Tulvariskien hallinnan suunnittelu
Tulvariskien hallinnalla tarkoitetaan sellaisten toimenpiteiden kokonaisuutta, joiden tavoitteena on arvioida ja vähentää tulvariskejä ja estää tai vähentää tulvista aiheutuvia vahinkoja. Tulvariskien hallinnan suunnitteluun kuuluu tulvariskien alustava arviointi sekä tulvakarttojen ja tulvariskien hallintasuunnitelmien laatiminen merkittäville tulvariskialueille.

Keihäsjoki 2008. Kuva: Olli Jaakonaho
Tulvariskien hallinnan suunnittelu käynnistynyt
Maa- ja metsätalousministeriö on elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) ehdotuksen mukaisesti nimennyt Uudenmaan merkittäviksi tulvariskialueiksi seuraavat alueet:
Lisäksi maa- ja metsätalousministeriö on nimennyt maakunnan liittojen ehdotuksesta tulvaryhmät tulvariskien hallinnan suunnittelun viranomaisyhteistyötä varten molemmille em. rannikkoalueille. Ryhmissä on edustettuina maakunnan liitto, ELY-keskus, alueen kunnat sekä pelastustoimi. Ryhmät kutsuvat myös asiantuntijoita. Tietoa tulvaryhmien toiminnasta löytyy oikean reunan ”Tulvaryhmät” –linkistä.
Tulvaryhmä on laatinut kullekin suunnittelualueelle alustavat tulvariskien hallinnan tavoitteet. Seuraavaksi tulvaryhmän tehtävänä on sidosryhmien avulla tarkastella ja arvioida toimenpiteitä, joilla tavoitteet voitaisiin saavuttaa. Toimenpiteet kattavat tulvariskien vähentämisen, valmiustoimet ja tulvasuojelun, toiminnan tulvatilanteissa sekä jälkitoimenpiteet. Toimenpiteiden arvioinnissa otetaan huomioon vaikutukset tulvariskien vähenemiseen, luontovaikutukset, sosioekonomiset vaikutukset, toteutettavuus ja kustannukset. Hallintasuunnitelman osana esitetään ympäristöselostus.
Yleisöllä on mahdollisuus esittää mielipiteensä tulvariskien hallintasuunnitelman sekä ympäristöselostuksen lähtökohdista, tavoitteista ja valmistelusta kuulemisen aikana 2.5.-2.8..2013. Kuulutus ja siihen liittyvä kuulutusasiakirja on julkaistu niiden kuntien virallisilla ilmoitustauluilla, joita suunnittelu koskee.
- Helsingin ja Espoon rannikkoalue:
- Loviisan rannikkoalue:
- Kuulemispalautetta voi antaa myös netissä kansallisen webropol-kyselyn kautta: linkki kyselyyn
Tulvariskien alustava arviointi
Uudenmaan ELY-keskus on arvioinut vesistöjen ja merenpinnan noususta aiheutuvat tulvariskit alueellaan. Tämän tulvariskien alustavan arvioinnin perusteella tehty ehdotus alueen merkittäviksi tulvariskialueiksi on ollut kuultavana 1.4.-30.6.2011.
Kuulemisessa saatiin yhteensä 27 lausuntoa ja mielipidettä. Maa- ja metsätalousministeriö nimesi merkittävät tulvariskialueet ehdotuksen mukaisesti.
- Suomeen 21 merkittävää tulvariskialuetta (Maa- ja metsätalousministeriö, tiedote 20.12.2011)
Tämän arvioinnin lisäksi alueen kunnat ovat arvioineet hulevesistä, eli sade- ja sulamisvesistä aiheutuvat tulvariskit taajamissa.
Ehdotus ja palautekooste
- Ehdotus Uudenmaan merkittäviksi tulvariskialueiksi (pdf 841 kt)
- Kooste kuulemisen yhteydessä saadusta palautteesta ja palautteen huomioiminen (pdf 800 kt)
Tausta-asiakirjat
Tulvariskien alustavat arvioinnit vesistö- ja meritulville:
Lisätietoja:
- Kari Rantakokko, p. 0295 021 453, kari.rantakokko(a)ely-keskus.fi
- Olli Jaakonaho, p. 0295 021 398, olli.jaakonaho(a)ely-keskus.fi
|