Suomen kansainväliset vastuulajit
|
 |
|
|
|
Myyränporras kuuluu Suomen vastuulajeihin, joiden säilyttämisessä Suomella on merkittävä kansainvälinen vastuu. Eurooppalaisesta myyränporraskannasta Suomessa on noin 15-30 %. Laji on rauhoitettu koko maassa. Kuva: Mikko Kuusinen.
|
|
Suomella on kansainvälinen vastuu tiettyjen lajien säilyttämisestä. Vastuu merkitsee lähinnä, että lajin seurantaa ja tutkimusta on tehostettava ja että lajin elinympäristö tulee ottaa huomioon maankäytön suunnittelussa.
Vastuulajien luettelon ja valintakriteerit on laatinut ympäristöministeriön uhanalaisten lajien toinen seurantatyöryhmä (2000).
Vastuulajit valittiin Euroopan maantieteelliseltä alueelta Atlas Florae Europaean (Jalas & Suominen 1972 -) mukaisesti. Laajempaa tarkastelua haittasi puutteelliset tiedot lajien levinneisyysalueista ja kantojen suuruudesta alueen ulkopuolella.
Suomen vastuulajit ovat lajeja, jotka ovat kotoperäisiä Suomelle tai Pohjois-Euroopalle. Vastuulajeiksi on myös valikoitunut lajeja, joiden kokonaislevinneisyys on suppea ja kanta kaikkialla harva.
Lisäksi Suomen vastuulla on sellaisia lajeja, joiden kokonaislevinneisyys on laaja, mutta ne ovat yleisiä vain pienellä osalla aluetta, josta merkittävä osa on Suomessa. Vastuulajeja valittaessa pidettiin ohjearvona, että Suomessa on 15-20 prosenttia Euroopan kannasta.
Vastuulajitaulukot
Vastuulajitarkastelu tehtiin linnuista, nisäkkäistä, putkilokasveista ja sammalista. Myös kovakuoriaisia ja perhosia tarkasteltiin melko kattavasti. Muista eliöryhmistä on otettu lähinnä lajit, joiden kannasta tai levinneisyysalueesta huomattava osa on Suomessa.
Kirjallisuutta
Hallingbäck, T. 1992: Sveriges boreala mossflora I ett internationellt perspektiv. - Svensk Bot. Tidskr. 86: 177-184.
Hultén, E. & Fries, M. 1986: Atlas of North European vascular plants north of the Tropic of Cancer. I-III. - Koeltz Scientific Books, Königstein, 1172 s.
Jalas, J. & Suominen, J. (toim.) 1972 - : Atlas Florae Europaeae. Distribution of vascular plants in Europe. 1-11. - Helsinki.
Kurtto, A. 1997: Kansainväliset vastuulajit sekä lajin alkuperä ja levinneisyys uhanalaisuuden tarkastelussa. - Teoksessa: Kaipiainen, H., Kemppainen, E., Peltonen, S.-L, & Alanen, A. (toim.): Uhanalaisuuden arviointiperusteet. Suomen ympäristökeskuksen moniste 68, s. 11, 54-64.
Leivo, M. 1996: EVA Suomen kansainvälinen erityisvastuu linnustonsuojelussa. Linnut 31:34-39.
Lisätietoja
Kasvit:
vanhempi tutkija Terhi Ryttäri, Suomen ympäristökeskus,
puh. 0400 148 692, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
Eläimet:
vanhempi tutkija Ilpo Mannerkoski, Suomen ympäristökeskus,
puh. 0400 148 684, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
Sivun alkuun
|