Makrolevät
Makrolevillä, eli suurlevillä, on lehtimäisiä osia, ja ne saattavat kiinnittyä kasvualustaansa juurimaisilla lisäkkeillä. Suomalaisissa järvissä nämä ns. makrolevät ovat melko pienikokoisia, ja monet niistä ovat rihmamaisia. Näitä paljain silmin nähtäviä rihmaleviä tai muita makroleviä kasvaa Itämeren rantavyöhykkeellä melko syvälläkin, jopa 15 metrin syvyydessä, sillä osa lajeista tulee toimeen vähällä valolla.
Rantojen kivillä ja kalliopinnoilla kasvavat rihmalevät voivat irrota aikaisin keväällä ja muodostaa pieniä lauttoja veden pinnalle. Kivet ja kalliot voivat voimakkaan vedenpinnan laskun jälkeen olla harmahtavia. Ilmiö johtuu siitä, että pinnoilla kasvaneet rihmalevät tai piilevät ja niiden limavarret vaalenevat kuivuttuaan auringonpaisteessa. Viherlevät, Chlorophyta
Viherleviin kuuluu rihmamaisia makroleviä ja salaatinlehtiä muistuttavia makroleviä, joita kasvaa rantavyöhykkeellä ja suojaisissa kalliolammikoissa.
Ahdinparta, Cladophora glomerata on ulkosaaristossa runsain lähellä vesirajaa kasvava rihmalevä. Ensimmäiset vihreät ahdinparta-rihmat ilmestyvät mataliin rantavesiin touko-kesäkuun vaihteessa. Alussa laikukkaalta näyttävä kasvusto kasvaa yhtenäiseksi vyöhykkeeksi kesäkuun loppuun mennessä. Kun ahdinparta on runsaimmillaan heinäkuussa, yksittäiset rihmat voivat olla jopa 20 cm pitkiä.
  |
|
Mikroskooppikuva ahdinparta-rihmasta. © Pirkko Kokkonen.
|
Rannikon suojaisissa kalliolammikoissa kasvaa myös vihreä putkimainen Enteromorpha - suolilevä. Vihreää salaatinlehteä muistuttava Monostroma grevillei kasvaa Suomen rannikkovesissä varhain keväällä. Ruskolevät, Phaeophyta
Ruskolevää kasvaa pääasiassa meressä. Itämeressä kalliopinnoilla kasvava suurikokoinen monivuotinen rakkolevä Fucus vesiculosus on tärkeä suoja kalanpoikasille. Rihmamaiset hennot ruskolevät kasvavat rannikoilla erilaisilla pinnoilla ja Fucus -levän päällyskasvustoina eli epifyytteinä.
Rihmamainen Pilayella littoralis-ruskolevä kasvaa sekä kalliopinnoilla että monivuotisten levien päällyskasvina. Se aloittaa kasvunsa jo helmikuussa. Rihmat ovat pisimmillään 5-15 cm pituisia huhti-toukokuussa. Jäättömän talven jälkeen se on hyvin runsas kalliopinnoilla 0-2 metrin syvyydessä, kovan jäätalven jälkeen sitä esiintyy ainoastaan niukkana kallion uurteissa. Jäätilanteesta riippumatta Pilayella peittää keväisin koko rakkolevävyöhykkeen tasaiseen ruskeaan mattoon. Sitä esiintyy myös syvemmällä punalevävyöhykkeessä monivuotisten lajien epifyyttinä kasvaen runsaana ainakin 10 metrin syvyyteen saakka.
Toukokuun aikana suuria määriä levää irtoaa kasvualustastaan ja tyynellä säällä voi muodostua kelluvia levälauttoja. Levien tyviosat eivät kuitenkaan irtoa ja kesäaikaan niitä löytää rakkolevän tai ahdinparran alta noin muutaman millimetrin pituisina nysinä. Ulkosaaristossa pitkiä Pilayella-rihmoja voi löytää myös kesällä ahdinparran eli Cladophora glomerata -viherlevän seasta. Lokakuussa kesän yli selvinneet pienet rihmat alkavat tuottaa itiöitä.
Ectocarpus -ruskolevä on hyvin ohuista vaaleanruskeista rihmoista koostuva pilvimäinen rihmalevä. Ceramium ja Ectocarpus kasvavat syvemmässä vedessä kuin ahdinparta. Punalevät, Rhodophyta
Punalevät ovat rihmamaisia makroleviä, jotka yleensä kasvavat kiinnittyneinä kalliopinnoille rannikolla ja järvissä. Ceramium -punalevä (punahelmilevä) ei nimestään huolimatta ole aina punainen, vaan kesällä rihmat saattavat olla vaalean kellertäviä. Punahelmilevä kasvaa jopa 8 metrin syvyydessä. Se voi myös kasvaa rakkolevän päällyskasvina. Kova aallokko voi irrottaa rakkolevän päällä kasvavaa levää ja sitä saattaa ajautua rannalle suuria määriä. Osa irronneista levistä vajoaa pohjalle, ja sieltä kuollutta levää voi takertua kalaverkkoihin.
|