Luonnonlolot, ilmasto ja aluekehitys

	Siikajokilaaksoa Kestilässä 1920-luvulla. Kuva: Samuli Paulaharju

Pohjois-Pohjanmaa on luonnonoloiltaan Suomen monimuotoisin maakunta. Se muodostaa oman maantieteellisen kokonaisuutensa, jonka luonnonmaantieteellisiä alueita voidaan jaotella kallioperän, maaperän, korkeussuhteiden, vesistöjen sekä kasvillisuuden mukaan. Perämeren maankohoamisrannikko ja Koillismaan vaaraseudut edustavat paitsi alueen maantieteellisiä äärialueita niin myös ekologisia ääripäitä, joista erityisesti rannikon maankohoaminen on harvinainen ilmiö koko maapallonkin mittakaavassa.

Haapajärven eteläosasta Pyhäjärvelle ja sieltä Oulujärven kautta Jongunjärvelle kulkevan viivan länsipuolinen rannikkoalue viettää loivasti Pohjanlahteen. Loiva lakeus jatkuu pohjoiseen Peräpohjolan rannikkoalueelle Ranuan–Tervolan korkeudelle sisämaassa. Siellä matalaa lakeutta halkaisee Kivalon pitkä vaarajakso. Viivan itäpuolella on lukuisten kohoumien ja laskeumien pirstoma Kuusamon–Kainuun alue, ylänkömaa, joka liittyy etelässä Pohjois-Savoon ja pohjoisessa Itä-Lapin tunturialueeseen. Molempien maisema-alueiden luonteeseen ovat vaikuttaneet useat tekijät: kallioperä ja maalajit, vesistöt, kasvillisuus mutta myös asutus ja elinkeinot.

Ankara vastakohtaisuus asuttujen viljelysmaisemien ja pian niiden takaa alkavien erämaiden välillä, ihmisen ja luonnon välitön suhde, luo mielenkiintoisen lähtökohdan ympäristöhistorian tarkastelulle. Luonnonvarojen moninainen hyödyntäminen maataloudessa, metsien siimeksessä, vesistöissä ja voimakkaan teollistumisen seurauksena etenkin rannikkoseudulla on pohjoispohjalaisten ihmisten ympäristöhistorian peruspiirre. Luonnolliset maantieteelliset yhteydet vesistöjä pitkin ovat vaikuttaneet myös alueellisten hallintokokonaisuuksien muotoutumiseen.

Koillisosa on ollut osa Lappia ja elinkeinoiltaan, kieleltään ja kulttuuriltaan myös saamelaiseen ja lapin kulttuuriin kytkeytynyt. Sisämaassa on ollut vahva itäinen vaikutus Savon kaskikulttuurin suunnasta ja rannikolla talonpoikainen kulttuuripiiri, jossa oli vaikutteita Varsinais-Suomen, Satakunnan ja Hämeen suunnasta. Sieltä saapuneet asukkaat asettuivat maantieteellisesti ja luonnonoloiltaan sellaisille paikoille, joissa he olivat kykeneviä harjoittamaan elinkeinojaan. Vahva vaikutus on ollut myös karjalaisella väestöliikkeellä varhaiskeskiajalla.