Virkistysalueet ja ulkoilureitit
Valtaosa virkistysalueista on kuntien perustamia ja ylläpitämiä. Kunnat ovat perustaneet virkistysalueyhdistyksiä voidakseen paremmin järjestää virkistäytymismahdollisuuksia kuntalaisilleen. Valtio tukee kuntia alueiden hankinnassa ja hoitamisessa.
Valtion retkeilyalueet on perustettu sellaisille valtion maille, joilla on ulkoilun kannalta huomattavaa yleistä merkitystä. Valtion retkeilyalueen perustamisesta päättää valtioneuvosto.
Valtion retkeilyalueita on seitsemän: Teijo, Evo, Ruunaa, Oulujärvi, Iso-Syöte, Hossa ja Kylmäluoma. Ne ovat Metsähallituksen hallinnassa. Juutuan alueelle Inariin ja Inarinjärvelle suunnitellaan kahdeksatta valtion retkeilyaluetta.
Ulkoilun kannalta yleisesti tärkeälle alueelle voidaan perustaa ulkoilureitti. Ulkoilureitit ovat kartalle ja usein myös maastoon merkittyjä väyliä. Alueelliset ympäristökeskukset vahvistavat ulkoilulain mukaiset reittisuunnitelmat.
Suurin osa ulkoilureiteistä sijaitsee kuntien mailla. Ulkoilureiteistä valtion mailla vastaa Metsähallitus.
Valtion retkeilyalueista ja ulkoilureiteistä on säädetty ulkoilulaissa, jonka kehittämisestä vastaa ympäristöministeriö.
Suomen ympäristökeskus rakentaa yhteistyössä Jyväskylän yliopiston kanssa kattavaa paikkatietoaineistoa virkistysalueista, ulkoilureiteistä ja virkistyspalveluista.
|