Hyppää sisältöön   RSS |  Sivukartta |  På svenska |  In English  
 
ymparisto.fi

       Tarkennettu haku
 
 
Ympäristöministeriö | Suomen ympäristökeskus | Alueellista ympäristötietoa | www.ara.fi
« Edellinen taso
Sisältödokumentti
7.5.2012 (Päivitetty)
Hämeen ELY
Ota yhteyttä sivun vastuuhenkilöön
VERSIOT
Tulostusversio
Jaa
www.ymparisto.fi > Häme > Vesivarojen käyttö > Vesihuolto > Yhdyskuntien jätevesikuormituksen vähentäminen
  
Uudistamme verkkopalvelua kevään 2013 aikana.
Lue lisää uudistuksesta

Vastaa uudistusta koskevaan asiakaskyselyyn

Yhdyskuntien jätevesikuormituksen vähentäminen

Yhdyskuntien jätevesikuormitusta vähennetään tehokkailla jätevedenpuhdistamoilla ja vesiensuojelun kannalta tarkoituksenmukaisilla purkupaikoilla. Hämeessä 85 prosenttia asukkaista on keskitetyn viemäröinnin ja jätevedenkäsittelyn piirissä. Yhdyskunnissa syntyvä jätevesi käsitellään tällä hetkellä 26 jätevedenpuhdistamossa, joista neljä on pieniä puhdistamoita. Jätevesien käsittelyä pyritään edelleen keskittämään korkeatasoisille puhdistamoille.

Yhdyskuntien jätevesien käsittely ja jätevesikuormituksen vähentäminen ovat haasteellisia. Puhdistetut jätevedet on purettava vesistöön vesiensuojelun ja virkistyskäytön kannalta tarkoituksenmukaisesti. Myös vesistöjen tila ja virtaamat on otettava huomioon. Esimerkiksi Salpausselän eteläpuolella olevat vesistöt ovat laadultaan pääosin välttäviä, joet jopa huonoja, ja jokivesistöjen alivirtaamat ovat erittäin pieniä. Virkistyskäytön lisäämisen kannalta haasteellisia vesistöjä ovat Porvoonjoki ja Vantaanjoki.

Myös hulevesien määrään ja hallintaan tulee kiinnittää entistä enemmän huomiota, jotta ne eivät ylikuormittaisi jätevedenpuhdistamoja. Ratkaisuja etsitään kuntien hulevesistrategioissa.

Vaatimukset jätevesien puhdistamiselle ovat kiristyneet ja kiristyvät edelleen. Vesistökohtaisten typenpoistovaatimusten lisäksi jouduttaneen puhdistamoilla jatkossa varautumaan entistä enemmän myös jätevesien hygienisointiin. Myös puhdistamolla syntyvän lietteen jatkokäsittelylle ja loppusijoitukselle etsitään hyötykäytön kannalta kestäviä ratkaisuja. Joissakin tapauksissa on vaadittu ja toteutettu myös laimennusvesien johtamista.

© Copyright Valtion ympäristöhallinto  | Palvelukuvaus  | Jätä palautetta | Yhteystiedot