Aloita kaivon tarkkailu kesällä
KAIVOTIEDOTE (kesä 2012)
Kaivon sijainnilla on merkitystä
Kesäisin kaivon rakenteet ja lähiympäristö on helppo tarkistaa. Rakenteiden on oltava ehjät, saumausten tiiviit ja tuuletusverkon paikoillaan. Rengaskaivoon voi kurkistaa säännöllisin väliajoin. Puiden juurivesojen ja pensasistutusten leviäminen kaivon läheisyyteen on torjuttava. Juuret voivat vaurioittaa ja liikuttaa kaivon rakenteita, mikä mahdollistaa sadevesien ja pieneläinten pääsyn kaivoon. Kasvusto taas kerää turhaa eloperäistä ainesta kaivon lähettyville heikentämään kaivoveden laatua.
Vedenlaatu voi vaihdella samankin pihapiirin alueella luonnollisten maaperä- ja pohjavesiolosuhteiden mukaan. Ihmisen toiminnalla on kuitenkin merkittävä vaikutus vedenlaatuun. Esimerkiksi lannoitteiden tai kasvinsuojeluaineiden käyttö kaivon lähistöllä voi pilata kaivoveden, kuten myös eläinten tai ihmisten ulosteet. Kaivon paikka ei ole puutarhassa tai pellon laidassa eikä myöskään huussin, jätevesijärjestelmän, lantalan tai huolimattomasti huolletun maatilakaluston läheisyydessä. Kotieläinten pääsy kaivon välittömään läheisyyteen on syytä estää. Lisää tietoa asianmukaisesta kaivon paikasta löytää Kaivon paikka-oppaasta.
 |
|
Kaivon paikka ei ole pellon laidassa tai kotieläinten lähellä. Kuva: Toivo Lapinlampi
|
Kaivon sijainnista riippumatta on kiinnitettävä erityistä huomiota kannen kuntoon, koska heikko kansirakenne on hengenvaarallinen. Lisäksi lämpimään vuodenaikaan luonnossa liikkuu runsaasti erilaisia pieneläimiä kuten jyrsijöitä ja sammakoita, jotka todennäköisesti hakeutuvat kaivoon heikkokuntoisen kannen tai puutteellisten saumausten kautta. Käytöstä poistetunkin kaivon kannen kunnosta on huolehdittava turvallisuusriskin vuoksi. Kaivo poistetaan käytöstä täyttämällä se asianmukaisesti puhtaalla maa-aineksella. Kaivoveden laatu
Suomessa pohjavesi on luonnostaan viileää, raikasta ja maukasta. Asianmukaisesti hoidetusta kaivosta saa helposti hyvää, tasalaatuista talousvettä.
Jos vedenlaadussa kuitenkin ilmenee selkeitä haitallisia muutoksia tai epäilee niitä, vettä ei kannata juoda ennen sen tutkituttamista lähimmässä talousvesien analysointiin hyväksytyssä laboratoriossa. Edes kotieläimille ei saisi juottaa vettä kaivosta, joka on ollut hoitamattomana pitkään tai jonka vedessä epäillään olevan laatuhaittaa.
Vesianalyysi antaa viitteitä mahdollisesti tarvittaville toimenpiteille, kuten kaivon kunnostukselle, veden käsittelylle tai jopa kaivon desinfioinnille. Laboratoriosta saatavan analyysituloksen tarkastelussa auttaa Kaivoveden analyysitulkki. Pohjavesitilanne
Pohjaveden pinta vaihtelee luonnollisesti eri vuodenaikoina. Keväisin pohjavesivarastot täydentyvät lumien sulamisvesistä, mutta kesällä pohjaveden pinnat laskevat yleisesti haihdunnan ja kasvien vedenkulutuksen vuoksi. Syyssateiden myötä varastot taas täydentyvät talveksi, jolloin uutta pohjavettä ei juurikaan muodostu.
Pohjavesivarastot ovat täydentyneet lumen sulamisvesistä, ja pinnankorkeudet ovatkin suuressa osassa maata 10–35 cm yli ajankohdan keskiarvon. Maan eteläosassa pohjavedenpinnat ovat kääntyneet jo laskuun, mutta muualla maassa ne ovat vielä nousussa. Toukokuussa satoi keskimääräistä enemmän, kuukauden sadanta oli 40–80 mm. Eniten satoi Kainuussa ja Pohjanmaalla. (Ajankohtainen vesitilanne toukokuun lopussa 2012. SYKE) Veden riittävyys kaivossa
Huomioita ja mittauksia vedenpinnan korkeudesta kaivossa on hyvä kirjata ylös joka vuodenajalta. Tällöin saa jo parin vuoden päästä hyvän kuvan oman kaivon veden riittävyydestä. Kesä on otollista aikaa aloittaa säännöllinen tarkkailu. Vedenpinnan korkeutta kannattaa seurata sitä tiheämmin mitä pienituottoisempi kaivo on ja mitä pienemmässä pohjavesimuodostumassa se sijaitsee. Kesällä kuivuuskaudet voivat laskea pienten pohjavesimuodostumien pintoja, mikä voi aiheuttaa veden vähentymistä kaivoissa. Myös veden laatumuutoksia voi ilmetä.
Kuivina kausina vedenottoa kaivoista kannattaakin säännöstellä esimerkiksi välttämällä veden käyttöä kasteluun. Myös vesialtaiden ja kylpytynnyreiden täyttöä kannattaa välttää. Tarvittaessa hellekauden jatkuessa voidaan joutua turvautumaan tilapäiseen varavedenhankintaan, josta saa tarkempia tietoja kunnan terveydensuojeluviranomaiselta.
 |
|
Kuva: Matti Valve
|
Pohjavesiasemakohtaisista pinnankorkeusennusteista saa viitteitä oman alueen pohjaveden riittävyydestä. Vedenpinnan korkeuteen kaivossa vaikuttavat tosin mm. pohjavesimuodostuman laajuus ja antoisuus, kaivon syvyys, maaperän laatu ja veden käyttömäärä, joten ennusteista ei voi suoraan määrittää veden riittävyyttä omassa kaivossa.
Jos kaivosta loppuu vesi peräkkäisinä vuosina, mutta kaivo on muuten otollisessa paikassa ja hyväkuntoinen, kannattaa harkita esimerkiksi kaivon syventämistä. Uuden kaivon rakentamiselle paras ajankohta on silloin, kun pohjaveden pinta on alimmillaan: Pohjois-Suomessa tyypillisesti kevättalvella, Etelä- ja Keski-Suomessa loppukesällä. Jos kaivon vedentuotto on riittävä pohjaveden pinnan ollessa alimmillaan luonnollisen vuodenaikaisvaihtelun vuoksi, todennäköisesti kaivossa riittää vesi myös pitkinä hellekausina. Ole tarkkana, jos säilytät vettä astioissa
Etenkin kesäasukkaat käyttävät usein yhteisiä kaivoja ja vesiposteja tai tuovat veden mukanaan kauempaa. Tällöin on kiinnitettävä huomiota veden säilyttämisolosuhteisiin, koska varsinkin kesähelteillä bakteeritoiminta voi kiihtyä nopeasti puhtaaltakin näyttävässä vedessä.
Veden kuljetus- ja säilytysastioiden on oltava puhtaita, elintarvikekelpoisesta materiaalista valmistettuja (esim. elintarvikemuovia) ja vain vesiastioina käytettäviä. Astioissa oleva vesi tulee säilyttää pimeässä ja viileässä, jolloin se voi pysyä käyttökelpoisena useiden vuorokausien ajan. Yli vuorokauden huoneenlämmössä ollutta vettä ei suositella käytettäväksi juomavetenä.
Lisätietoja:
Tutkija Sanna Vienonen, Suomen ympäristökeskus SYKE,
etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
|