Suojeluohjelmien toteutus
Maassamme on ollut 1960-luvulta saakka tavoitteena muodostaa monipuolinen suojelualueiden verkosto. Suojelualueverkostoa on rakennettu vähitellen eri suojeluohjelmien avulla ja työ jatkuu edelleen.
Luonnonsuojelualueiden perustamisen tavoitteena on, että kaikki Suomessa tavattavat luontotyypit ovat edustettuina. Suojelemalla alueita ja eri luontotyyppejä suojellaan myös lajeja ja ekosysteemejä ja siten myös luonnon monimuotoisuutta. Tavoitteita voivat olla myös opetus, tutkimus ja seuranta, pohjavesialueiden säilyttäminen, riistan ja kalakannan hoito sekä luonnon virkistyskäyttö. Suojelun perusteena ovat myös maisemalliset tekijät ja kulttuuriarvot.
Toteutuneeksi on tilastoitu kaikki valtiolle luonnonsuojelutarkoituksiin hankitut alueet sekä yksityismaiden rauhoitukset.
Harjujensuojeluohjelmaa (n. 15 100 ha) ei ole sisällytetty mukaan, koska sitä toteutetaan pääasiassa maa-aineslain ja -asetuksen perusteella.
Soiden suojelu (tavoiterajaus n. 27 500 ha)
Vanhojen metsien suojelu (tavoiterajaus n. 10 100 ha)
Lehtojen suojelu (tavoiterajaus n. 180 ha)
Lintuvesien suojelu (tavoiterajaus n. 5 200 ha)
Rantojen suojelu (tavoiterajaus n. 390 km)
Harjujen suojelu (tavoiterajaus n. 15 100 ha)
Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksessa luonnonsuojelun toteuttamista käytännössä hoitavat:
- Luonnonsuojelupäällikkö Sirkka Hakalisto, puh. 02950 26175
- Metsänhoitaja Lasse Finèr, puh. 02950 26174
- Metsätalousinsinööri Anita Rämö, puh. 02950 26225
- Ylitarkastaja Mika Pirinen, puh. 02950 26214
|