ennen työn aloittamista. Ennen hakemuksen jättämistä kysy mahdollisuuksistasi avustukseen siltä alueelliselta ELY-keskukselta, jonka alueella kiinteistösi sijaitsee.

Mitä tehdä kaivossa oleville muurahaisille?

Ensin tarkastetaan ja tarvittaessa korjataan kaivon saumaukset, eristeet ja rakenteet. Muurahaiset eivät tarvitse kuin muutaman millin raon päästäkseen kaivoon. Jos kaivon veden laadussa ei ole muuta haittaa, kaivo ja mahdollinen putkisto desinfioidaan. Rengaskaivon voi desinfioida itsekin, mutta porakaivon pesu ja desinfiointi kannattaa teettää siihen perehtyneellä urakoitsijalla, jolla on putkiston poistamiseen ja painehuuhteluun tarvittava kalusto.

Ennen desinfiointia kaivo tyhjennetään ja pestään sekä tarvittaessa kunnostetaan. Desinfiointiaineen toimittajalta pyydetään käyttöturvallisuustiedote ja tutustutaan siihen huolellisesti. Desinfiointiin suositellaan käytettävän vetyperoksidia, koska se hajoaa vaikutusajan (24 tuntia) jälkeen vedeksi ja hapeksi, ja on siten ympäristöystävällinen aine.

Desinfioinnin jälkeen vettä ei tulisi juoda ennen kuin laboratorioanalyysi osoittaa veden täyttävän talousvedelle asetettavat laatuvaatimukset. Tänä aikana kaivovettä voi käyttää peseytymiseen (ei suositella kuitenkaan vauvojen tai pikkulapsien pesemiseen). Kaivon pesun, mahdollisen kunnostuksen ja desinfioinnin jälkeen on suotavaa odottaa noin viikko ennen vesinäytteen ottoa.

Voiko rengaskaivon pestä ja desinfioida talvella?

Varsinaista estettä kaivon pesuun pakkasilla ei ole, mutta ensinnäkin kaivoa pestäessä pesuvesi pitäisi pumpata tarpeeksi kauas kaivosta, mikä saattaa aiheuttaa pienen jääkentän pihapiiriin. Toiseksi kaivon olisi oltava sisältä sula, mikä vaatii ehkä lämmitystä hallitusti. Kaivossa on oltava myös riittävästi vettä, koska pesun jälkeen kaivon veden olisi vaihduttava 2-3 kertaa kaivon vesitilavuuden verran. Talvella tähän voi mennä aikaa varsinkin, jos kaivon antoisuutta ei ole seurattu tai pohjavesialueen laajuudesta ei ole tietoa. Talvellahan pohjavettä ei juuri muodostu vaan kulutetaan kesällä ja syksyllä kerrytettyjä varastoja. Kaivon pohjalla oleva suodatinsora on syytä vaihtaa pesun jälkeen tähän käyttöön tarkoitettuun, riittävän puhtaaseen suodatinsoraan, jota saa esim. rautakaupoista.

Kaivoa ei kannata ryhtyä desinfioimaan suotta. Aina kun kaivolle aiotaan tehdä tällaisia vaativampia toimenpiteitä, olisi toimitettava ensin vesinäyte laboratorioon tutkittavaksi, jotta varmistutaan vedenlaadusta. SYKEn Kaivoveden analyysitulkkiin voi syöttää laboratorioanalyysin tulokset. Tulkki kertoo, minkälaatuista vesi on ja minkälaisia kunnostustoimenpiteitä on mahdollisesti tarpeen tehdä.

Mikäli kaivoa ei ole tarkoitus ottaa käyttöön ennen kesää, suosittelemme pesun suorittamista vasta keväällä lumien sulaessa. Myös saumojen eristys- ym. toimet voi olla helpompi tehdä keväällä ilman lämmetessä.

Mikä on turvallinen etäisyys kaivon ja pellon välillä?

Varsinaisia määräyksiä kaivon etäisyydestä peltoon tms. ei ole, mutta esimerkiksi Valtioneuvoston asetuksessa maataloudesta peräisin olevien nitraattien vesiin pääsyn rajoittamisesta VN931/2000 liitteessä 3 sanotaan suosituksena: "Talousveden hankintaan käytettävien kaivojen ja lähteiden ympärille jätetään maaston korkeussuhteista, kaivon rakenteesta ja maalajista riippuen vähintään 30―100 metrin levyinen suojavyöhyke käsittelemättä kotieläinten lannalla." Ympäristönsuojelulain 86/2000 pykälässä 8 sanotaan, että "Ainetta tai energiaa ei saa panna tai johtaa sellaiseen paikkaan tai käsitellä siten, että toisen kiinteistöllä oleva pohjavesi voi käydä terveydelle vaaralliseksi tai kelpaamattomaksi tarkoitukseen, johon sitä voitaisiin käyttää".

Etäisyyden olisi joka tapauksessa suotavaa olla vähintään kymmeniä metrejä. Aineiden kulkeutumiseen pellosta kaivoveteen vaikuttavat muun muassa pohjaveden virtaussuunta ja maan korkeussuhteet. Pellon lannoitus saattaa nostaa etenkin kaivoveden nitraattipitoisuutta, mistä aiheutuu terveydellistä haittaa. Esimerkiksi peltojen suojaetäisyyksistä huolimatta haitta-aineet voivat ajautua pohjaveden virtaussuunnista riippuen pitkiäkin matkoja. Tämän vuoksi peltojen, hevostarhojen yms. läheisyydessä kaivovettä onkin syytä tarkkailla ja tutkituttaa se säännöllisesti vähintään kolmen vuoden välein. Analyysitulokset voi syöttää SYKEn Kaivoveden analyysitulkkiin, joka kertoo, täyttääkö vesi talousvedelle asetetut laatuvaatimukset ja -suositukset ja mitä laadun parantamiseksi on mahdollisesti tehtävissä.

Minulla on uusi 50 metriä syvä porakaivo. Kaivon vesi on kirkasta, mutta se haisee pahalle (rikinomainen haju). Missä ja miten veden voi tutkittaa?

Kaivovesi kannattaa ehdottomasti tutkituttaa. Pahanhajuista vettä ei pitäisi juoda. Rikin haju viittaa siihen, että kaivovedessä on rikkivetyä. Rikkivetyä tulee maa- tai kallioperästä etenkin kallioporakaivojen veteen. Rikkivety on vedessä kaasuna ja vapautuu ilmaan vettä käytettäessä. Kaivoissa saattaa esiintyä myös bakteeritoimintaa, jos kaivoon pääsee puutteellisen eristyksen vuoksi pintavesiä tai kaivo altistuu jätevesille. Etenkin talven jäljiltä hajuhaitta voi viitata myös hapettomuuteen. Rikkivety ei aiheuta terveydellistä riskiä. Hajun saa juomavedestä pois keittämällä. Mikäli hajuhaitta on pysyvä, vesi kannattaa ilmastaa kaivoveden käsittelylaitteella.

Veden laatu kannattaa määrittää aina uudesta kaivosta, kun epäillään terveyshaittaa, tai kun veden väri, maku tai haju on muuttunut oleellisesti. Kaivoveden analysointi on tarpeen myös silloin, kun perheeseen syntyy lapsi, kiinteistö myydään tai harkitaan vedenkäsittelylaitteen hankintaa.

Ennen näytteenottoa otetaan yhteyttä vesinäytteitä tutkivaan laboratorioon, joista ylläpitää listaa esim. Evira. Laboratoriosta saa välineet ja ohjeet. Myös kunnan terveydensuojeluviranomaiselta saa apua. Näyte toimitetaan laboratorioon viileässä ja pimeässä mielellään saman päivänä aikana.

Kaikki talousvettä tutkivat laboratoriot eivät tutki kaivoveden radonia tai muita radioaktiivisia aineita, joten niiden osalta kannattaa ottaa yhteyttä Säteilyturvakeskukseen.

Voiko toisen mailla olevasta luonnonlähteestä johtaa vettä kotitalouden tarpeisiin?

Vesilain 2 luvun 1 §:n mukaan lähteessä olevan veden omistaa pohjan omistaja. Sellaisesta toiselle kuuluvasta lähteestä, joka ei ole sen omistajan tai hänen luvallaan muun henkilön vakituisessa käytössä, on jokaisella oikeus satunnaisesti ottaa vähäisessä määrin vettä (vesilain 2 luvun 4 §). Oikeus veden ottamiseen omistajan vakituisesti käyttämästä lähteestä edellyttää omistajan kanssa tehtyä sopimusta tai tämän antamaa suostumusta. Oikeus toisen maalta tapahtuvaan vedenottoon voi perustua myös lupaviranomaisen antamaan lupaan tai kiinteistörasitteeseen. Sopimukseen ja suostumukseen perustuvien lupien oikeudellinen suoja voi olla heikko esimerkiksi maanomistajan vaihtumistilanteissa. Maanomistaja voi keskustella talousvettä lähteestä johtavan kanssa, mihin oikeuteen veden ottaminen perustuu. Asiasta on luonnollisesti mahdollista sopia.

Veden tarvitsijalla on oikeus tarvittaessa hakea lupaa talousveden ottamiseen toisen alueelta. Vesilain 4 luvun 4 §:n mukaan aluehallintovirasto voi hakemuksesta antaa oikeuden pohjaveden ottamiseen ja sitä varten tarpeellisten laitteiden sijoittamiseen toisen alueella, jos pohjaveden saaminen on hakijalle erityisen tärkeää. Oikeuden antaminen edellyttää, että vettä riittää edelleen mm. alueen omistajan tai haltijan omiin tarpeisiin eikä toimenpiteestä aiheudu kohtuutonta häiriötä tai haittaa. Maanomistajalla on oikeus esittää vaatimuksensa siinä vaiheessa, kun ympäristölupavirasto antaa lupahakemuksen asianosaisille tiedoksi.

Lisäksi on otettava huomioon, että vedenotto luonnontilaisesta lähteestä on suoritettava niin, että lähteen luonnontilaa ei vaaranneta (vesilain 2 luvun 11 §). Siten esimerkiksi kaivoa ei saa rakentaa suoraan luonnontilaiseen lähteeseen eikä vettä ottaa luonnontilaisesta lähteestä niin paljon, että vedenpinnan aleneminen muuttaa sen luonnontilaa. Aluehallintovirasto voi yksittäistapauksessa hakemuksesta myöntää poikkeuksen kiellosta, jos suojelutavoitteet eivät huomattavasti vaarannu.

Jos maanomistaja katsoo, että vedenottoon ei ole laillista oikeutta, eikä asiassa päästä sopimukseen, maanomistaja voi panna vireille hallintopakkohakemuksen aluehallintovirastossa (vesilain 14 luvun 14 §) ja esittää siinä vaatimuksensa. Hallintopakkohakemusta käsitellessään aluehallintovirasto varaa vastapuolelle, eli veden ottajalle, tilaisuuden tulla kuulluksi hakemuksen johdosta. Alueellinen ELY-keskus voi asian laadun huomioon ottaen myös kehottaa lopettamaan säännösten tai määräysten vastainen menettely tai panna vireille hallintopakkoasian (vesilain 14 luvun 2 §).

Tietoa vedenhankinnasta ja kaivon rakentamisesta ymparisto.fi:ssä:

Voiko kesämökillä syntyvät jätteet kuljettaa vakituisen asunnon jäteastiaan? Onko kesämökkien osalta pakollista tehdä ns. jätesopimus?

Jätteen haltijan on liityttävä alueella järjestettyyn kiinteistöittäiseen jätteenkuljetukseen (Jätelaki 646/2011, 41§). Tämä koskee myös loma- ja haja-asutusta.

Liittymisvelvollisuutensa voi täyttää sopimalla kiinteistöittäisestä jätteenkuljetuksesta, kimppa-astiasta naapureiden kanssa tai liittymällä alueellisen keräyspisteen käyttäjäksi. Jätteiden kuljettaminen vakituisen asunnon jäteastiaan ei ole sallittua.

Kiinteistöittäisessä jätteenkuljetuksessa voi sopia harvennetusta noutorytmistä (esim. kerran kuukaudessa, jos kompostoi itse ruokajätteet). Samoin voi sopia noudot vain niille kausille, kun käyttää kesämökkiä. Liittyessäsi jätehuoltoon ole yhteydessä alueelliseen jätehuoltoyhtiöön tai kunnan ympäristösihteeriin.

Mihin saa rakentaa laiturin?

Monet koti- tai mökkirannan pieniltäkin vaikuttavat hankkeet voivat vaatia vesilain mukaisen luvan tai niistä tulee tehdä ilmoitus. Vesistöön rakentamisen luvan tarve arvioidaan yleensä rakennushankkeen aiheuttamien ympäristövaikutusten perusteella. Tavanomaisestakin laiturin rakentamisesta voi aiheutua sellaista haittaa vesialueen omistajalle tai naapurikiinteistöille, että lupa on tarpeen.

Rannan omistajalla ja haltijalla on omaa käyttöään varten oikeus sijoittaa rannan edustalle vesistöön veneen kiinnityspaalu tai -poiju tai rakentaa rantaansa toisen vesialueelle ulottuva laituri, venevaja tms. rakennelma. Edellytyksenä on, että rakennelmasta ei aiheudu merkittävää muutosta vesistössä eikä muutakaan vahinkoa tai huomattavaa haittaa vesialueen omistajalle. Esimerkiksi rannan omistaja on yleensä voinut rakentaa alle 10 metriä pitkän ja 1–2 metriä leveän laiturin ilman aluehallintoviraston lupaa, jos laituri sijaitsee riittävän etäällä naapurikiinteistön rajasta. Suuret laiturit ja maapenkereet edellyttävät yleensä aluehallintoviraston lupaa. Lisäksi laiturin rakentaminen saattaa edellyttää toimenpidelupaa kunnalta.

Vaikka hanke ei vaatisikaan ympäristövaikutusten perusteella viranomaisen lupaa, se voi vaikuttaa toisen kiinteistönomistajan tai vesialueen käyttäjän oikeuksiin. Tästä syystä hankkeeseen on aina syytä kysyä maanomistajan tai vesialueen omistajan suostumus.

Vesilupaa haetaan siltä aluehallintovirastolta (AVI), jonka toimialueella hanke toteutetaan. Oma kunta on lähin valvontaviranomainen, joten luvan tai ilmoituksen tarve kannattaa aina tarkistaa kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselta tai rakennusvalvonnalta. Myös ELY-keskus neuvoo lupa-asioissa, ja aluehallintovirasto kertoo, mitä tietoja hakemuksessa tarvitaan. Vesilain mukaisten lupien lisäksi hankkeet saattavat edellyttää myös muita lupia.

Sivun alkuun

Julkaistu 10.4.2017 klo 8.43, päivitetty 10.4.2017 klo 8.43
Aihealue: