Kestävä kulutus ja tuotanto (KULTU)
|
Ajankohtaista
Sidosryhmätyöpaja työryhmän alustavista ehdotuksista
KULTU-työryhmän ohjelmaehdotus on valmistumassa kevään 2012 aikana. Työryhmä testasi työryhmän alustavia ehdotuksia sekä ideoi uusia avauksia. Noin 45 eri yhteistyötahojen ja sidosryhmien edustajaa osallistui Kestävän kulutuksen ja tuotannon ohjelman valmisteluun työpajassa 27.3. Työpajan esitykset:
KULTU-keskustelu otakantaa.fi -foorumilla
KULTU-kokeiluhanke-ehdotukset
Kiitos aktiivisuudesta! KULTU-kokeiluhanke-ehdotuksia tuli yhteensä 82 kappaletta. KULTU-työryhmän pyrkii arvioimaan ja valitsemaan rahoitettavat hankkeet huhtikuun alkuun mennessä. Tarpeen mukaan hakijoiden kanssa neuvotellaan mahdollisuudesta yhdistää samantyyppisiä hankkeita suuremmaksi kokonaisuudeksi tai kehittää hanke-ehdotusta eteenpäin. Ehdotuksia toimittaneille organisaatioille ja hakijoille ilmoitetaan rahoituspäätöksestä huhtikuun puolessa välissä.
KULTU-ohjelma uudistetaan
Ohjelmaehdotusta on valmisteltu yhdessä noin 100 asiantuntijan kanssa.
|
Vähemmästä enemmän ja paremmin – Kestävän kulutuksen ja tuotannon ohjelma (2005)
Suomessa valmistui ohjelma kestävän kulutuksen ja tuotannon edistämiseksi ensimmäisten joukossa maailmassa vuonna 2005.
Ohjelman tavoitteena on lisätä materiaalien ja energian käytön tehokkuutta, edistää ympäristökasvatusta sekä ympäristöteknologiaan perustuvaa tuotantoa.
Ohjelman myötä Suomeen perustettiin muun muassa materiaalitehokkuuskeskus, ja valtioneuvosto teki keväällä 2009 periaatepäätöksen julkisista kestävistä hankinnoista.
Ohjelman uudistaminen – teemana yksityinen ja julkinen kulutus
Ympäristöministeriö sekä työ- ja elinkeinoministeriö ovat aloittaneet Kestävän kulutuksen ja tuotannon ohjelman (KULTU) uudistamisen. Ohjelmaehdotuksen on tarkoitus olla valmis keväällä 2012.
Tavoitteena on tarkastella vähäpäästöistä tulevaisuutta tarpeiden, kulutuksen ja kysynnän näkökulmasta. Pääpaino on neljässä teemassa, joita ovat ravinto, asuminen, liikkuminen ja julkiset hankinnat.
Tavoitteena on löytää tutkimushankkeiden ja työpajojen avulla uudenlaisia ohjauskeinoja, toimintatapojen muutoksia ja innovaatioita, joilla kannustetaan tekemään kestävämpiä valintoja arkipäivässä sekä edistetään yritysmaailman ekotehokkaita ratkaisuja ja uusia innovaatioita. Tavoitteiden toteutumista edistetään muun muassa erilaisten kokeiluhankkeiden kautta.
Kestävä kulutus ja tuotanto Euroopan unionissa
Euroopan unionin tasolla ja jäsenmaissa on koko 2000-luvun pyritty edistämään tuotteiden ympäristölaadun parantamista muun muassa ekologisella tuotesuunnittelulla, ympäristöjohtamisjärjestelmillä, ympäristömerkinnöillä sekä julkisilla hankinnoilla.
EU:ssa hyväksyttiin vuonna 2008 tiedonanto kestävästä kulutuksesta ja tuotannosta sekä kestävästä teollisuuspolitiikasta (linkki tiedonantoon sivun oikeassa laidassa).
Kansainvälinen 10-vuotinen puiteohjelma
YK:n piirissä neuvotellaan kansainvälisestä puiteohjelmasta kestävän kulutuksen ja tuotannon edistämiseksi (linkki sivun oikessa laidassa).
Ohjelman mahdollisia teemoja ovat luonnonvarojen kestävä käyttö ja resurssitehokkuus sekä elinkaarinäkökulma tuotannossa ja kulutuksessa.
Lisätietoja
Neuvotteleva virkamies Taina Nikula, ympäristöministeriö, puh. 050 305 6945, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
Ylitarkastaja Pirkko Heikinheimo, puh. 040 684 1517, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi (asuminen)
Elintarvikeylitarkastaja Marja Innanen, puh. 040 777 5582, etunimi.sukunimi@mmm.fi (ruokailu)
Neuvotteleva virkamies Saara Jääskeläinen, puh. 040 015 3745, etunimi.sukunimi@mintc.fi (liikkuminen)
Erikoistutkija Ari Nissinen, puh. 0400 148813, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi (julkiset hankinnat)
|