Härkää sarvista (HÄÄVI) -hanke
Luonnon monimuotoisuus ei aina säily hoitamatta. Perinnebiotooppien kuten ketojen, ahojen, niittyjen, hakamaiden ja metsälaidunten lajirunsaus perustuu niiden jatkuvaan käyttöön tai hoitoon. Hoidettu maisema on myös kaunis.
Härkää sarvista (HÄÄVI) on Keski-Suomen, Etelä-Savon, Pirkanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan kattava hanke, jossa edistetään laidunnusta luonnon ja maiseman hoitokeinona. Hankkeen tavoitteena on järjestää hoitoa sellaisille alueille, jotka ovat erityisen arvokkaita luonnon tai maiseman kannalta. Laidunnus on hyvä hoitokeino, sillä se edesauttaa maatalousluonnon ja kulttuurimaiseman monimuotoisuuden säilymistä sekä monipuolistaa karjatilojen toimintaa. Tavoitteena on myös saada paikalliset ihmiset mukaan luonnon monimuotoisuuden edistämistyöhön ja lisätä erityistukien hyödyntämistä luonnonhoidossa.
Hankkeesta hyötyvät etenkin hankealueen karjatilalliset, yhdistykset ja kyläyhteisöt, mutta myös kaikki hankealueella asuvat, kulkevat ja matkaavat.
Hankkeen toiminta-aika on 1.6.2009–30.9.2012.
Hanketta rahoittaa Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto.
|
 |
|
Kuva: Maija Mussaari
|
Yhteystiedot
|