Hyppää sisältöön   RSS |  Sivukartta |  På svenska |  In English  
 

       Tarkennettu haku
 
 
Ympäristöministeriö | Suomen ympäristökeskus | Alueellista ympäristötietoa | www.ara.fi
« Edellinen taso
18.6.2012 (Päivitetty)
Suomen ympäristökeskus
Ota yhteyttä sivun vastuuhenkilöön
VERSIOT
Ruotsinkielinen versio
Englanninkielinen versio
Tulostusversio
Jaa
www.ymparisto.fi > Ympäristön tila > Pintavedet > Vesien tila > Pintavesien ekologinen ja kemiallinen tila
Sivun lyhytosoite: www.ymparisto.fi/vesienlaatu
  
Uudistamme verkkopalvelua kevään 2013 aikana.
Lue lisää uudistuksesta

Vastaa uudistusta koskevaan asiakaskyselyyn

Pintavesien ekologinen ja kemiallinen tila

Suomen luokitelluista vesimuodostumista1) pääosa on ekologiselta tilaltaan erinomaisia tai hyviä. Hyvää heikommassa tilassa on vajaa kolmannes luokitelluista järvistä, puolet jokivesistä ja yli puolet rannikkovesien kokonaispinta-alasta. Kemiallinen tila on hyvä muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta.

Uusi vesien luokittelujärjestelmä

Suomen vesimuodostumat luokiteltiin ekologisen ja kemiallisen tilan perusteella ensimmäisen kerran vuonna 2008. Uusi luokittelujärjestelmä laadittiin, koska EU:n vesipolitiikan puitedirektiivi ja sitä toteuttava suomalainen lainsäädäntö muuttivat pintavesien luokittelun perusteita. EU:n yhteisissä luokitteluperusteissa arvioidaan kuinka paljon ihmistoiminta on vaikuttanut vesieliöstöön.

Lainsäädännön mukaan pintavesissä tulee saavuttaa hyvä tila vuoteen 2015 mennessä, eikä erinomaisiksi tai hyviksi arvioitujen vesien tilaa saa heikentää. Luokitusta tarvitaan, jotta vesien tilaa voidaan arvioida ja ryhtyä sen perusteella vesiensuojelutoimiin tilan parantamiseksi. 

Luokittelu liitetään osaksi vesienhoitosuunnitelmia, jotka tehdään kullekin Suomen vesienhoitoalueelle.

Vesien alustavan luokittelun ovat tehneet alueelliset ympäristökeskukset. Merkittävimmistä jokivesimuodostumista noin puolet ja järvistä noin kolmannes on luokiteltu. Valtaosaa pienemmistä joki- ja järvikohteista ei ole pystytty luokittelemaan niiden suuren määrän ja puuttuvien tietojen takia. Rannikkovedet on luokiteltu lähes kokonaan.

Luokittelukriteerit on laadittu laajassa yhteistyössä ympäristöhallinnon tutkijoiden, vesien käyttäjien ja muiden eturyhmien kesken. Luokittelu  raportoiiin EU:lle vuoden 2010 alussa. 

Aiemmin pintavedet on luokiteltu Suomessa yleisen käyttökelpoisuusluokituksen mukaan. Siinä vesistöjä tarkastellaan ihmisen tarpeiden, kuten raakaveden hankinnan, virkistyskäytön ja kalastuksen kannalta. Näitä kahta luokitusta ei siten voi verrata keskenään.

Pintavesimuodostumien jakaantuminen tilaluokkiin

Ekologinen tila Joet Järvet Rannikkovedet
Erinomainen tai Hyvä 52 % 73 % 15 %
Tyydyttävä, Välttävä tai Huono 48 % 28 % 85 %

 

Pintavesien ekologinen tila vesimuodostumittain

Lähde: Alueelliset ympäristökeskukset ja SYKE. © SYKE

Katso isompi kuva: 
Pintavesien ekologinen tila vesimuodostumittain.pdf (3 kt)

Pintavesien ekologinen tila - luokkien osuudet jokipituudesta, järvien ja rannikkovesien pinta-alasta

Ekologinen tila Joet Järvet Rannikkovedet
Erinomainen tai Hyvä 52 % 87 % 36 %
Tyydyttävä, Välttävä tai Huono 48 % 13 % 64 %

 

Pintavesien ekologinen tila, luokkien osuudet jokipituudesta, järvien ja rannikkovesien pinta-alasta

Lähde: Alueelliset ympäristökeskukset ja SYKE. © SYKE

Katso isompi kuva: 
Pintavesien ekologinen tila, luokkien osuudet jokipituudesta, järvien ja rannikkovesien pinta-alasta.pdf (3 kt)

1) Pintavesimuodostumalla tarkoitetaan pintavesien erillistä ja merkittävää osaa, kuten järveä, tekoallasta, puroa, jokea tai kanavaa, puron, joen tai kanavan osaa tai rannikkoveden osaa.

Lisätietoja

Ympäristöministeriön kirje 17.12.2007:
Pintaveden ekologinen luokittelu.pdf  (201 kt) 

 
Ekologinen tila
 
Kartat
 
 
 
Muualla palvelussamme
Tiedotteet
Ympäristön tila
Vesiensuojelu
Julkaisut
 
Muualla verkossa
© Copyright Valtion ympäristöhallinto  | Palvelukuvaus  | Jätä palautetta | Yhteystiedot