Ennallistamistyöt
Luonnon ennallistaminen eli biologisten arvojen palauttaminen ihmistoimin lisääntyy luonnonsuojelualueilla nopeasti. Ennallistamisella tarkoitetaan suo- ja metsäluonnossa tehtäviä kertaluontoisia töitä, joita ei yleensä tarvitse uudistaa.
Luonnonsuojelualueilla ennallistettavat suo- tai metsäkohteet jätetään töiden jälkeen rauhaan. Luonto ei koskaan ”museoidu” tilaan, johon se ennallistamalla saatetaan, vaan ennallistamisen alkupotkun saaneesta kohteesta kehittyy vasta
myöhemmin ja hyvin hitaasti luonnonmetsä tai luonnontilainen suo.
Metsissä ennallistamisen tavoitteena on lisätä lahoavan puun määrää ja monipuolistaa metsien puulajistoa ja puuston ikärakennetta. Sen jälkeen metsä jatkaa kehitystä, johon kuuluvat jatkuva, hidas muutos sekä hetkelliset voimakkaat häiriötilat,
kuten myrskyt, lumi- ja hyönteistuhot. Metsä saa siis varttua ja uudistua luonnonmukaisesti. Ihmisen tekemät ennallistamistoimet jäljittelevät luonnon häiriöiden aiheuttamia muutoksia. Luonto ei tehne merkittävää eroa häiriöiden aiheuttajien välillä, eli
kaataako puut tuuli vai traktorikaivuri.
Soilla ennallistamisen päätarkoitus on palauttaa suon entinen, ojituksen muuttama vesitalous. Tehtävä on haasteellinen, sillä ojaverkosto on usein ehtinyt muuttaa maan vedenpitävyyttä perusteellisesti. Ojista nostettu turve on hajonnut eikä
soille voida tuoda uutta turvetta kadonnutta korvaamaan. Vesien virtaussuunnatkin ovat voineet vaihtua ojituksen takia. Ojat kuitenkin tukitaan tavalla tai toisella, täyttämällä tai patoamalla tai molemmilla. Puuston vettä haihduttavan vaikutuksen
vähentämiseksi ja entisen puustorakenteen palauttamiseksi osalla soista kaadetaan puusto kokonaan pois tai sitä harvennetaan.
Pienvedet ovat sekä metsien että soiden elinympäristöjä, pienialaisia arvokohteita. Puroissa vesi pyritään palauttamaan ojituksen jäljiltä entiseen uomaansa ja lammissa vedenpinta entiseen korkeuteensa. Lähteiden vesitalouden palauttaminen on
vaikeaa, vaikka vedenottoon liittyvien muovisten, metallisten ja betonisten rakenteiden poistaminen olisikin helppoa. Ennallistamisen vaikutuksista lähteisiin on niukasti tietoa.
Koskikunnostuksissa pyritään palauttamaan virtavesiin niiden perkausta edeltänyt rakenne siirtämällä kiviä uoman reunoilta uoman keskiosiin. Kivillä luodaan koskiin vaihtelevia virtausoloja ja portaittaisuutta, jotka lisäävät elinympäristön
monimuotoisuutta. Virtavesiin voidaan tuoda myös uutta kutusoraa, joka parantaa lohikalojen lisääntymisedellytyksiä.
|