METSO-ohjelma
METSO-ohjelman tavoitteena on pysäyttää metsäisten luontotyyppien ja metsälajien taantuminen ja vakiinnuttaa luonnon monimuotoisuuden suotuisa kehitys myös tulevaisuudessa. Ohjelmaa toteutetaan perustamalla suojelualueita yksityisten maanomistajien, kuntien, yhteisöjen ja yhtiöiden ohjelmaan tarjoamille metsäisille kohteille.
Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelman eli METSO-ohjelman lähtökohtana on maanomistajan vapaaehtoisuus ja tarkoituksena on, että maanomistajat itse tarjoavat kohteitaan suojeltaviksi. Pohjois-Savon alueella pysyvään suojeluun tarkoitettujen kohteiden suojeluarvoja arvioi Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Kohteen luonnontieteellinen ja taloudellinen arvio on maksuton ja kohteen tarjoaminen arvioitavaksi ei sido maanomistajaa mihinkään. METSO-ohjelmaan pääsee mukaan ottamalla yhteyttä Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen asiantuntijoihin (yhteystiedot alla) tai täyttämällä yhteydenottolomakkeen.
Yhteydenoton jälkeen ELY-keskus sopii maanomistajan kanssa maastokäynnistä, johon metsänomistaja voi halutessaan osallistua. Maastokäynnillä arvioidaan kohteen luontoarvot METSO-kriteerien mukaan ja suunnitellaan tarkoituksenmukainen aluerajaus yhteistyössä maanomistajan kanssa. Mikäli kohteen luontoarvot ovat METSO-kriteereiden näkökulmasta riittävät, tehdään alueelle puustoarvio maanomistajan suostumuksella. Mikäli maanomistaja hyväksyy arvion, tehdään maanomistajan kanssa sopimus kauppahinnasta, suojelualueen perustamisesta, aluerajauksesta ja toteutustavasta. Suojelu voidaan toteuttaa maakauppana tai yksityisenä suojelualueena, jolloin maapohjan omistus ei muutu.
Yksityisen suojelualueen suojelumääräykset kirjoitetaan yhteistyössä maanomistajan kanssa ja määräyksissä pyritään ratkaisuun, jossa huomioidaan maanomistajan toiveet ja tarpeet alueen suojeluarvoja vaarantamatta. Esimerkiksi suojelualueen läpi kulkevia teitä voi edelleen käyttää ja ylläpitää ja esimerkiksi metsästysoikeudet voidaan maanomistajan toiveesta säilyttää. Jokamiehenoikeuksista säilyvät mm. sienestys ja marjastus. Ellei maanomistajan tarpeita täyttävää ja luonnonarvoja turvaavaa ratkaisua löydy, suojelualuetta ei perusteta. Maakaupassa alue ostetaan kokonaisuudessaan valtiolle.
Puustosta maksetaan käyvän hinnan mukainen korvaus, joka on verovapaata tuloa. Verovapauden vuoksi maanomistajan saaman tulon määrä on yleensä markkinahintaa korkeampi. METSO-suojelusta saatava korvaus maksetaan maanomistajalle noin kahden kuukauden kuluessa allekirjoitetun sopimuksen saapumispäivästä lukien.
Yksinkertaisimmillaan pysyvänkin suojelusopimuksen tekoon riittää muutama puhelinsoitto tai sähköpostiviesti.
Lisätietoja
Anne Grönlund, puh. 040 756 7860, anne.gronlund(at)ely-keskus.fi
Jari Julkunen, puh. 040 575 5471, jari.julkunen(at)ely-keskus.fi
Marko Haavisto, puh. 050 369 4265, marko.haavisto(at)ely-keskus.fi
Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus, ympäristö- ja luonnonvarat vastuualue, Asemakatu 7, PL 1049, 70101 Kuopio
|