Tuulivoimarakentaminen
|
Ajankohtaista
Tuulivoimarakentamisen suunnittelu -opas valmisteilla
Ympäristöministeriö on valmistellut tuulivoimarakentamisen suunnittelu -oppaasta luonnoksen, joka sisältää keskeiset tiedot tuulivoimarakentamista koskevista suunnittelu-, arviointi- ja lupamenettelyistä sekä tuulivoimaloiden vaikutuksista.
Oppaan avulla pyritään yhtenäistämään tuulivoimarakentamisen ohjauksen käytäntöjä Suomessa. Se on tehty tukemaan erityisesti kaavoituksesta, vaikutusarvioinneista ja luvista vastaavien viranomaisten sekä tuulivoimarakentajien työtä. Lisäksi oppaassa käsitellään kansalaisten tiedonsaantiin ja kuulemiseen liittyviä asioita. Tuulivoimahankkeen onnistunut läpivienti edellyttää lukuisten eri näkemysten yhteen sovittamista, jolloin avainroolissa on hyvä suunnittelu ja vuorovaikutus alueen asukkaiden ja muiden toimijoiden kanssa.
Ympäristöministeriössä on valmisteltu oppaan luonnos huhtikuussa 2011 valmistuneen työryhmän ehdotuksen sekä siitä saatujen lausuntojen pohjalta. Myös tuulivoimarakentamisen eri osapuolet ovat osallistuneet valmisteluun aktiivisesti ja esittäneet omia näkemyksiään ja ehdotuksiaan, joita ympäristöministeriö on pyrkinyt sovittamaan yhteen.
Oppaan luonnos oli lausuntokierroksella 1.3.-2.4.2012. Opas viimeistellään lausuntokierroksen jälkeen saadun palautteen perusteella ja pyritään julkaisemaan kesäkuussa 2012.
Oppaan liitteenä olevat kaavakarttaesimerkit (tulostuvat parhaiten A3-koossa)
|
Tuulivoima on ympäristön kannalta hyvä tapa tuottaa energiaa. Tuulivoimalat tuottavat sähköä saasteettomasti ja vähentävät sähköntuotannon tarvetta hiilellä, öljyllä ja kaasulla. Suomessa tuulivoiman osuus sähkön kokonaishankinnasta on kuitenkin vielä huomattavan pieni.
Tällä hetkellä tuulivoimalla tuotettu sähkö kattaa noin puoli prosenttia vuotuisesta sähkönkulutuksestamme. Suomen ilmasto- ja energiastrategiassa on asetettu tavoite nostaa tuulivoiman osuus 6–7 prosenttiin eli kuuteen terawattituntiin (TWh) vuoteen 2020 mennessä. Tämä vaatii noin 2000 megawattia asennettua kokonaistehoa. Se tarkoittaa 700–800 uutta voimalaa tämän vuosikymmenen aikana. Samalla yhä useamman kunnan alueelle nousee tuulivoimapuisto.
Tuulivoimaloiden sijoittamisessa tulee ottaa huomioon teknistaloudelliset tekijät sekä ympäristöarvot ja muu alueidenkäyttö. Tuulivoimaloista aiheutuvat vaikutukset riippuvat pitkälti tuulivoimaloiden sijainnista ja alueen ympäristöarvoista. Tuulivoimarakentamisen ohjauksen keskeisenä tavoitteena on ehkäistä tuulivoimaloista luonnolle ja ihmisten elinympäristölle aiheutuvia haitallisia vaikutuksia.
Tuulivoimarakentaminen kaavoituksessa
Tuulivoimarakentamiseen sovelletaan pääsääntöisesti samoja säännöksiä kuin muuhunkin rakentamiseen. Suurten tuulivoimaloiden toteutuksen tulisi lähtökohtaisesti perustua maankäyttö- ja rakennuslain mukaiseen kaavoitukseen. Tämä tarkoittaa, että tuulivoimarakentamiseen soveltuvat alueet määritellään kaavassa. Tuulivoimahankkeen toteuttaminen edellyttää aina rakennuslupaa tai toimenpidelupaa.
Tuulivoimarakentamista koskeva maankäyttö- ja rakennuslain muutos (134/2011) tuli voimaan 1.4.2011. Muutoksen myötä yleiskaavaa on mahdollista käyttää aikaisempaa useammin suunnitteluvälineenä tuulivoimarakentamisessa. Lakimuutos mahdollistaa rakennusluvan myöntämisen tuulivoimaloille suoraan yleiskaavan perusteella.
On huomattava, että kaavoituksella ei voida ratkaista erityislainsäädännön piiriin kuuluvia asioita. Tuulivoimalan toteuttaminen voi sijainnista riippuen edellyttää esimerkiksi ilmailulain mukaista lentoestelupaa, vesilain mukaista vesilupaa tai ympäristönsuojelulain mukaista ympäristölupaa.
Lisätietoja
Erityisasiantuntija Nunu Pesu, ympäristöministeriö, rakennetun ympäristön osasto, puh. 0400 143 971, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
|