Rakennussuojelua ja maisemansuojelua koskeva lainsäädäntö
Maankäyttö- ja rakennuslaki
Maankäyttö- ja rakennuslain sisältövaatimukset edellyttävät rakennetun ympäristön ja maiseman huomioon ottamista kaikilla maankäytön suunnittelun tasoilla.
Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan on mahdollista perustaa kansallinen kaupunkipuisto kaupunkimaiseen ympäristöön kuuluvan alueen kulttuuri- tai luonnonmaiseman kauneuden, historiallisten ominaispiirteiden tai muiden erityisten arvojen säilyttämiseksi. Päätöksen kansallisesta kaupunkipuistosta tekee ympäristöministeriö.
Maankäyttö- ja rakennusasetuksessa edellytetään, että MRL:n mukaisesti kaavan vaikutuksia selvitettäessä arvioidaan myös suunnitelman toteuttamisen välilliset ja välittömät vaikutukset muun muassa kaupunkikuvaan ja maisemaan
Rakennussuojelu
Laki rakennusperinnön suojelemisesta on voimassa 1.7.2010 lukien. Lain tavoitteena on turvata rakennetun kulttuuriympäristön ajallinen ja alueellinen monimuotoisuus, vaalia sen ominaisluonnetta ja erityispiirteitä sekä edistää sen kulttuurisesti kestävää hoitoa ja käyttöä.
Rakennusperinnön säilyttämiseksi voidaan suojella rakennuksia, rakennelmia, rakennusryhmiä tai rakennettuja alueita, joilla on merkitystä rakennushistorian, rakennustaiteen, erityisten ympäristöarvojen tai rakennuksen käytön tai siihen liittyvien tapahtumien kannalta.
Rakennussuojelu asemakaava-alueella sekä alueella, jolla on voimassa rakennuskielto asemakaavan laatimista varten, järjestetään pääsääntöisesti asemakaavalla. Lailla rakennusperinnön suojelemisesta ei voida suojella laajoja aluekokonaisuuksia tai maisemaa. Muinaisjäännökset
Kiinteät muinaisjäännökset on rauhoitettu muinaismuistolailla. Muinaismuistolain piiriin kuuluu myös laajoja muinaismuistoalueita, joilla on maisemallista merkitystä. Lisäksi monet yksittäiset kohteet sijaitsevat kulttuurimaisemassa.
Maisema-alueet
Luonnonsuojelulain mukaan voidaan luonnon- tai kulttuurimaiseman kauneuden, historiallisten ominaispiirteiden tai siihen liittyvien muiden erityisten arvojen säilyttämiseksi tai hoitamiseksi perustaa maisema-alue.
Maa- ja metsätaloutta koskeva lainsäädäntö
Maisemansuojeluun vaikuttaa myös maa- ja metsätaloutta koskeva lainsäädäntö. Laissa kestävän metsätalouden rahoituksesta säädetään tuesta, jolla rahoitetaan niitä toimenpiteitä, joilla edistetään metsien kestävää hoitoa ja käyttöä metsälain mukaisesti.
Maa- ja metsätalousministeriön asetus ympäristötuen perus- ja lisätoimenpiteistä liittyy maaseutuelinkeinojen rahoituslakiin ja EY:n maaseudun kehittämisasetukseen perustuvaan ympäristötukeen, jota voidaan myöntää maatalouden harjoittajalle ja eräille muille tukeen oikeutetuille.
- Maa- ja metsätalousministeriön asetus ympäristötuen perus-
ja lisätoimenpiteistä annetun maa- ja
metsätalousministeriön asetuksen muuttamisesta (646/2000)
Maa- ja metsätalousministeriön asetus maatalouden ympäristötuen erityistuista takaa, että maiseman kehittämistä ja hoitamista varten on mahdollista saada maatalouden ympäristötuen erityistukea.
- Maa- ja metsätalousministeriön asetus maatalouden ympäristötuen erityistuista (647/2000)
Maa-ainesten otto
Maa-aineslain mukaan maa-aineksen ottamisen yhtenä rajoituksena on, ettei aineksia saa ottaa niin, että siitä aiheutuu kauniin maisemakuvan turmeltumista tai luonnon merkittävien kauneusarvojen tai erikoisten luonnonesiintymien tuhoutumista. Lisäksi asemakaavan tai oikeusvaikutteisen yleiskaavan alueella on katsottava, ettei ottaminen turmele kaupunki- tai maisemakuvaa.
Tiesuunnittelu
Maantielaki edellyttää, että tiesuunnittelussa on liikenneturvallisuuden sekä liikenne- ja tieteknisten seikkojen lisäksi kiinnitettävä huomiota ympäristönsuojelunäkökohtiin. Tie on sijoitettava ja tehtävä siten, että tien ja liikenteen ympäristölle aiheuttamat haitat jäävät mahdollisimman vähäisiksi.
Ympäristövaikutusten arviointi
Lakia ympäristövaikutusten arvioinnista (YVA-laki) sovelletaan hankkeen ympäristövaikutusten arviointiin kansainvälisten sopimusten edellyttäessä arviointia tai jos hankkeesta saattaa aiheutua merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia muun muassa maisemaan, kaupunkikuvaan ja kulttuuriperintöön.
- Laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (468/1994)
Kirkkolaki ja laki ortodoksisesta kirkosta
Kirkkolain ja lain ortodoksisesta kirkosta mukaan kaikki ennen vuotta 1917 rakennetut evankelisluterilaiset ja ortodoksiset kirkkorakennukset ja hautausmaat sekä niihin liittyvät kiinteät rakenteet on suojeltu.
Myöhemmin rakennetuista kirkollisista ympäristöistä suojelupäätöksen tekee evankelisluterilaisten kohteiden osalta Kirkkohallitus, ortodoksisten kohteiden osalta Kirkollishallitus.
|