Rahoitus ja avustukset
| |
|
 |
|
Kuva: Tero Pajukallio
|
| |
Valtio tukee kulttuuriympäristön hoitoa ja rakennusten korjaamista eri ministeriöiden myöntämillä lainoilla, korkotuilla ja avustuksilla. Osa rahoituksesta ohjataan jaettavaksi kuntien kautta.
EU-ohjelmiin sidottu rahoitus muodostaa tällä hetkellä merkittävän osan kulttuuriympäristön hoidon rahoituksesta. EU-rahoituksen tavoitteena on esimerkiksi elinkeinoelämän edellytysten parantaminen, tietoyhteiskunnan kehittäminen tai työllisyyden hoito; näitä tavoitteita toteutetaan myös vaalimalla ja kehittämällä kulttuuriympäristöä.
Välillisesti EU-rahoituksella lisätään kulttuuriympäristön säilymistä esimerkiksi tukemalla maaseudun elinkeinoja. Lisää tietoa saa Eurooppa-tiedotuksesta, T&E-keskuksista ja lääninhallituksista. Kulttuuriympäristön hoito
Avustukset ympäristökasvatushankkeille
Ympäristöministeriö myöntää harkinnanvaraisia valtionavustuksia järjestöille, kouluille, kunnille ja yksityisille kulttuuriympäristön vaalimista edistäviin valtakunnallisiin ympäristökasvatushankkeisiin.
Hakuaika on vuosittain lokakuussa. Hakukaavakkeita ja ohjeita saa elinkeino-, liikenne- ja ympäristökesten kulttuuriympäristövastaavilta ja kotisivuiltamme (ks. linkki Harkinnanvaraiset valtionavustukset).
Tuki perinnebiotooppien hoitoon
Tuen perinnebiotooppien hoitoon myöntää alueellinen T&E-keskus.
Maatalouden ympäristötuen erityistuki on tarkoitettu maanviljelijälle perinnebiotoopin, arvokkaan viljelysmaiseman tai luonnon monimuotoisuutta ilmentävän kohteen vaalimiseen ja hoitoon. Kohteisiin, jotka eivät voi saada erityistukea, voi alueellinen ympäristökeskus myöntää tukea.
Lisätietoja saa oman alueen T&E-keskuksesta ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten perinnemaisemavastaavilta.
Perinneympäristön vaalimisavustus
T&E-keskukset myöntävät avustuksia perinneympäristön vaalimiseen. Tuki on tarkoitettu maanviljelijälle esimerkiksi tuuli- ja koskimyllyjen, aittojen ja muiden perinteisten varastorakennusten sekä maisemallisesti arvokkaiden latojen, aitojen ja venevajojen korjaamiseen. Lisätietoja saa oman alueen T&E-keskuksesta. Rakennusten korjaaminen
Kunta voi myöntää korjausavustusta muun muassa kuntoarvion ja korjaussuunnitelman laatimiseen. Lisätietoja saa oman kunnan viranomaisilta.
Alueelliset ympäristökeskukset myöntävät rakennusperinnönhoitoavustuksia rakennusten omistajille sellaisiin korjauksiin, joilla säilytetään rakennuksen kulttuurihistoriallisia arvoja. Avustusta voidaan myös myöntää kunnalle sen suorittamiin rakennussuojelukorvauksiin, kohteen hankkimiseksi kunnalle ellei suojelua muuten voida turvata, kohteiden ja niiden ympäristön kunnostamiseen sekä hoidon edellyttämiin selvityksiin ja kulttuuriympäristöohjelmiin.
Hakuaika on vuosittain lokakuussa. Lisätietoja saa elinkeino-, liikenne- ja ympäristökesten kulttuuriympäristövastaavilta. Avustushakemus on saatavissa Suomi.fi-palvelusta.
Museovirasto myöntää entistämisavustuksia rakennussuojelulailla suojeltujen sekä autiokirkkojen tai niihin verrattavien muiden kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten entistämiseen, konservointiin tai historiallisen asun palauttamiseen.
Hakuaika on vuosittain lokakuussa. Lisätietoja Museoviraston rakennushistorian osastolta, puh. (09) 40 501.
Suomen Kotiseutuliitolta voi hakea seurantaloavustusta. Sitä voi saada vapaaseen kansalaistoimintaan tarkoitettujen seurantalojen korjaamiseen sekä siihen liittyvään selvitys- ja tarkastustyöhön. Rahoituksessa kiinnitetään huomiota sekä rakennuksen kulttuurihistorialliseen arvoon että kokoontumistilojen tarpeellisuuteen kansalaistoiminnan kannalta.
Hakuaika on vuosittain syyskuussa. Lisätietoja ja hakukaavakkeet Suomen Kotiseutuliitosta, puh. (09) 612 6320. Verohelpotukset ja -vähennykset kotitalouksien korjaustöissä
Kotitalousvähennyksenä voi vähentää yrittäjältä ostetun korjaus- ja remonttityön määrästä 60 prosenttia, kuitenkin enintään 3000 euroa/ vuosi/ henkilö.
Yksityisen työnantajan/ kotitalouden ei tarvitse tehdä ennakonpidätystä rakennusten korjaamiseen palkattujen työntekijöiden palkasta, jos samalle palkansaajalle maksettu palkka on vuosittain alle 1500 euroa.
Lisätietoja saa verohallinnon kotisivuilta sekä valtakunnallisesta palvelupuhelimesta 020 466 011. Työllistämistuki
Työvoimatoimisto myöntää tukea yksityisille työnantajille työvoiman palkkaamiseen.
Lisätietoja saa oman alueen työvoimatoimistosta tai T&E-keskusten kotisivuilta.
Sosiaali- ja terveysministeriön ylläpitämästä Työsuhdepalvelupuhelimesta 0200 66122 saa tietoa muun muassa työlainsäädännöstä, työsuhteen aloittamisesta ja lopettamisesta, vakuutuksista, sotuista, verotusasioista.
Lisätietoja
Yliarkkitehti Minna Perähuhta, ympäristöministeriö,
etunimi.sukunimi@ymparisto.fi, puh. 050 572 6354
|