Vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuuden inventointiohjelma eli VELMU
Vedenalainen maailma
|
 |
|
|
|
Kuva: © Metsähallitus 2009
|
|
Tausta ja tavoitteet
Suomen Itämeren suojeluohjelman yksi päätavoite on säilyttää ja lisätä meriluonnon monimuotoisuutta. Suojeluohjelman toteutumista on kuitenkin vaikea arvioida, jos tiedot vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuuden tilasta eivät riitä.
VELMU eli Vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuuden inventointiohjelma kerää tietoa vedenalaisten luontotyyppien ja lajien monimuotoisuudesta. Inventointiohjelmaa toteutetaan koko Suomen merialueella 2004-2015.
VELMUn tuottamien tietojen avulla voidaan suunnitella kestävästi niin luonnonvarojen hyödyntämistä kuin luonnonsuojeluakin. Monimuotoinen meriluonto antaa edellytyksiä rannikko- ja saaristoalueiden elinkeinojen jatkumiselle ja kehittymiselle. Tietoja käytetään myös EU:n rannikkoalueiden yhdennetyn käytön ja hoidon suunnittelussa sekä ympäristövaikutusten arvioinneissa. Tietoa arvokkaista luontoalueista tarvitaan lisäksi öljy- ja kemikaalionnettomuuksien torjunnassa ja puhdistuksessa.
VELMU-ohjelmassa ovat mukana ympäristöministeriö, sisäasiainministeriö, opetusministeriö, puolustusministeriö, maa- ja metsätalousministeriö, liikenne- ja viestintäministeriö sekä työ- ja elinkeinoministeriö.
Yhteys kansainvälisiin sopimuksiin
Suomi on ratifioinut tai sitoutunut toteuttamaan useita kansainvälisiä sopimuksia, joiden toteutuksessa voidaan hyödyntää tai joihin tarvitaan inventointitietoa luontotyypeistä ja lajeista. Sopimuksia ovat erityisesti: Rio, Bonn, ASCOBANS, Bern, UNESCOn maailmanperintö, Ramsar sekä CITES.
Tämän lisäksi Suomea velvoittavat EU-lainsäädäntö ja ohjelmat kuten luontodirektiivi, lintudirektiivi, vesipuitedirektiivi ja meristrategiapuitedirektiivi. VELMUssa kerättyä tietoa tarvitaan myös HELCOM Itämeren toimintasuunnitelmassa (Baltic Sea Action Plan) esitettyjen tavoitteiden toteuttamiseksi.
Lisätietoa VELMUn taustasta ja tavoitteista löytyy VELMUn toimintaohjelmasta:
VELMU TOIMINTAOHJELMA (pdf, 148 kt)
|
 |
|
Kuva: © Metsähallitus 2009
|
Lisätietoja:
Tutkimusprofessori Markku Viitasalo, Suomen ympäristökeskus, merikeskus, Merien aluesuunnitteluyksikkö, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
Neuvotteleva virkamies Penina Blankett, ympäristöministeriö, puh. 050 4638196, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
Sivun alkuun
|