Eroosion hallinta

Eroosion hallinta on tärkeä osa vesistökunnostuksia. Sortuvat penkat ja vedenkorkeuksien vaihtelujen myötä veteen huuhtoutuvat ravinteet ja kiintoaine samentavat vettä, lisäävät veden ravinnepitoisuuksia sekä liettävät ja mataloittavat vesistöjen pohjia. Virtavesissä erityisesti kalojen kutusoraikot ovat herkkiä liettymiselle.

Eroosiosuojauksen arviointi tulisi harkita jokaisen kunnostussuunnitelman kohdalla tapauskohtaisesti. Useimmiten eroosiosuojauksella estetään rantapenkkojen liukenemista veteen, jolloin suojaus perustuu kasvillisuuteen tai geotekstiileihin. Uomaeroosion hallinnassa eroosiosuojat voidaan sijoittaa uoman pohjaan. Tällöin tulevat kysymykseen lähinnä pohjakynnykset.

Kasvillisuus eroosiosuojana

Kasvillisuutta, erityisesti pajua ja rantapuustoa, voidaan käyttää rantojen eroosiosuojauksessa. Vaativimmissa kohteissa kasvillisuuden käyttö voidaan yhdistää muihin suojausmenetelmiin, kuten kiven, puuaineksen tai kuitumateriaalien käyttöön. Luonnonmukainen puro- ja jokiuomien eroosiosuojaus perustuu uomaan rakennettaviin kivikynnyksiin, joilla veden virtausta pyritään säätelemään ja ohjaamaan siten, että se ei syövyttäisi uoman rantoja. Lisäksi voidaan suojata uoman rantaliuskoja eroosiolta kivimateriaalin tai kasvillisuuden avulla. Kasvillisuuteen perustuvia rantatörmän eroosiosuojausmenetelmiä ovat geotekstiilit, laikutus, risunki, oksakate ja pistokkaat.

Kasvillisuustyypin valinnalla rantavyöhykkeeseen on vaikutus eroosion määrään ja laatuun. Ruohovartiset kasvit ehkäisevät hyvin pintavalunnan ja tulvien aiheuttamaa eroosiota, mutta puuvartiset kasvit, jotka juurtuvat syvemmälle ovat parempia vakauttamaan jyrkkiä rinteitä ja estävät niiden liukusortumia. Epävakailla uomilla puuvartisen kasvillisuuden on todettu vähentävän eroosiota ruohovartisia kasveja tehokkaammin. On kuitenkin ehdotettu, että puu- ja ruohovartisten kasvien yhdistelmä suojaisi rantoja eroosiolta parhaiten. Ruohovartisista kasveista erityisen hyvin eroosiota ehkäisee lännenhirssi (Panicum virgatum), jonka juuristo on erittäin tiheä ja kasvaa jopa puolesta metristä metrin syvyyteen suoraan alaspäin. Lännenhirssi ei kuitenkaan ole luontainen laji Suomessa, joten sen tilalle luonnonmukaisessa eroosiosuojauksessa olisi löydettävä jokin kotoinen laji.

Puuvartisista kasveista tervaleppä (Alnus glutinosa) ja koivut (Betula spp.) ovat hyviä eroosiosuojaukseen. Paju on kuitenkin kosteiden maastojen pioneerilaji, joka kasvaa ja leviää nopeasti soveltuen siksi hyvin eroosiotorjuntaan. Uomien eroosion torjuntaan erityisen hyvin soveltuvia lajeja ovat jokipaju (Salix triandra) sekä punapaju (Salix purpurea). Myös havupuut soveltuvat eroosion torjuntaan, koska niiden latvustolla on ympärivuotinen vaikutus sadeveden ohjaamisessa maaperään, toisin kuin lehtipuilla.

Pistokkaat ovat suojattavaan rinteeseen istutettavia esimerkiksi pajun oksia, joiden silmut alkavat kasvattaa juuria maan alle joutuessaan. Pistokkaat ovat asennukseltaan helppo, mutta suojausvaikutukseltaan muita menetelmiä heikompi. Pistokkaat toimivat kuitenkin hyvin muiden suojausmenetelmien, kuten risungin, lisäksi ylemmillä rantavyöhykkeillä. Pistokkaita tulisi istuttaa 1-1,5 metrin välein. Ruohovartista kasvillisuutta tulisi kylvää pistokkaiden sekaan eroosiosuojaksi ja edistämään lajien monimuotoisuutta.

Laikutuksessa rantaliuskaa suojataan eroosiolta siirtämällä rannalle kasvillisuuspaakkuja rannan luontaisilta osuuksilta. Riittävä siirrettävä kasvillisuuden määrä on 4 m²/a. Laikutuksen etuna on, että eroosiosuojellulle rannan osuudelle leviää automaattisesti alueen luontainen kasvillisuus.

Geotekstiilit

Geotekstiilit ovat luonnonkuituihin perustuvia tai synteettisiä verkkomaisia kankaita, joita käytetään esimerkiksi ehkäisemään rinne-eroosiota. Yleisiä luonnollisia geotekstiilien raaka-aineita ovat juutti, palmun lehdet, kookoskuitu ja oljet. Luonnonkuiduista valmistetut geotekstiilit hajoavat maastoon noin 2-5 vuodessa. Geotekstiilin merkitys eroosiosuojauksessa jää merkityksettömäksi, kun kasvillisuus rantatörmällä on pysyvää. Geotekstiilien tapaan voidaan käyttää myös pajusta punottua mattoa tai oksakatetta.

Kesävedenpinnan korkeudella rantaa voidaan suojella elävistä ja kuolleista pajunoksista sidottavilla risungeilla. Pajunoksat ja -versot sidotaan yhtenäiseksi kimpuksi, joka asetetaan kesävedenpinnan tasoon pitkittäin uoman suuntaan nähden. Elävät oksat sijoitetaan risungin ulkokehälle.