Vesirakenteiden historiaa
Yleinen kehitys
 |
|
Vesimyllyt ovat vanhimpia ihmisen rakentamia lihasvoimaa korvaavia rakennelmia. Vesivoiman avulla on voitu vasaroida ja hioa metalleja, tampata kasvikuituja, lajitella ja puida viljaa, valssata ja sahata monenlaisia raaka-aineita, käyttää pumppuja ja monia muita koneita. Aikaisemmin myllyä käytettiinkin yleisnimenä veden tai tuulen voimalla pyörivästä laitteesta.
|
|
Virenojan koski, Orimattila. Kari Rannisto 2003
|
|
Myllyjen rakentamisen taito tuli Suomeen viimeistään 1200-luvulla. 1300-luvulta tiedetään Suomesta kolme myllyä ja mm. Hauholta on maininta myllystä vuodelta 1472. Myllyjen määrä kasvoi nopeasti ja 1400 –1524-lukujen Suomesta tunnetaankin runsaat sata myllyä, joista puolet sijaitsivat Hämeessä. Yleisesti varhaisimmat kirjalliset myllymaininnat ovat 1500-luvun lopulta ns. myllytulliluettelossa (1585-86). Myllyt jaettiin vesi- ja tuulimyllyihin sekä kotitarve- ja tullimyllyihin. Seuraavalla vuosisadalla myllytoiminnan keskittämiseksi pienten myllyjen toiminta kiellettiin. Talonpojat eivät kuitenkaan määräyksistä aina piitanneet ja 1600-luvun asiakirjoista puuttuneet tiedot näkyivät taas 1700-luvun myllyluetteloissa. Myllyt olivat myös strategisesti tärkeitä ja ne on mm. merkitty Kuninkaan kartastoon 1700-luvun lopulla.
1800-luvun puolivälissä Suomessa oli jo noin 4000 vesimyllyä ja vajaat 200 vesisahaa. 1800-luvun ensimmäisellä puoliskolla kehitetty vesiturbiini oli merkittävä edistys myllyteollisuudelle. Tehokkaat vesiturbiinit syrjäyttivät kotitekoiset vesirattaat. Suomessa vesiturbiinit tulivat käyttöön 1840-luvulla ja suuremmassa määrin 1900-luvun alussa. Vedenvaihteluista riippumattoman höyry- ja sähkövoiman käytön yleistyessä tehdaslaitokset vapautuivat koskien ääreltä. Maatalouden koneellistumisen myötä 1950-60-luvulla tullimyllyjen käyttö väheni ja Suomen vesimyllyjen yli 700 vuotta kestänyt aika loppui. 2000-luvulle tultaessa Suomessa oli vielä reilut 600 myllyä.
Myllyjen omistaminen
Keskiaikaiset vesimyllyt kuuluivat kruunulle, rälssimiehelle, luostarille, kirkonmiehille, pappiloille ja talonpojille. Talonpoikien myllyt olivat suurilta osin usean omistajan yhteismyllyjä. Myllylahkon saattoi muodostaa myös koko kylä tai naapurikylät yhdessä. Aatelin ja kirkon omistamat myllyt olivat tavallisesti erilliseksi tilaksi merkitty myllypaikka. Näiden myllyjen tekninen kunto oli parempi ja vakinaisesti palkatut myllärit jauhoivat viljaa myös sivullisille korvausta, tullia vastaan. Tästä tuli myös nimi tullimylly. Oikeudet rakentaa ja käyttää yksityisiä myllyjä annettiin ja otettiin pois useaan otteeseen Suomessa.
Sivun alkuun Myllytyypit
 |
|
Suomessa käytössä olleet myllyt jaetaan yleensä rakenteensa perusteella kolmeen päätyyppiin: jalka- eli hierinmyllyihin, ratasmyllyihin ja turbiinimyllyihin.
Jalkamyllyt
Ensimmäiset myllyt olivat niin sanottuja jalkamyllyjä, joita kutsutaan myös hierin- tai härkinmyllyksi. Jalkamyllyissä on pystyakselinen siipitukki, jonka alapäähän on kiinnitetty säteittäiset siivet eli härkinlaudat. Myllynratas pyörii vaakatasossa.
|
|
Hartolan Kilun on myllytyypiltään ratasmylly. Kari Rannisto 2003.
|
|
Veden syöksyessä ränniä myöten siipiä vasten siipitykki pyörii ja saa siihen ilman välittäviä rattaita yhdistetyn jauhinkiven pyörimään. Itse myllyrakennus on yleensä yksinkertainen nurkkakivien päälle nostettu hirsihuone. Rakennuksessa on ainoastaan yksi kerros sekä ylätaso, jonne myllykivet on sijoitettu.
Varhaisimmalla myllyrakennustekniikalla ei myllyjä voitu sijoittaa voimakkaisiin virtoihin. Jalkamyllyt eivät tarvinneet yhtä paljon vesivirtaa kuin myöhempien vaiheiden ratasmyllyt. Jalkamyllyt pyörivät hyvin jo paikoissa, johon pystyttiin patoamaan vain parinkin metrin korkuinen vesivarantoallas, esim. ojissa. Pieniin puroihin rakennetut, vain keväisin ja syksyisin toiminnassa olleet puromyllyt, olivatkin yleensä jalkamyllyjä. Tänä päivänä jalkamyllyt ovat todellisia harvinaisuuksia.
Ratasmyllyt
Seuraavaa kehitysvaihetta edustivat keskiajan lopulla yleistyneet ratasmyllyt. Näissä myllyissä vesiratas on pystyasennossa, ja pyörimisliike johdettaan ratasta kannattavalta akselitukilta hammaspyörän ja ns. trällin välityksellä yläkiveen. Vesirattaan pyörimisnopeus moninkertaistui hammasrattaasta trälliin tapahtuvassa siirrossa, joten ratasmyllyn käyttövoimaksi riitti hitaamminkin virtaava koski. Koko vuoden käytössä olleet virtamyllyt olivat tavallisesti ratasmyllyjä. Kooltaan ratasmyllyt ovat yleensä jalkamyllyjä suurempia.
Turbiinimylly
Turbiinimyllyssä voimanlähteenä on nimensä mukaisesti vaaka- tai pystyasentoinen vesiturbiini. Muuten mylly muistuttaa suuresti ratasmyllyä, joskin välittäviä rattaita on enemmän ja voima voidaan siirtää myös muihin laitteisiin, kuten viljanpuhdistajaan. Suuren tehokkuutensa ansiosta vesiturbiinit syrjäyttivät kotitekoiset vesirattaat ja monet ratasmyllyt muuttuivatkin 1800-luvun loppupuolella ja 1900-luvun alussa turbiinimyllyiksi. Vesisahat ovat yleensä toimineet joko vesirattaalla tai tavallisimmin turbiinilla. Raamisahan lisäksi niissä on usein ollut myös pärehöylä ja uudemmissa laitoksissa esim. sirkkelisaha.
Sivun alkuun Myllyrakennukset ja myllyihin liittyvä muu rakennuskanta
 |
|
Myllyrakentamisen menetelmät ja materiaalit noudattivat paikkakunnan hyöty- eli talousrakennusten yleistä rakennustapaa. Vesimyllyt eivät tuulimyllyjen tapaan erottuneet kulttuurimaisemassa selvästi omiksi rakennustyypeiksi.
|
|
Kirveskosken myllärin entinen torppa. Kari Rannisto 2003.
|
|
Maisemallisen erityispiirteen muodosti myllyjen välittön kytkeytyminen veteen ja sen mukanaan tuomat rakenteet. Perinteinen rakennusmateriaali oli puu ja kattomateriaalina päre. Suurimmat myllyt saattoivat saada lohkokivijalustan, mutta syrjäseuduilla riittivät hyvin pelkät nurkkakivet. 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alkupuolella isoimmissa voimala- ja myllyrakennuksissa yleistyi tiilen käyttö. Hämäläisessä maisemassa säilyneitä tiilirakennuksia ovat esim. Museon voimalaitos Forssassa, Kruununmylly Hämeenlinnassa ja rapattu tiilirakennus, Porraskosken voimalaitos Lammilla.
Myllyjen koko vaihteli paljolti myllytyypin mukaan. Jalka- eli hierinmyllyt olivat pohjaltaan suhteellisen pieniä yksikerroksisia rakennuksia, mutta kuitenkin suhteellisen korkeita. Rakennuksen korkeuteen vaikuttivat veden pudotuskorkeuden järjestelyt. Ratas- ja turbiinimyllyt olivat tavallisesti jalkamyllyjä kookkaampia, rattaan ja välitysmekanismin viedessä enemmän tilaa. Vesirattaan myötä myllyrakennuksesta kehittyi kaksikerroksinen. Myllyn sisälle tultiin siltaa pitkin suoraan toiseen kerrokseen. Rattaan sijoittuessa rakennuksen ulkopuolelle eivät itse rakennukset olleet jalkamyllyjä suurempia. Turbiinimyllyt saattoivat olla pohja-alaltaan varsin pieniä, ellei niihin yhdistetty lisälaitteitta. Turbiinimylly olivat jalkamyllyjä korkeampia, koska jyvät varastoitiin ja syötettiin kiviin rakennuksen toisessa kerroksessa. Tehokkaampien myllyjen yhteyteen oli voitava varastoida enemmän viljaa ja jauhoja, mikä kasvatti rakennuksen kokoa.
Hyvät koskipaikat olivat arvokkaita. Pitkiin koskiin ja perättäisiin putouksiin rakennettiin jopa monien eri kylien myllyjä, esim. Vihavuon koskessa Hauholla. Tullimyllyjen läheisyydessä sijaitsi yleensä myllärin asuinrakennus ja mahdolliset talousrakennukset. Myllyt olivat myös luontevia paikkoja palveluiden sijoittumiselle. Läheisyyteen asettui muita käsityöläisiä ja syntyi ns. myllykyliä. Monet aiemmin nimeämättömät ja rakentamattomat paikat saivatkin myllykantaisia nimiä esim. Myllykylä, Myllypuro, Myllylampi jne. Hämeen vesimyllyt tänä päivänä
Myllyjä ja niiden rakenteita uusittiin jatkuvasti. Vaikka usealla myllypaikalla onkin ollut keskiajalle ulottuva historia, ovat rakennuksista jäljellä yleensä enää 1800-luvun lopun tai 1900-luvun ensimmäisen puoliskolta peräisin olevat rauniot. Kiviperustukset muuttuivat 1800-luvun lopulla massiivisemmiksi ja samalla inventoinneissa helpoimmin löydettäviksi. Paikoin vanhoilla vesimyllypaikoilla ei ole enää jälkeäkään itse myllyrakenteista, mutta maastossa voi huomata myllyn toimintaan liittyviä kaivettuja lasku-uomia tai maavalleja. Harvoissa paikoissa on jäljellä myllynkiviä. Muutamat mylly ovat vielä käytössä, monien käyttötarkoitus on muuttunut ja ne toimivat mm. museoina, kahviloina ja kesämökkeinä.
Sivun alkuun
Lähteet
Ahokas, Osmo. Topenonjoen tienoilta. Ahokas Osmo. Gummerus Kirjapaino Oy, Saarijärvi 2001.
Gåpå, Ahti. Lopen myllyt. Loppi-Seura. Riihimäen Kirjapaino Oy 1999.
Korhonen, Teppo. Vesimyllyt: Historia, rakenne, käyttö ja kunnostus erityisesti kainuulaisen myllyperinteen valossa. Kainuun Museo & Museovirasto. Vammalan kirjapaino. Vammala 1993.
Köykkä, Sirkka & Schultz, Tiina & Siirala, Maisa. Tampereen vesi- ja ympäristöpiirin alueen vanhat vesirakenteet, vesimyllyt ja –sahat. Vesi- ja ympäristöhallituksen monistesarja nro 452. Vesi- ja ympäristöhallitus. Helsinki 1993.
Köykkä, Sirkka & Siirala, Maisa. Vanhat vesirakenteet – Esimerkkinä Kullaanjoki: Historia, nykytila ja kehittämissuunnitelma.Vesi- ja ympäristöhallinnon julkaisuja-sarja A 217. Vesi- ja ympäristöhallitus. Helsinki 1995.
Lahelma, Antti ( toim.). Porvoonjoen yläjuoksun esihistoriallisia ja kulttuurihistoriallisia kohteita: Lahden, Hollolan ja Orimattilan alueella. Lahden kaupunginmuseo: Porvoonjoen asutustutkimus-hanke 2002. Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä 2002.
Sivun alkuun
|