Muinaisjäännökset

Kiinteät muinaisjäännökset ovat oleellinen osa lappilaista kulttuuriperintöä. Lapissa kivikautiset asuinpaikat muodostavat huomattavan suuren osuuden kaikista muinaisjäännöskohteista, kun tilannetta verrataan muuhun Suomeen. Sen sijaan rautakautisia kohteita tunnetaan verraten huonosti. Pääosin historialliseen aikaan kuuluvat saamelaiskulttuurin ja pyyntitoiminnan jäljet ovat luonnollisesti Lapille tyypillisiä suojelukohteita. Niitä ovat mm. erilaiset seita- tai palvospaikat, asuinkentät, kota- ja tupasijat, pyyntilaitteiden jäännökset sekä hautapaikat. Muista kulttuuriperintökohteista muinaisjäännökset poikkeavat erityisesti sen vuoksi, ettei niissä useinkaan ole maan päälle näkyviä rakenteita. Kohteiden tulkinta on niiden katkelmallisuuden vuoksi usein hankalaa.  Suojelun ja tutkimuksen kannalta keskeinen osa kohdetta on aina kasvillisuuden ja maakerrosten peitossa.

Muinaisjäännöksiä voidaan pitää korvaamattoman arvokkaina menneisyyden tietolähteinä, ja ne on rauhoitettu muinaismuistolain perusteella (295/1963). Laki turvaa ilman mitään erityistoimenpiteitä kaikki muinaisjäännökset, eikä niihin saa kajota millään tavalla ilman Museoviraston tai alueellisen ELY-keskuksen nimenomaista lupaa. Vain Museovirastolla on oikeus tutkia, hoitaa tai merkitä muinaisjäännöksiä tai antaa lupa näihin toimenpiteisiin. Lapin maakuntamuseolle Museovirasto on myöntänyt yhteistyösopimuksella määritetyn oikeuden arkeologista kulttuuriperintöä koskevaan viranomaistyöhön. Muinaisjäännösten rajat ja suoja-alueet vahvistaa alueellinen ELY-keskus Museoviraston tai maanomistajan esityksestä. Museoviraston muinaisjäännösten hoitoyksikkö vastaa myös esihistoriallisen ja historiallisen ajan muinaisjäännösten ja kulttuuriympäristöjen kunnostuksesta, hoidosta ja merkitsemisestä. Hoidon tavoitteena on edistää muinaisjäännösten ja kulttuurimaiseman suojelua.