Tutustu vesikasveihin
Yleistä vesikasveista
Varsinaiset vesikasvit eli hydrofyytit kasvavat kokonaan vedessä. Pinnalla voivat olla vain lehdet tai kukinto. Varsinaiset vesikasvit eivät voi kasvaa kuivalla maalla, sillä ne ovat sopeutuneet vesielämään ja poikkeavat rakenteeltaan maakasveista.
Laajemmassa mielessä vesikasveiksi luetaan myös monia ranta- ja suokasveja. Näin määritellen vesikasvi on laji, joka Suomen oloissa tavataan yleisesti vedessä kasvavana ja tällaiseen kasvupaikkaan sopeutuneena.
Laajemman määritelmän mukaan Suomessa esiintyy 112 vesikasvilajia, joista varsinaisia vesikasveja on 83 ja muita 29. Vesikasvien lajimäärä vähenee etelästä pohjoiseen mentäessä: Etelä-Suomen tammivyöhykkeellä lajeja on liki 90, Pohjois-Suomen paljakkavyöhykkeellä enää kuusi.
Vesikasvillisuuden esiintymiseen vaikuttavat useat tekijät. Vesistön ravinteisuus ja tuottavuus määräytyy paljolti valuma-alueen maalajin perusteella. Savimaiden vesistöt ovat ravinteikkaita, harju- ja moreenimailla sijaitsevat järvet yleensä niukkaravinteisia, turvealueiden vesistöt puolestaan niukkaravinteisia ja ruskeavetisiä. Nämä erityyppiset vesistöt eroavat toisistaan kasvillisuuden kasvuolosuhteiltaan ja vesikasvilajistoltaan.
Järven vesikasvillisuuden lajikoostumukseen vaikuttavat monet ekologiset tekijät. Rannan muoto ja kaltevuus vaikuttavat kasvien kiinnittymismahdollisuuksiin ja valon saantiin. Pohjan laadussa merkittäviä tekijöitä ovat ravinteisuus, eloperäisen aineksen määrä ja kiinteys. Veden väri ja sameus vaikuttavat veden valaistusoloihin, jotka puolestaan määräävät, kuinka syvällä vesikasvit kykenevät kasvamaan. Veden virtaukset kuljettavat ravinteita ja samentavia hiukkasia ja aallokko muovaa pohjaa. Aallokko aiheuttaa myös suoraan kasvin versoon kohdistuvaa fysikaalista rasitusta. Veden kemiallinen laatu ravinnepitoisuuksineen, suolapitoisuuksineen ja happamuuksineen sekä lajien välinen kilpailu tilasta ja valosta muokkaavat vesikasvilajistoa. Veden korkeuden vaihtelu vaikuttaa erityisesti vesirajan ylä- ja alapuolisen vyöhykkeen kasvuolosuhteisiin. Myös jäätyminen ja jääeroosio vaikuttavat kasvien esiintymiseen. Luonnon olosuhteiden lisäksi ihmistoiminta seurauksineen vaikuttaa vesikasvien esiintymiseen mm. jätevesien, rantojen raivauksen, niiton, rantalaidunnuksen, vesiliikenteen ja uiton kautta.
Sivun alkuun Vesikasvien elomuodot
Vesikasvit luokitellaan kasvutavan mukaan eri elomuotoihin. Elomuodot sijoittuvat rannan eri vyöhykkeille. Avaintekijöitä sijoittumisessa ovat rannan muoto ja pohjan laatu.
Loivalla rannalla eri elomuotojen muodostamat kasvillisuusvyöhykkeet ovat yleensä selkeitä, rannan syvetessä elomuoto kerrallaan jää pois. Lähinnä rantaa ovat ilmaversoiset, kuten järviruo'on muodostama ruovikko, järvikaislan muodostama kaislikko tai järvikortteen muodostama kortteikko. Ilmaversoisia seuraavat kelluslehtiset, kuten lumpeet, ulpukat, vesitatar ja uistinvita. Kauimpana ovat uposlehtiset, kuten ärviät tai jotkin vidat ja pohjaversoiset, kuten lahnanruohot.
Suojaisilla rannoilla esiintyy usein myös irtokellujia, kuten pikkulimaska tai kilpukka ja irtokeijujia, kuten vesiherne tai karvalehti.
Avoimella kivikkoisella ja äkkisyvällä rannalla vesikasvillisuus on vähäistä eikä vyöhykkeisyyttä juuri synny.
Muiden elomuotojen ohella myös vesisammalet, kuten sirppisammalet kuuluvat monien järvien kasvistoon.
Järvissä ja etenkin virtavesissä tavataan myös alustaan kiinnittyviä suurleviä, kuten näkinpartaiset ja ahdinpartaiset ja vesisammalia, kuten näkinsammalet.
Sivun alkuun Vesikasvien lisääntyminen ja talvehtiminen
Vesikasvit voivat lisääntyvät suvullisesti siemenistä tai itiöistä tai suvuttomasti eli kasvullisesti silmuista, rönsyistä ja juurakoista.
Suvullisessa lisääntymisessä ilmapölytys on yleistä. Kasvit voivat olla joko hyönteispölytteisiä, kuten lumme, ulpukka ja vesitatar, tai tuulipölytteisiä, kuten ärviät ja vidat. Hyönteispölytteisten lajien kukat ovat suuria ja silmiinpistäviä. Usein ne myös tuoksuvat tai sisältävät mettä. Tuulipölytteisten lajien kukat ovat vaatimattomia ja tuoksuttomia eikä niissä ole mettä. Ilmapölytyksen sijaan joillakin vesikasveilla pölytys voi tapahtua vedessä, veden mukanaan tuomilla siitepölyhiukkasilla. Vesipölytteisiä ovat mm. karvalehdet. Vesiympäristössä elävät sanikkaiset, kuten järvikorte ja lahnanruohot puolestaan lisääntyvät itiöistä.
Vesikasveilla suvuton lisääntyminen on yleistä. Ne lisääntyvät ja leviävät kasvullisesti versonpalasista, rönsyistä, juurista ja maavarsista. Näiden lisääntymis- ja leviämiselimiensä turvin vesikasvit myös talvehtivat. Jotkin kasvit, kuten lahnanruohot voivat talvehtia myös kesäasuisena eli ne ovat 'ikivihreitä'.
Sivun alkuun Vesikasvit ja rehevöityminen
Kun ravinnekuormitus ylittää vesistön sietokyvyn eli järveen tulee enemmän ravinteita kuin sieltä poistuu, alkaa rehevöitymiskehitys. Rehevöitymisen edetessä järvessä tapahtuu monia muutoksia, jotka heijastuvat vesikasvillisuuteen. Kasvillisuuden määrä kasvaa, yksittäisten kasvien koko suurenee ja kasvustot tihentyvät.
Järven rehevöityessä myös lajisto muuttuu. Alussa lajimäärä kasvaa, myöhemmin voi esiintyä vain yhden lajin muodostamia kasvustoja. Vesikasvillisuuden esiintymissyvyys pienenee veden samentuessa, kun valoa ei riitä kasvuun ja elintoimintojen ylläpitoon. Pohjaversoiset kasvit häviävät näkösyvyyden pienenemisen ja pohjan liettymisen myötä. Monet kookkaat ilmaversoiset, kuten järviruoko ja osmankäämi leviävät tehokkaasti, samalla hennommat lajit joutuvat väistymään. Kasvillisuuden määrän lisääntyessä rannan olosuhteet muuttuvat suojaisammiksi ja irtokellujat, kuten pikkulimaska ja kilpukka sekä irtokeijujat, kuten vesiherneet ja karvalehti runsastuvat. Rehevöitymisen edetessä avovesialueet pienenevät ja lopulta järvi kasvaa umpeen.
Sivun alkuun Vesikasvillisuus Hämeen järvissä
Hämeen ELY-keskuksen toimialue sijaitsee eteläboreaalisella kasvillisuusvyöhykkeellä ja on pääosin Etelä-Hämeen eliömaakuntaa, pieni osa toimialueesta on Uudenmaan eliömaakuntaa.
Vesikasvillisuuden yleispiirteiden perusteella maamme vesistöt voidaan jakaa kasvistollisiin eli botaanisiin järvityyppeihin. Hämeessä yleisiä ovat suuret ruokotyypin reittivesistöt, pienemmät ruskeavetiset korte-ruoko –tyypin reittivedet, pienehköt ruskeavetiset korte-tyypin järvet ja lammet sekä kirkkaat nuottaruoho-tyypin harjujärvet ja –lammet. Viljavassa eteläisessä Kanta-Hämeessä on myös savikkoalueiden osmankäämi-ratamosarpio –tyypin ja kaisla-tyypin järviä.
Sivun alkuun
|