Milloin jätevesijärjestelmää ei tarvitse uusia?
Jätevesien käsittelyjärjestelmää ei tarvitse uusia tai parantaa, jos:
Selvitys kiinteistön jätevesijärjestelmästä sekä sen käyttö- ja huolto-ohje on silti tehtävä näissäkin tapauksissa. Kiinteistön jätevedet johdetaan tai tullaan johtamaan vesihuoltolaitoksen viemäriverkostoon
Kiinteistönomistajan kannattaa varmistaa kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelmasta, laajennetaanko viemäriverkostoa lähivuosina kiinteistön alueelle. Vesihuollon kehittämissuunnitelmaa voi tiedustella kunnasta tai etsiä kunnan verkkosivuilta. Jos kiinteistö on mahdollista liittää viemäriverkostoon lähivuosina, mutta kuitenkin vasta hajajätevesiasetuksen siirtymäajan päättymisen (15.3.2016) jälkeen, voi kunnan toimivaltaiselta viranomaiselta hakea poikkeusta jätevesien puhdistustasoa koskevien vaatimusten noudattamisesta enintään viiden vuoden määräajaksi kerrallaan.
Vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella sijaitsevan kiinteistön on pääsääntöisesti liityttävä vesi- ja viemäriverkostoon. Vesihuoltolaitoksen ylläpitämässä puhdistamossa jätevedet käsitellään yleensä tehokkaasti, eikä kiinteistönhaltijan tarvitse huolehtia puhdistamon käytöstä ja huollosta. Viemäriverkostoon liittymisestä voi tietyin edellytyksin saada vapautuksen, mutta tällöin jätevesien käsittelyn kiinteistöllä tulee lähtökohtaisesti täyttää sille ympäristönsuojelulaissa ja hajajätevesiasetuksessa asetetut vaatimukset.
Kiinteistö, joka ei sijaitse vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella, voidaan kiinteistönhaltijan niin halutessa liittää viemäriverkostoon. Tämä vaatii vesihuoltolaitoksen luvan. Lisää tietoa liittymisestä löytyy vesihuoltolaista. Kiinteistön jätevesien määrä on vähäinen eikä vesikäymälää ole
Jätevesijärjestelmää ei tarvitse tehostaa, jos jätevedet eivät aiheuta pilaantumisen vaaraa eivätkä haittaa omalle tai muille kiinteistöille ja jos seuraavat kolme ehtoa täyttyvät:
- Jätevesien joukossa ei ole virtsaa, ulostetta eikä muuta käymäläjätettä.
- Jätevesien määrä on vähäinen.
- Jätevesiä ei johdeta suoraan vesistöön tai siten, että ne eivät puhdistu riittävästi ennen kulkeutumistaan vesistöön tai pohjaveteen. Jätevedet eivät puhdistu riittävästi, jos ne valuvat ympäristöön esimerkiksi kalliota tai avo-ojaa pitkin tai imeytyvät puhdistumattomina maaperästä pohjaveteen.
Usein jätevesien määrä on vähäinen perinteissä kesämökeissä, joissa talousvesi kannetaan kaivosta ja joissa on kuivakäymälä. Jätevesimäärä on yleensä vähäinen myös silloin, jos vesikäymälätön kiinteistö on muutoin veden käytön kannalta varustelultaan vaatimaton tai kiinteistön vuotuinen käyttö asukasvuorokausina on vähäistä.
Saunan pesuvesille ja muille vastaaville vähäisille jätevesimäärille voi rakentaa yksinkertaisen imeytyskuopan tai asentaa tehdasvalmisteisen pesuvesien imeytyskaivon.
Rajatapaukset sen suhteen, milloin jätevesien määrä on vähäinen, ratkaisee kunnan ympäristönsuojeluviranomainen. Kiinteistöllä vakituisesti asuva haltija on syntynyt 9.3.1943 tai aiemmin
Jätevesien käsittelyvaatimuksista on vapautettu ympäristönsuojelulain muutoksella (YSL, 196/2011) sellaiset kiinteistöt, joilla vakituisesti asuva haltija tai haltijat olivat lain voimaan tullessa (9.3.2011) täyttäneet 68 vuotta. Tämä vapautus koskee YSL 27 c §:n nojalla säädettyjä riittävää puhdistustasoa koskevia vaatimuksia, joista on säädetty asetuksen (209/2011) 3 ja 4 §:ssä ja jotka yleisesti tulee täyttää 15.3.2016 mennessä.
Tämän ns. automaattivapautuksen saaminen edellyttää kuitenkin, ettei kiinteistön talousjätevesistä aiheudu ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa ja että jätevesijärjestelmä on käyttökuntoinen. Kysymyksiä ikävapautuksesta.pdf Kiinteistöllä vakituisesti asuva haltija on pitkäaikaisesti työtön tai sairas tai hänellä on muuten näihin rinnastettavissa oleva sosiaalinen suorituseste
Erityisen vaikeassa elämäntilanteessa olevat, kuten työttömät ja pitkäaikaissairaat, voivat saada vapautuksen asetuksen vaatimusten noudattamisesta. Edellytyksenä on tällöin ympäristönsuojelulain 27 d §:n mukaan, että käsittelyjärjestelmän parantamiseksi tarvittavat toimet ovat korkeiden kustannusten tai teknisen vaativuuden vuoksi kokonaisuutena arvioituna kiinteistön haltijalle kohtuuttomat ja ympäristöön aiheutuvaa kuormitusta voidaan pitää vähäisenä.
Kunnan toimivaltaiselta viranomaiselta voi hakea poikkeusta enintään viiden vuoden määräajaksi kerrallaan. Kiinteistöllä on velvollisuus hakea ympäristölupa
Jätevesien käsittelyyn kiinteistöllä ei sovelleta hajajätevesiasetuksen vaatimuksia, jos kiinteistöllä harjoitettavaan toimintaan on velvollisuus hakea ympäristölupa. Lupaa edellyttävät toiminnat on lueteltu ympäristönsuojeluasetuksessa. Ympäristölupa on haettava mm. siinä tapauksessa, jos kiinteistöllä käsitellään vähintään sadan asukkaan talousjätevesiä vastaava määrä jätevettä sekä eräissä erityistapauksissa.
|