Seuranta
Seurannoilla arvioidaan ennallistamisen hyödyllisyyttä ja onnistumista. Hankkeeseen sisältyi neljä seurantaa. Ne aloitettiin ennen ennallistamista ja samat tutkimukset toistettiin ennallistamistoimien jälkeen.
Kolmelle ennallistetulle suolle perustettiin tutkimuslinjoja kasvillisuusmuutoksien selvittämiseksi. Kasvillisuuden perusteella voidaan arvioida, miten suon ekologinen tila on palautunut. Neljällä suoalueella selvitettiin linnuston muutoksia.
Hankkeella oli kaksi metsänpolton seurantakohdetta, jotka pystyttiin polttamaan vasta vuonna 2005. Seurantatuloksia saatiin vain yhdeltä kesältä. Niiden perusteella paloista riippuvaisten uhanalaisten kovakuoriaisten saapuminen poltettuihin metsiin ei ole varmaa. Poltot kuitenkin lisäävät kovakuoriaisten määrää ja niillä on myös monia muita hyödyllisiä vaikutuksia metsäluontoon.
Kunnostettujen koskien seurannan mukaan pohjaeläinten ja piilevien yhteisöissä ei tapahtunut hankkeen aikana merkittäviä muutoksia. Tulosten arviointia hankaloitti kuitenkin se, että aineisto jäi varsin suppeaksi vedenkorkeuden poikkeuksellisten vaihteluiden takia.
Seurantaraportit ovat saatavilla pdf-muodossa (osa liitekartoista puuttuu):
|