Vesihuolto Pohjois-Karjalassa
Vesihuollolla tarkoitetaan vedenhankinnan ja -jakelun, viemäröinnin ja jätevesien käsittelyn muodostamaa kokonaisuutta.
Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen alueella on 14 kuntaa (vuoden 2013 alusta 13 kuntaa kun Kitee ja Kesälahti yhdistyvät). Maakunnan alueella toimii yhteensä 87 vesihuoltolaissa tarkoitettua vesihuoltolaitosta. Näistä 73 kpl on vesiosuuskuntia. Näiden lisäksi on useita pieniä muutaman kiinteistön yhteisiä vesiyhtymiä. Vesiosuuskunnat vastaavat yleensä haja-asutusalueiden vesihuollosta, joko talousveden jakelun, jätevesien viemäröinnin tai molempien osalta. Vesiosuuskuntien toimintojen edelleen kehittämistä voitaneen pitää yhtenä vesihuollon tulevaisuuden haasteena.
Kaikki maakunnan alueella toimivat vesihuoltolaitokset käyttävät veden hankinnassa hyvälaatuista pohjavettä. Vedenottamoita on Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen alueella käytössä 69 kpl.
Pohjois-Karjalassa asuu 31.12.2011 Tilastokeskuksen mukaan 165 906 asukasta. Vesihuoltolaitosten vedenjakelun piirissä on n. 145 600 asukasta (88 %). Noin 20 300 asukasta (12 %) on vesijohtoverkostojen ulkopuolella. Vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen piirissä on n. 125 000 asukasta (75 %) ja n. 40 900 asukasta (25 %) on viemäriverkostojen ulkopuolella. Vesijohtoverkoston kokonaispituus on 5224 km ja viemäriverkoston 2107 km. Asukasta kohden laskettuna vesijohtoa on 31,5 metriä ja viemäriä 12,7 metriä.
Lisätietoa Pohjois-Karjalan vesihuollosta saat sivun vasemman laidan alakohdista.
Julkaisu:
Pohjois-Karjalan alueellinen vesihuollon kehittämissuunnitelma vuoteen 2020. Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksen raportteja 3/2007.
|