Vesihuoltolaitostilastoja Pohjois-Karjalassa
Suomen ympäristökeskus ja alueelliset ELY-keskukset edeltäjineen ovat koonneet monipuolista tietoa Suomen vesi- ja viemärilaitoksista yli 30 vuoden ajan yhteistyössä laitosten kanssa.
Ensimmäiset valtakunnalliset tiedot koottiin 1970 -luvun alkupuolella. Tietojen ylläpidossa otettiin avuksi automaattinen tietojenkäsittely 1980 - luvun alkupuolella ja myöhemmin 1990 - luvulla tilastosta tulikin osa ympäristöhallinnon ympäristötietojärjestelmää, puhuttiin vesi- ja viemärilaitosrekisteristä. Vesistökuormitusta koskevia tiedot pohjautuvat ympäristönsuojelun tietojärjestelmään (VAHTI).
Siirryttäessä 2000 -luvulle vesihuollon tietotarpeet ovat jonkin verran uudistuneet ja vesi- ja viemärilaitosrekisterin tekniikka käynyt vanhaksi. Uusi vesihuoltolaitostietojärjestelmä (VELVET) otettiin käyttöön hallinnossa vuoden 2004 aikana. Ensimmäinen uusien tietojen kerääminen tähän järjestelmään aloitetaan loppuvuodesta 2005. Alla olevassa linkissä on VELVET -tietojen keräämiseen tarkoitettu lomake täyttöohjeineen.
Oikealla linkkipalstalla olevat tiedot on koottu ympäristöhallinnon käytössä olleista yhdyskuntien vesiensuojelu- ja vesihuollon tietojärjestelmän (YVV) vesi- ja viemärilaitosrekisteristä sekä VAHTI - kuormitusrekisteristä.
|