Kaivoveden käsittelylaitteet
Kunnosta kaivo ennen käsittelylaitteen hankintaa. Monet laatuongelmat voivat ratketa jo sillä. Jos kaivon kunnostamisella ei saavuteta riittävän hyvänlaatuista vettä, voidaan talousvetenä käytettävän pinta- ja pohjaveden laatua parantaa erilaisilla käsittelylaitteilla. Ennen vedenkäsittelylaitteen hankkimista on vedestä aina teetettävä riittävän laaja vesianalyysi, jonka perusteella on mahdollista valita sopiva laite.
Tälle sivulle ei ole listattu kaikkia Suomessa toimivia laitetoimittajia, vaan ainoastaan ne, jotka ovat tietonsa ilmoittaneet. Alunperin tiedot on kerätty laajan selvityksen avulla useista eri lähteistä. Viimeisin laajempi selvitys tehtiin vuonna 2008, jonka jälkeen tietojen päivittyminen riippuu laitetoimittajien ilmoituksista sivun vastuuhenkilölle (linkki sivun alalaidassa).
Tällä sivustolla olevat laitekohtaiset tiedot ovat laitetoimittajien ilmoittamia. Suomen ympäristökeskus ei vastaa tietojen oikeellisuudesta.
Sivun reunaan on koottu:
- Laitetoimittajien yhteystietoja
- Laitteet listattuna sen mukaan, mitä aineita niiden on ilmoitettu poistavan
- Tarkempia tietoja vedenkäsittelylaitteista laitetoimittajakohtaisesti: kaivoveden käsittelylaitteita (pdf)
Muistilista
Valitessasi laitetta kannatta käydä läpi seuraava muistilista:
- Vaadi vähintään vuoden takuu laite- ja valmistusvikojen varalle sekä toimivuus- ja kapasiteettitakuu.
- Tarkista, että laitteen kapasiteetti on riittävä. Ota huomioon, että veden laadun parantuessa myös veden käyttö saattaa nousta.
- Myös muun vesijärjestelmän riittävyys on tarkistettava. Esimerkiksi suodattimen huuhtelu saattaa vaatia tehokkaamman pumpun.
- Suodatinmassojen vaihtoväli ei saisi olla pienempi kuin kuusi kuukautta.
- Teetä käsiteltävästä vedestä riittävän perusteellinen vesianalyysi ja käsitellystä vedestä toistuvat määritykset. Jos poistettava aine on terveydelle vahingollista, teetä analyysi vähintään vuoden välein, muut tarpeen mukaan.
- Jos kaivovesi sisältää useita poistettavia aineita, käänny asiantuntijan puoleen veden käsittelytarpeen määrittämiseksi.
- Unohda sellaiset laitteet, joilla yksistään väitetään poistettavan kaikki veden laatuongelmat.
- Älä tuijota pelkästään laitteen hankintahintaan, vaan vaadi selvitys käyttökustannuksista. Esim. halvan laitteen jatkuva suodatinpatruunan vaihto voi käydä yllättävän kalliiksi.
- Muista, että kaikki käsittelylaitteet vaativat jatkuvaa toimivuuden tarkkailua ja ylläpitohuoltoa.
- Vertaile eri laitteita ja laitetoimittajia, tutustu verkkosivuihin. Pyydä testaustuloksia ja tietoa käytännön kokemuksista.
- Keskustele kokemuksista myös muiden kaivon omistajien kanssa, joilla on vastaavia ongelmia tai ko. laite käytössä.
- Kaikkea vettä ei tarvitse käsitellä talousvedeksi, jos se kelpaa käsittelemättä esim. pesuvedeksi. Tällöin voi saada huomattavia kustannussäästöjä.
Yleistä vedenkäsittelylaitteista
Laitteet tulee sijoittaa lämpimään tilaan ( > 0°C), jossa on viemäröinti ja mahdollisesti myös sähköliitäntä. Laitteiden huolto onnistuu useimmiten itse, mutta vaativimmissa toimenpiteissä kannattaa kuitenkin kääntyä huoltoliikkeen tai laitetoimittajan puoleen. Jotkut laitteet vaativat veden laadusta riippuvaa esikäsittelyä. Esimerkiksi kalvosuodattimiin ei saa johtaa rautapitoista (rautapit. yli 0,2 mg/l) vettä. Laitteen takuusta tulisi aina varmistua laitetta ostettaessa. Laitteita myyvät valmistajien ja maahantuojien lisäksi LVI-liikkeet sekä tietyt rautakaupat ja tavaratalot. Lisätietoja laitteesta kannattaa kysyä suoraan laitetoimittajalta.
|