Alueen kuvaus:
Alue käsittää Suvirannan osittain jo vuonna 1931 muodostetun suojelualueen Vilniemen luoteisrannalla, noin kilometri luoteeseen Lupinlahden arvokkaasta lintuvesialueesta. Alue rajautuu Haminanlahteen.
Suviranta on luonnontilaista, järeäpuustoista, kuusivaltaista tuoretta MT-metsää, jonka pohjoisosan märissä painanteissa esiintyy rehevää saniais- ja metsäkortekorpea. Korpialueella on myös useita pyöreitä, vedentäyttämiä pommikuoppia. Sekapuuna kasvaa hieskoivua, mäntyä ja paikoin runsaasti tervaleppää. Rannoilla ja eteläosan kuivemmissa osissa kasvaa kookasta kilpikaarnaista männikköä.
Puusto on pääosin yli-ikäistä ikikuusikkoa ja kilpikaarnaista männikköä, jossa esiintyy kohtalaisesti myös pystyynkuolleita ja katkeilleita puita, vähemmän maapuustoa. Korpialueet ovat puustoltaan tiheämpiä.
Kasviston valtalajeja ovat pensastossa pihlaja, kuusi, tuomi ja tervaleppä, kentäkerroksessa mustikka, oravanmarja, lillukka, metsäkorte sekä metsä- ja isoalvejuuri. Pohjakerroksessa esiintyy poikkeuksellisen runsaasti kerrossammalta sekä laajoja sulkasammalkasvustoja.
Vaateliaampaa lajistoa edustavat tammi, vaahtera, koiranheisi, valkovuokko ja harajuuri.
Rantaosassa esiintyy Suomenlahden rannikolle tyypillistä, mutta luonnontilaista ja edustavaa kivikkojen, rantahietikoiden ja rantaniittyjen kasvillisuutta valtalajiena puustossa tervaleppä, pensastossa paatsama ja kenttäkerroksessa nuokkuhelmikkä, mesiangervo, ranta-alpi, keltakurjenmiekka, puna-ailakki, nurmikohokki, ruoholaukka, meriputki, luhtakastikka, piukkasara ja ruokohelpi. Muuta lajistoa ovat mm. syyläjuuri, meriratamo, keltamaite, ruohokanukka, rantakukka, lehtotähtimö ja merinätkelmä.
Edustava, luonnontilainen, kasvillisuudeltaan monipuolinen jo suojeltu ranta-alue, jossa esiintyy poikkeuksellisen hyvin säilynyttä, paikoin kulttuurivaikkutteista rantalehtoa ja rehevää kuusivaltaista vanhaa metsää.
Suojelutilanne:
Yksityinen luonnonsuojelualue 100 %
Suojelutilanteen tarkennus ja toteutuskeinot:
Suvirannan alue rauhoitettu luonnonsuojelualueeksi.
|