Kesämökin rakentaminen ja korjaaminen
VERKKOVINKKI
Haluatko tietää, onko rakennuksesi ekologisesti kestävä? Rakentajan ekolaskurilla voit laskea rakennussuunnitelman, sen osan tai olemassa olevan rakennuksen ekopisteet.
RAKENTAMINEN JA KORJAAMINEN
Ostatko uuden vai korjaatko vanhaa?
Uuden mökin rakentaminen ei aina ole paras tai ainoa ratkaisu. Hyvän mökin voi saada myös vanhaa kunnostamalla. Kesämökin voi myös vuokrata. Rakentamista ohjaa kaavoitus
Kunnat ohjaavat alueellaan tapahtuvaa rakentamista kaavoituksella. Yleiskaavassa osoitetaan loma-asunnoille osoitetut alueet. Lisäksi voidaan antaa rakennuspaikan kokoa ja rakentamistapaa koskevia määräyksiä. Yleiskaavassa voidaan esimerkiksi määritellä, mille etäisyydelle rannasta rakennukset saa sijoittaa tai mille korkeudelle alin lattiataso on rakennettava.
Asemakaavassa määritellään alueen tuleva käyttö: mitä säilytetään, mitä saa rakentaa, mihin ja millä tavalla. Kaavassa osoitetaan esimerkiksi rakennusten sijainti, koko ja käyttötarkoitus.
Myös kunnan rakennusjärjestyksessä on rakentamista ohjaavia määräyksiä. Kunnan kaavoitustoimisto ja rakennusvalvontaviranomaiset tietävät mm. alueen rakentamismahdollisuuksista, kaavatilanteesta, rakennusoikeuksista ja -kielloista sekä rakentamisohjeista.
Kun kaavaa ei ole tai haluat poiketa kaavasta
Jos kaavaa ei ole tai halutaan rakentaa kaavasta poikkeavasti, rakentamiseen tarvitaan poikkeamislupa kunnalta tai alueelliselta ympäristökeskukselta. Tarkempia tietoja poikkeamishakemuksesta saat kunnan rakennusvalvontaviranomaiselta.
Selvitä tontin rakennusoikeus ja oikeus käyttää mökille johtavaa tietä
Hyvä mökkitontti voi olla vaikea löytää. Tonttia ostaessa on hyvä selvittää kaavoitustilanne sekä tontin rakennusoikeus ja käyttötarkoitus eli se, kuinka paljon, miten ja mihin tarkoitukseen tontille saa rakentaa. Täydennysrakentamista rajoittavat tontilla jo olevat rakennukset, koska tällöin osa rakennusoikeudesta on käytetty. Tontin käytetty ja käyttämätön rakennusoikeus selviää kunnan rakennusvalvonnasta.
Yksityisteitä ei saa käyttää säännölliseen autolla ajoon ilman käyttöoikeutta. Kannattaa siis selvittää maanmittaustoimistosta, onko mökkiläisellä oikeus käyttää mökille johtavaa tietä. Lisätietoja tieasioista saa maanmittauslaitoksesta. Rakentaminen on aina luvanvaraista
Rakentaminen on aina luvanvaraista riippumatta siitä, rakennatko jo ennestään rakennettuun ympäristöön tai luonnontilaiselle paikalle. Rakennuslupa tarvitaan paitsi uutta rakennusta rakennettaessa myös tehtäessä oleellisia muutoksia ja korjauksia.
Rakennuslupaan on liitettävä mm. suunnitelma talousjätevesien käsittelystä. Suunnitelma tehdään tapauskohtaisesti siten, että siinä otetaan huomioon tontin ja lähialueen käyttö sekä paikalliset maasto- ja muut olosuhteet. Suunnitelman osaavat parhaiten tehdä kiinteistöjen vesihuoltoon erikoistuneet suunnittelijat. Tietoja heistä saa alan yrityksistä ja kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselta. Tarkempia tietoja jätevesien käsittelystä löytyy tämän sivuston Jätevesien käsittely -osiosta.
Tarkempia ohjeita rakennusluvan hakemisesta ja tarvittavista liitteistä saa kunnan rakennusvalvontaviranomaiselta.
Tavoitteena hyvä, turvallinen ja kestävä rakennus
Rakentamisessa tehtäviä valintoja kannattaa tarkastella mökin koko elinkaaren ajalla. Esimerkiksi rakennuspaikan valinnalla on merkitystä, kun päätetään mökin jätevesien käsittelystä, juomaveden hankinnasta ja energiaratkaisuista. Huomioi huolto ja kunnossapito jo suunnittelu- ja rakennusvaiheessa. Erityistä huomiota tulee kiinnittää mökin paloturvallisuuteen sekä kosteus- ja homevaurioiden estämiseen. Hyvin suunniteltu, rakennettu ja ylläpidetty kiinteistö kestää sukupolvelta toiselle.
|