Hankkeiden ympäristövaikutusten arviointi
Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn (YVA) tarkoituksena on varmistaa, että ympäristövaikutukset selvitetään riittävällä tarkkuudella, jos hanke aiheuttaa merkittäviä ympäristövaikutuksia. YVA-menettelyn tavoitteena on myös lisätä kansalaisten mahdollisuuksia osallistua ja vaikuttaa suunnitteluun. Lupaa ei voida myöntää ennen kuin vaikutukset on arvioitu.
Etelä-Savon ELY-keskuksen tehtävänä on
- sovittaa yhteen arviointimenettelyä muiden lakien mukaisiin menettelyihin yhteistyössä asianomaisten viranomaisten kanssa
- päättä arviointimenettelyn soveltamisesta yksittäistapauksessa
- hoitaa YVA-lain 8 a ja 11 §:n mukaiset tiedotukset ja kuulutukset sekä järjestää tarvittavat julkiset kuulemistilaisuudet
- antaa lausuntonsa arviointiohjelmasta hankkeesta vastaavalle ja toimittaa sen tiedoksi asianomaisille viranomaisille
- antaa lausuntonsa arviointiselostuksesta ja toimittaa sen sekä muut arviointiselostuksesta annetut lausunnot ja esitetyt mielipiteet hankkeesta vastaavalle sekä hanketta käsitteleville viranomaisille, hankkeen vaikutusalueen kunnille sekä tarvittaessa maakuntien liitoille ja muille asianomaisille viranomaisille
- huolehtia tarvittaessa muiden viranomaisten ja hankkeesta vastaavan kanssa, että hankkeen ympäristövaikutusten seuranta järjestetään
- toimittaa tarvittaessa ympäristöministeriölle tiedot hankkeesta toiselle valtiolle ilmoittamista varten
Lisätietoja
Erikoissuunnittelija Anni Panula-Ontto-Suuronen, p. 0295 024 158
|