Kiinteistökohtaisten talousjätevesien käsittely tehostuu
Valtioneuvosto on antanut asetuksen talousjätevesien käsittelystä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla. Asetuksella säädetään vähimmäisvaatimukset kiinteistökohtaisten talousjätevesien käsittelylle. Vaatimukset koskevat
kaikkia kiinteistöjä, joita ei ole liitetty vesihuoltolaitoksen viemäröintijärjestelmään. Asetus tulee voimaan ensi vuoden alusta.
Suomessa noin miljoona ihmistä asuu kiinteistökohtaisen talousjätevesien käsittelyn varassa. Näiden kotitalouksien jätevesien vuosittainen fosforikuormitus on 1,5 -kertainen verrattuna vesihuoltolaitosten viemärijärjestelmiin liittyneiden 4,2 miljoonan
ihmisen vuosittaiseen fosforikuormitukseen. Jätevesijärjestelmän tehostamistavoitteen arvioidaan koskevan 200 000 - 250 000 kiinteistöä. Jätevesien käsittely on puutteellista erityisesti yli 20 vuotta vanhoissa asuinkiinteistöissä. Jätevesien
puhdistusvaatimuksiin ei vaikuta se, onko kiinteistö ympärivuotisessa käytössä vai vapaa-ajan asuntona. Jos kiinteistössä on vesikäymälä, talousjätevedet tulee aina käsitellä tehokkaammin kuin pelkällä saostuskaivokäsittelyllä. Kiinteistöjen varustetason
noustessa on entistä tärkeämpää parantaa jätevesien käsittelyä nykytekniikan suomin mahdollisuuksin.
Uudet määräykset koskevat uudisrakentamista heti ensi vuoden alusta, vanhojen kiinteistöjen haltijoilla on mahdollisuus kymmenen vuoden siirtymäaikaan. Erityisistä syistä voi jo käytössä oleville kiinteistöille tehtäville muutoksille saada
lisäaikaa.
Talousjätevesien käsittely pelkästään saostuskaivoissa tai -säiliöissä ei ole enää riittävä menetelmä. Viemäriverkoston ulkopuolella sijaitsevien asuinrakennusten rakennusluvassa onkin jo 1980-luvulta lähtien edellytetty jätevesien käsittelyä
saostuksen jälkeen joko maasuodattimessa tai maahan imeyttämällä. Uusissa asuinkiinteistöissä jätevesien käsittely on jo lähes poikkeuksetta rakennettu asetuksen vaatimusten mukaan. Tältä osin asetus ei tuo uutta, vaan vahvistaisi ja selkeyttäisi nykyistä
käytäntöä.
Vaatimukset on mahdollista saavuttaa nykyisillä menetelmillä ja myynnissä olevilla järjestelmillä, jos ne on suunniteltu ja rakennettu sekä ylläpidetty oikein ja huolellisesti. Muutostyöt maksavat kiinteistöä kohden keskimäärin noin 3 000 euroa.
Käytössä olevissa kiinteistöissä talousjätevesien käsittelyn ehostaminen voi kuitenkin joissakin tapauksissa aiheuttaa kohtuuttomia kustannuksia kiinteistön haltijalle. Näissä tapauksissa voidaan myöntää avustuksia valtion talousarvion rakentamisen ja
ympäristönsuojelun määrärahoista.
Ympäristönsuojelulaki edellyttää kiinteistökohtaiselta puhdistukselta sellaista tehoa, ettei jätevesistä aiheudu ympäristön pilaantumisen vaaraa. Haja-asutuksen puutteellisesti käsitellyt talousjätevedet ovat vaarantaneet pohjaveden laatua ja
saastuttaneet talousvesikaivoja. Lisäksi jätevedet ovat aiheuttaneet purkupaikassa haju- ja ympäristöhygieenisiä haittoja sekä rannan rehevöitymistä ja veden laadun huononemista. Samalla veden käyttö karjatalouteen, uimavedeksi ja muuhun virkistykseen on
paikallisesti heikentynyt.
Asetus (pdf, 166 kb)
Perustelumuistio (pdf, 248 kb)
Lisätietoja
Hallitusneuvos Ulla Kaarikivi-Laine, puh. (09) 1603 9722, 050 559 9142
Yli-insinööri Jorma Kaloinen, puh. (09) 1603 9747
Yli-insinööri Erkki Santala, puh. (09) 40300 434, gsm 040 7401 594
|