Ilmansuojelu
Tavoitteena Hämeessä on turvata ilmanlaatu, joka takaa terveellisen ja viihtyisän ympäristön sekä luonnon toimintakyvyn säilymisen. Ilmanlaatu ei heikkene nykyiseen verrattuna ja parantuu alueilla, joilla nykyisin esiintyy ilmanlaadusta aiheutuvia haittoja.
- Voimassa olevia ilmanlaadun ohjearvoja eikä tulevia raja-arvoja ylitetä.
- Happamoittavien yhdisteiden laskeumasta ei aiheudu merkittävää haittaa elolliselle luonnolle happamoitumiselle herkilläkään alueilla.
- Pölystä ei aiheudu terveys- eikä viihtyvyyshaittoja.
- Hajuhaitat eivät vähennä asuinalueiden viihtyisyyttä.
- Valtakunnalliset ja kansainväliset ilmansuojelun tavoitteet saavutetaan.
- Toteutetaan kansallisesti määriteltävät ja päätettävät toimenpiteet kasvihuoneilmiön etenemisen pysäyttämiseksi.
- Ilmansuojelu sisältyy kaikkeen yhdyskuntasuunnitteluun ja päätöksentekoon.
Ilmansuojelun edistäminen Hämeen alueella
Hämeen ELY-keskus ohjaa ja edistää ilmansuojelua alueellaan ja valvoo ympäristölupien lupaehtojen noudattamista.
Hämeen alueen teollisuudessa on tapahtunut viime vuosina parannuksia ilmansuojelun osalta. Muun muassa Heinolan Stora Enson Fluting-tehtaalla on parin viime vuoden aikana tehty mittavia investointeja hiukkas- ja rikkidioksidipäästöjen vähentämiseksi. Teollisuudessa tapahtuneet ilmansuojelulliset parannukset näkyvät myös pyrkimyksenä vähentää haihtuvien orgaanisten yhdisteiden (VOC) määrää, lokakuussa 2007 voimaan astuneen toiminnanharjoittajien VOC-päästöjä rajoittavan asetuksen takia.
Ilmanlaadun mittauspaikkoja Heinolassa, Lahdessa ja Hämeenlinnassa
Kunnille kuuluu paikallinen vastuu ilmansuojelun edistämisestä ja valvonnasta sekä seurannan järjestämisestä. Hämeen alueella ilmanlaatua seurataan jatkuvatoimisesti Lahdessa, Hämeenlinnassa ja Heinolassa. Mitattavia parametreja ovat typen oksidit, hiilimonoksidi, otsoni, hengitettävät hiukkaset, haisevat rikkiyhdisteet (TRS) ja haihtuvat orgaaniset yhdisteet. Parametrit vaihtelevat mittauspaikoittain. Lahdessa, Hämeenlinnassa ja Heinolassa ilmanlaadun yhteistarkkailusta tehdään viiden vuoden välein sopimus kaupungin ja ilmapäästöjensä vuoksi ympäristölupavelvollisten laitosten kanssa. Ilmanlaadun seurannan kustannukset jyvitetään liikenteen ja ilmapäästöjä aiheuttavien laitosten kesken.
Hämeen kaikilla kaupunkialueilla tehdään myös säännöllisesti typenoksidien ja hiukkasten matemaattisia leviämisselvityksiä sekä ilman epäpuhtauksien vaikutuksia selvittäviä bioindikaattoritutkimuksia. Riihimäellä ja Forssassa puolestaan tehdään hengitettävien hiukkasten periodimittauksia.
|