Perinnebiotooppien luokittelu

Avoimet perinnebiotoopit

Suurin osa perinnebiotoopeista on erilaisia niittyjä. Niittyjä luokitellaan kasvillisuuden, kasvupaikan kosteuden, maanpinnan muotojen, ravinteisuuden ja kalkkipitoisuuden mukaan.

	Katajaketo © Tapio Heikkilä

Kedot ovat kuivia niittyjä, joita esiintyy kuivilla hiekkaisilla tai kallioisilla mailla. Ketojen tyypillinen kasvillisuus on matalia ruohoja ja heiniä. Pitkään laidunnetuilla kedoilla on usein pylväsmäisiä ja pensasmaisia katajia.

Tuoreet niityt ovat yleisin kaikista niittytyypeistä. Tuoreilla niityillä on viljava ja vettä melko hyvin pidättävä maaperä, minkä vuoksi kasvillisuus on rehevämpää kuin kedoilla. Tuoreet niityt ovat olleet perinteisen maatalouden parhaita heinämaita.

	Karjaa merenrantaniityllä. © Hannele Kekäläinen.

Merenrantaniittyjä esiintyy suojaisilla merenrannoilla hienojakoisella maaperällä. Merenrantaniityt kuuluvat merenrantojen luontaiseen kasvillisuuteen, mutta perinteinen niitto ja laidunnus ovat laajentaneet niittyvyöhykettä vedestä maalle sekä lisänneet niittyjen määrää ja monimuotoisuutta. Merenrantakasvillisuus on vyöhykkeistä rannan suuntaisesti.

Merenrantaniityillä karjan polkemille tai vähäkasvisiksi muuttamille alueille on kehittynyt suolamaita, joilla maaperän suolat kerrostuivat pinnalle. Suolamaalaikuilla tavataan harvinaista suolamaakasvillisuutta.

	Joenrantaniitty © Tapio Heikkilä

Järven- ja joenrantaniittyjä esiintyy laakeilla, hienoaineksisilla rannoilla vesirajan tuntumasta maarannan yläosaan. Jokien rannoilla niittovyöhykkeet ovat yleensä kapeita, järvien rannoilla ne voivat olla laajoja. Järvenrantaniittyjen kasvillisuus on monimuotoisempaa kuin jokirantojen.

Tulvaniityt ovat suurten säännöstelemättömien jokien tulvakerrostumilla esiintyviä niittyjä.

Suoniityt ovat vähäpuustoisia tai puuttomia, ruohoisia ja saraisia soita. Suoniittyjen heinän- ja sarankasvua on perinteisesti parannettu patoamalla suon halki virtaava puro niin, että vesi nousee niitylle (paiseniitty) tai ohjaamalla purovesiä suoniityn yli (valunta- eli vedenkäännösniitty). Veden mukanaan tuoma liete lannoittaa suota ja hillitsee puiden, pensaiden, varpujen ja sammalten kasvua.

Nummet ovat puutonta varpuvaltaista kasvillisuutta, jota esiintyy saaristossa ja rannikolla useimmiten hiekkaisilla mailla. Suurin osa nummista on kataja-, kanerva- ja variksenmarjavaltaisia.

Puustoiset perinnebiotoopit

Metsälaitumet ovat karjan laiduntamia metsäalueita. Karjan vaikutus kasvillisuuteen näkyy selvästi muun muassa heinien ja ruohojen lisääntymisenä sekä niittyaukkoina. Verrattuna normaaliin talousmetsään metsälaitumen puusto on vaihtelevamman ikäistä ja kokoista ja koostuu useammista puulajeista. Isot muurahaispesät ja runsas sienilajisto ovat metsälaitumen piirteitä.

Hakamaat eroavat metsälaitumista lähinnä siinä, että hakamaiden puusto ja metsäkasvillisuus ei ole yhtä runsas. Haan puita lehdestettiin ja harvennettiin heinien ja ruohojen kasvun parantamiseksi. Haat olivat aidattuja toisin kuin metsälaitumet, joilla karja kulki vapaasti.

Kaskimetsät ovat entisille kaskille kasvaneita lehtipuuvaltaisia (harmaaleppä, koivu) metsiä. Kaskimetsissä esiintyy kangasmetsälajiston rinnalla runsaasti heiniä ja ruohoja.

	Lehdesniitty © Anne Raunio

Lehdesniityt ovat puustoisia niittyjä. Niille ovat tunnusomaisia lehdestyksen vuoksi kynttelikkömäisesti haarautuvat lehtipuut. Lehdesniittyjen hyvä heinäntuotto perustui rehevään kasvualustaan sekä puiden ja pensaiden karikkeen (lehdet) rehevöittävään vaikutukseen.

Lepikkoniitytkin ovat puustoisia niittyjä, mutta lehdestäminen ei ole niillä tunnusomaista. Perämeren rannikolla nuoret merenrantametsät raivattiin harvapuustoisiksi niityiksi, ja Kainuussa harvennettiin kaskiahoille kasvaneet lepikot harvapuustoisiksi niityiksi.