Saaristomeri ja rehevöityminen

Rehevöityminen tarkoittaa laajassa merkityksessä sitä, että veden koko ravintoverkon toiminta ja olosuhteet muuttuvat lisääntyneen ravinnekuormituksen vuoksi. Rehevöitymisen tapahtumaketju alkaa siitä, kun vesiin kulkeutuu kasvavissa määrin ravinteita, ennen muuta typpeä (N) ja fosforia (P).

	Rehevöityminen ja sen seuraukset Lähde: Itämeri-kalvosarja

Lisäravinteiden ansiosta kasviplanktonin eli vedessä vapaana elävien mikroskooppisten pienten levien tuotanto lisääntyy. Kasviplanktonia syövä eläinplankton runsastuu niin ikään ja myös eläinplanktonia syövien kalojen määrä lisääntyy. Kuollessaan kaikki tämä runsastunut biomassa vajoaa pohjaan, missä sen hajoaminen vaatii yhä enemmän happea. Pohjien happi saattaakin käydä hyvin vähiin, jopa loppua kokonaan. Tämä puolestaan muuttaa pohjan kemiallisia olosuhteita siten, että pohjaan sitoutuneet ravinteet, raskasmetallit ja ympäristömyrkyt vapautuvat uudelleen eliöiden käyttöön; ravinteet vieläpä juuri kasveille käyttökelpoisessa muodossa.

Happikato vaikuttaa myös pohjien ja syvien vesien lajistoon siten, että ainoastaan erittäin harvat, vähähappisia olosuhteita kestävät lajit säilyvät. Lajisto muuttuu myös matalammissa vesissä ja rannoilla. Kaikkien havaittavissa on, että ravinteikkaista ja valaistusoloiltaan heikommista olosuhteista hyötyvät lajit kuten rihmalevät runsastuvat, kun taas kirkkaita vesiä vaativan rakkolevän määrä vähenee eikä sitä esiinny enää yhtä syvällä kuin ennen. Rakkolevän väheneminen on erityisen huolestuttavaa siksi, että se on yksi Itämeren avainlajeja. Rakkolevän pinnoilla ja suojissa elää runsaasti muuta lajistoa ja rakkolevää kutsutaankin toisinaan Itämeren sademetsäksi.

Sivun alkuun

Rehevöitymisen syyt

Rehevöityminen alkaa siitä, kun ravinteita eli typpeä (N) ja fosforia (F) eri muodoissaan kulkeutuu vesistöön liikaa sen sietokykyyn nähden. Sinällään aineiden kierto ja vesien ravintoketjun alku on normaali ja luonnollinen: vesien alkutuotanto eli levät tarvitsevat ravinteita yhteytykseen. Ongelmat alkavat vasta, kun vesiin päätyvien ravinteiden määrä kasvaa huomattavasti.

Normaalin luonnonhuuhtouman lisäksi ravinteet ovat peräisin maa- ja metsätaloudesta, haja-asutuksen jätevesistä, kalankasvatuksesta, teollisuudesta ja jäteveden käsittelylaitoksista. Lisäksi ravinteita tulee Saaristomerelle merkittävissä määrin myös kaukokulkeumana muilta alueilta. On arvioitu, että kaukokulkeuma muodostaa noin puolet kaikesta Saaristomerelle tulevasta kuormituksesta.

	Ihmistoiminnasta aiheutuva kokonaistyppikuorma Lähde: Antti Räike, SYKE

Kuormittajat jaetaan usein kahteen ryhmään, piste- ja hajakuormittajiin. Pistekuormittajat ovat selkeästi yhdessä kohteessa toimivia laitoksia, kuten teollisuuslaitoksia, jäteveden puhdistamoita tai kalankasvatuslaitoksia. Hajakuormitus on puolestaan lukemattomissa pisteissä syntyvää ”pienten purojen” kuormitusta, kuten haja-asutuksen jätevesiä, maa- ja metsätalouden valumia tai liikenteen typpipäästöjä. Hajakuormitusta onkin huomattavasti vaikeampi mitata ja arvioida kuin pistekuormitusta. Suurin kuormittaja sekä typen että fosforin osalta on maatalous, jossa näitä käytetään lannoitteina.

	Ihmistoiminnasta aiheutuva kokonaisfosforikuorma Lähde: Antti Räike, SYKE

Maatalouden suurta osuutta kuormituksesta selittää se, että Saaristomeren valuma-alueen erityispiirteenä on suuri peltoala ja peltojen keskittyminen jokien varsille. Paikoin pellot viettävät myös verrattain jyrkästi jokiin, mikä lisää maa-aineksen ja ravinteiden huuhtoumaa. Lisäksi valuma-alueella on vain vähän järviä, jotka sitoisivat osan jokien tuomasta ravinnekuormasta. Taulukko ja kuvat koko Suomen vesistökuormittajien osuuksista vuonna 2002 löytyvät Suomen ympäristökeskuksen sivulta Vesistöjen ravinnekuormitus ja huuhtouma. 

Sivun alkuun