Jätteet ja jätehuolto
Pohjois-Karjalan jätehuoltoa ja jätehuollon kehittämistä on käsitelty Itä-Suomen jätesuunnitelmassa, joka on Pohjois-Karjalan, Etelä-Savon ja Pohjois-Savon maakuntien yhteinen jätehuollon kehittämissuunnitelma vuoteen 2016. Jätehuollon päätavoitteita ovat jätteen määrän vähentäminen, jätteen hyötykäyttöasteen nostaminen sekä ympäristö- ja terveyshaittojen vähentäminen.
Suunnitelmassa on käsitelty neljää painopistealuetta:
- jätteiden energiahyötykäyttö
- biojätteiden ja lietteiden käsittely
- haja-asutusalueiden jätehuolto
- rakentamisen jätteet.
Lisäksi on tarkasteltu materiaalitehokkuutta ja jäteneuvontaa.
Kullekin painopistealueelle on asetettu tavoitetila vuoteen 2016. Tavoitteiden saavuttamiseksi on ideoitu noin 50 alueellisesti toteuttamiskelpoista kehittämistoimenpidettä vastuutahoineen. Tavoitteiden toteutumista seurataan määrällisten ja laadullisten mittareiden avulla.
Pohjois-Karjalassa sijoitettiin vuonna 2010 noin 40 000 tonnia yhdyskuntajätettä kahdelle toiminnassa olevalle yhdyskuntajätteen kaatopaikalle. Kaatopaikalle sijoitetusta yhdyskuntajätteestä arviolta noin 60 % oli biohajoavaa. Biohajoava jäte muodostaa kaatopaikkaolosuhteissa hajotessaan metaanikaasua, joka on voimakas kasvihuonekaasu. Biohajoavan jätteen sijoittamista kaatopaikoille tullaan lähivuosina entistä voimakkaammin rajoittamaan lainsäädännöllä.
Hyötykäyttöön saatiin maakunnan alueelta kerättyä noin 30 000 tonnia yhdyskuntajätteitä, joista noin kolmasosa oli biojätettä, runsas kolmasosa paperi- ja pahvijätettä ja loput metalli-, puu- ja lasijätettä. Biojätettä käsiteltiin biokaasulaitoksessa tai kompostoimalla. Kompostituotteesta suuri osa varastoitiin kaatopaikan peittomaana tai maisemoinnissa hyödynnettäväksi. Paperi- ja pahvijätteestä pääosa ohjautui materiaalihyötykäyttöön ja pieni osa energiana hyödynnettäväksi.
Yhdyskuntajätteiden laitosmainen käsittely oli vuonna 2010 melko vähäistä. Vuoden 2010 syksyllä käynnistyi Kiteellä Biokymppi Oy:n biokaasulaitos, jossa käsiteltiin noin 1700 tonnia Joensuun seudulta ja Kiteeltä kerätty biojätettä sekä noin 1500 tonnia lantaa. Pohjois-Karjalan alueella energiana hyödynnettiin 1600 tonnia pakkausjätteestä valmistettua kierrätyspolttoainetta Pankaboard Oy:n kiinteän polttoaineen kattilassa.
Tarkempia tietojen jätemääristä ja jätteiden käsittelystä Pohjois-Karjalassa löytyy Itä-Suomen jätesuunnitelmasta ja Internet-sivuilta (linkki oikealla palstalla), jossa julkaistaan myös jätesuunnitelman seurantatiedot.
Lisätietoja
Ylitarkastaja Eeva Ottoila, puh. 0295 026 210
Tarkastaja Markku Varis, puh. 0295 026 237
etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
|