Rehevöitymisen mittarit

Rehevöitymisastetta mitataan useiden kemiallisten ja biologisten mittareiden eli indikaattorien avulla. Kemiallisilla menetelmillä mitataan ravinteiden, etenkin fosforin ja typen pitoisuuksia vedessä sekä alusveden happipitoisuutta.

Biologisena mittarina käytetään yleisesti kasviplanktonin biomassasta kertovaa veden a-klorofyllin pitoisuutta. Kasviplanktonin määrä voidaan ilmoittaa myös märkäpainona. Tämä suure saadaan mikroskopoimalla tehtävällä analyysillä, jossa laskettu solumäärä muutetaan biomassaksi solutilavuuksia ja kertoimia käyttäen. Myös vesikasvillisuutta, pohjaeläimistöä sekä kalastoa voidaan tarkastella.

Vesien yleistä käyttökelpoisuutta määritettäessä ympäristöviranomaiset käyttävät mm. rehevöitymisestä kertovia mittareita, kuten a-klorofyllin pitoisuutta, kokonaisfosforin pitoisuutta, näkösyvyyttä, alusveden happipitoisuutta ja levähaittojen esiintymistä.

Jokainen voi itse tarkkailla vesistön tilaa

Rehevöitymisen etenemisen voi havaita muutoksina veden värissä ja läpinäkyvyyden eli näkösyvyyden vähentymisenä, hajuhaittoina, kalaverkkojen ja rantakivien limoittumisena, kalaston muuttumisena särkikalavaltaisemmaksi sekä leväkukintojen ja rehevyyttä ilmentävien vesikasvien lisääntymisenä. Rehevöitymisen mittareita, joita jokainen voi seurata, ovat esimerkiksi näkösyvyys, vesikasvillisuus ja levien massaesiintymät.

Näkösyvyys

Näkösyvyyden mittaaminen on helppo ja hyvä keino seurata vesistön tilan muutoksia. Rehevöityminen vähentää valon tunkeutumista veteen. Näkösyvyys mitataan näkösyvyyslevyllä eli ns. secchilevyllä, jonka voi valmistaa myös itse. Näkösyvyys on se kohta, missä levy katoaa kokonaan näkyvistä veteen upotettuna. Mittaus tehdään yleensä veneestä, ja levy lasketaan vaakasuorassa veneen varjoisammalle puolelle.

Näkösyvyys kertoo hyvin siitä, kuinka paljon humusta, erilaisia kiintoaineita ja planktonia vedessä on sen läpinäkyvyyttä vähentämässä. Näkösyvyys vaihtelee myös luontaisesti vuodenaikojen mukaan.

Näkösyvyyslevyn teko-ohje: Tarvitset halkaisijaltaan noin 20 - 25 cm levyisen valkoisen levyn, johon kiinnitetään riittävän pitkä naru. Kirkkaissa vesissä narun pituuden on hyvä olla jopa 10 metriä. Naruun kannattaa tehdä merkinnät metrin tai puolen metrin välein. Mikäli levymateriaali on kevyttä, se tarvitsee alleen metalli- tai kivipainon vajotakseen suoraan alaspäin.

Vesikasvillisuuden muuttuminen

Rehevöitymisen myötä vesikasvien biomassa yleensä lisääntyy, mm. ruovikot laajenevat entisestään. Lisäksi alueelle voi ilmaantua uusia, reheville paikoille tyypillisiä vesikasvilajeja kuten veden pinnalla kasvavia irtokellujia.

Aina vesikasvien määrän lisääntyminen ei kuitenkaan kerro rehevöitymisen etenemisestä, koska päinvastaisessakin tapauksessa rehevyyden vähentyessä ja veden läpinäkyvyyden parantuessa vähäravinteisuutta ilmentävien kasvien, kuten valkokukkaisen nuottaruohon määrä voi lisääntyä.

Vesikasvit soveltuvat lähinnä pitkäaikaiseen seurantaan, koska monet niistä reagoivat vain pysyviin ja selviin vesistön tilan muutoksiin.

Levien massaesiintymät

Sinilevät muodostavat veden pinnalle vihertävää "maalimaista" tai "hernerokkamaista" massaa, joka ei tartu tikkuun kuten rihmamaiset levät. Veden pinnalla olevat hiukkaset voivat olla myös esimerkiksi itiöitä tai siitepölyä.

Levänäytteen voi ottaa, jos epäilee veden pinnalla olevaa kertymää sinilevien aiheuttamaksi. Näyte lähetetään joko alueelliseen ympäristökeskukseen tai Suomen ympäristökeskukseen mikroskooppista tarkastelua varten.

Lisätietoja

Vanhempi tutkija Pirkko Kauppila, Suomen ympäristökeskus (SYKE),
etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Tutkija Sirpa Lehtinen,  Suomen ympäristökeskus (SYKE),
etunimi.sukunimi@ymparisto.fi