Yhdyskuntien jätevedet
Suomessa yli 80 prosenttia asukkaista on keskitetyn viemäröinnin ja jätevedenkäsittelyn piirissä eli kaikissa asutuskeskuksissa jätevedet käsitellään biologis-kemiallisesti.
Jätevettä muodostuu vuosittain noin 500 miljoonaa kuutiometriä eli asukasta kohti noin 320 litraa vuorokaudessa. Tästä noin 90 litraa vuorokaudessa on vuotovesiä sademäärästä riippuen.
Yhden ihmisen vuorokaudessa tuottama jätevesikuorma jätevedenpuhdistamoille oli vuonna 2001 76,8 g orgaanista ainetta (BOD7), 2,6 g fosforia ja 14,4 g typpeä. Jätevedenpuhdistamoilta vesistöön johdettu vuorokautinen kuorma oli vastaavasti henkilöä kohti 3,5 g BOD7, 8,1 g typpeä ja 0,15 g fosforia.
Jäteveden puhdistuksessa syntyy biologista ja kemiallista lietettä, joka käsitellään, kuivataan ja sijoitetaan esimerkiksi viherrakentamiseen ja pelloille. Märkää lietettä syntyy noin miljoona kuutiometriä vuodessa, mikä kuiva-aineeksi muutettuna on noin 150 000 tonnia. Henkilöä kohti se merkitsee vajaa 100 g kuiva-ainetta vuorokaudessa.
Suositussopimus yhdyskuntajätevesistä
Vesihuoltolaitoksia kannustetaan parantamaan yhdyskuntien jätevesien puhdistusta vapaaehtoisin keinoin tehokkaammaksi kuin puhdistamoiden ympäristöluvat vaativat. Ympäristöministeriö, Suomen kuntaliitto ja Vesilaitosyhdistys allekirjoittivat tammikuussa 2012 suositussopimuksen rehevöitymistä aiheuttavien päästöjen vähentämiseksi. Suositussopimus on ensimmäinen vapaaehtoisuuteen perustuva valtakunnallinen sopimus vesiensuojelun alalla.
|