Valkoposkihanhien seuranta

• Valkoposkihanhi Itämerellä ja Suomessa
• Menestystarina pääkaupunkiseudulla
• Iloa ja haittaa kaupunkilaisille
• Arktisilla alueilla pesivät valkoposkihanhet pysähtyvät myös Suomessa

Suomen ympäristökeskus, Helsingin kaupunki, Helsingin yliopisto ja BirdLife Suomi seuraavat valkoposkihanhia laskemalla pesivät parit kesäisin ja syyskannan syksyisin ennen kuin hanhet muuttavat talvehtimisalueilleen. Seurannalla kerätään perustietoa valkoposkihanhen ekologiasta Suomessa. Tätä tietoa käytetään mm. lajin aiheuttamien haittojen ennakointiin ja torjuntakeinojen kehittelyyn.

Valkoposkihanhi (Branta leucopsis) on sorsalintujen hanhiheimoon kuuluva laji, joka on alkuperältään arktinen pesimälintu. Sen tunnistaa valkoisista poskistaan, harmaasta selästään sekä mustasta rinnastaan. Valkoposkihanhi eroaa helposti riistalintu kanadanhanhesta pienemmän kokonsa ja selvästi vaaleamman värityksensä ansiosta.

Valkoposkihanhet pesivät Novaja Zemljalla, Huippuvuorilla, Nenetsiassa ja Grönlannissa ja talvehtivat Länsi-Euroopassa. Venäjällä pesivät arktiset hanhet muuttavat näyttävästi suurina parvina Suomenlahden ylitse. Nykyisin valkoposkihanhia pesii myös Itämerellä.

Valkoposkihanhet muodostavat elinikäisen parisiteen. Kuten useimmat muutkin vesilinnut valkoposkihanhet pariutuvat talvehtimisalueillaan. Nuorten lintujen pariutuminen tapahtuu niiden ensimmäisenä tai toisena talvena. Ensipesijät ovat yleensä kolmannen kalenterivuoden lintuja, mutta tuottavimmillaan valkoposkihanhet ovat vasta 5–6 vuoden iässä.

Valkoposkihanhia Kaivopuiston nurmella. Kuva: Marja Pylvänäinen

Valkoposkihanhi Itämerellä ja Suomessa

Valkoposkihanhia on esiintynyt Itämerellä jo 1910-luvulla, jolloin alkujaan luonnonvaraiset linnut ryhtyivät käyttämään Gotlannin ja Öölannin niittyjä muutonaikaisina kerääntymis- ja laidunalueinaan. Ensimmäinen pesintä todettiin Gotlannissa vuonna 1971 ja Virossa 1981. Tämän jälkeen kannan kasvu on ollut nopeaa. Kanta on saanut täydennystä talvehtimisalueilla arktista alkuperää olevista linnuista. Tarhakarkulaiset ja istutukset eri puolilla Itämerta ovat edesauttaneet uusien kantojen syntymistä uusilla pesimäalueilla. Helsingissä pesinnät luonnossa alkoivat vuonna 1989.

Itämeren pesimäkanta vuonna 2003 oli 6 500 paria. Näistä 5 400 paria pesi Ruotsissa, 550 paria Suomessa, 190 Virossa ja pieniä määriä sekä Saksassa että Tanskassa. Suomen pesimäkanta on kasvanut nopeasti. Vuonna 1995 pesiviä pareja oli 32, 2003 pareja oli 550 ja vuonna 2007 valkoposkihanhipareja oli 1 900. Vuonna 2008 pesivien valkoposkihanhien määrä ylitti 2 000 parin rajan.

Suomessa valkoposkihanhi pesii koko rannikkoalueella itärajalta Perämerelle. Suurimmat keskittymät ovat pääkaupunkiseudun ja Turun saaristossa. Helsingin, Espoon ja Sipoon saaristossa pesi vuonna 2008 yhteensä 1 034 paria ja Turun kaupungin alueella 215 paria. Sisämaassa valkoposkihanhet pesivät Lahden Vesijärvellä, Päijänteellä, Iitissä, Etelä-Karjalassa ja Oulujärvellä. Arktisilla alueilla pääosin pesivä valkoposkihanhi on sopeutunut erinomaisesti Suomen luontoon ja kannankasvu tulee jatkumaan lähivuodet.

Suomessa pesivät valkoposkihanhet saapuvat pesimäalueille hyvissä ajoin huhtikuun puolivälin tienoilla. Hanhet hakeutuvat pesimään luodoille, joilla ne saavat olla rauhassa nisäkäspedoilta. Valkoposkihanhen poikaset kuoriutuvat  toukokuun lopun ja heinäkuun alun välisenä aikana. Sekä naaras että koiras osallistuvat poikasten hoitoon alusta alkanen.

Poikaset ja aikuiset linnut käyttävät ravinnokseen vihreää kasvillisuutta, jota valkoposkihanhiperheet laiduntavat merenrantanurmikoilla. Lentokyvyttömille poikasille ja myöhemmin kesällä myös sulkiville aikuisille veden läheisyys on välttämätön turvallisuustae. Keskimääräinen poikuekoko vähintään kuukauden kuluttua kuoriutumisesta oli 2,8 poikasta vuonna 2003 ja 2,7 poikasta vuonna 2002. Vuosina 2006–2008 keskimääräinen poikuekoko on ollut 2,3–2,4 poikasta.

Menestystarina pääkaupunkiseudulla

Pääkaupunkiseudulla pesi vuoden 2008 kesänä 1 034 valkoposkihanhiparia, joista 798 pesi Helsingissä. Parimäärä kasvoi edellisestä vuodesta 16 %. Helsingissä valkoposkihanhi pesii tyypillisesti pienillä kalliosaarilla ja luodoilla.

Syksyllä 2008 laskettiin pääkaupunkiseudun tunnetuilta ruokailupaikoilta 7 700 valkoposkihanhea. Syyskannan koko kasvoi 32 % syksystä 2007. Valkoposkihanhien laskentaa syksyllä 2008 helpotti lintujen kerääntyminen tietyille alueille. Sateisen alkusyksyn takia viljojen puintityöt olivat myöhässä ja vain osalta pelloista vilja oli jo korjattu. Valkoposkihanhet eivät ruokaile puimattomilla viljapelloilla vaan hakeutuvat sänkipelloille.

Syyskannan prosentuaalinen kasvuvauhti on ollut 2000-luvulla keskimäärin 33 % vuodessa.

Pääkaupunkiseudun pesivät valkoposkihanhet 1989–2008

paria

                                                                            Lähde: Matti Luostarinen 2008

Sekä pesivän että syksyisen valkoposkihanhikannan vuosittainen kasvuvauhti vuosina 1995–2008 on ollut voimakasta, mutta prosentuaalinen kasvu näyttäisi hidastumisen merkkejä. Kanta kasvanee kuitenkin nopeasti ainakin muutamia vuosia. Mahdollinen kasvuvauhtia hidastava tekijä voi tulevaisuudessa olla poikasaikaisten laidunten riittävyys. Erityisesti kuivat kesät voivat olla ongelmallisia ravinnon saannin kannalta.

Pesimäkannan kasvulle ei ole esteitä, sillä Suomenlahden rannikkoalueen populaatiotiheys ei ole vielä lähelläkään ympäristön kantokyvyn määräämää teoreettista maksimia. Syyskannan keskittyminen riippuu sopivien laidunalueiden olemassaolosta. Kannan kasvaessa uusia keskittymiä syntyy todennäköisesti sekä Helsingin itä- että länsipuolelle, alueille missä on hoidettuja nurmikenttiä.

Taulukko: Valkoposkihanhet Espoossa ja Helsingissä 2005–2012

• Valkoposkihanhet_2005-2012 (xls, 28 kt)

Valkoposkihanhien menestymistä edesauttavat ihmisen luomat poikkeuksellisen helpot laidunnusolot. Taajamien nurmikentille on kylvetty yleensä erilaisia heinäsekoituksia, kuten natoja, röllejä ja nurmikkalajeja, jotka jatkuvasti niittämällä pidetään nuorina. Vihreää versoa on tarjolla pitkälle syksyyn kun nurmikko uusiutuu eikä kuivu pois siementämisen seurauksena kuten luonnossa. Helsingin seudun hyvän pesintämenestyksen takaa se, että ravintokasvien kasvukausi on pitkä ja valkuaispitoista vihantarehua on tarjolla yllin kyllin.

Toinen valkoposkihanhimäärän nopeaan lisääntymiseen vaikuttava tekijä on alhainen kuolleisuus. Poikastuotto on hyvä ja urbaaneissa oloissa elävän, rauhoitetun linnun aikuiskuolleisuus on pieni. Syyskannan kasvu on ollut jopa suurempaa, kuin kannan koon perusteella on mahdollista. Syyskanta saakin ilmeisesti täydennystä lähialueilla pesivistä linnuista.

Pääkaupunkiseudun valkoposkihanhien syyskanta 1988–2012

Lähde: SYKE

Valkoposkipaikat 31.8.–2.9.2012

Lähde: BirdLife Suomi ry.

Iloa ja haittaa kaupunkilaisille

Valkoposkihanhikannan voimakas kasvu on aiheuttanut kiistelyä. Ulosteet hankaloittavat erityisesti rannan tuntumassa olevien nurmialueiden virkistyskäyttöä. Hanhet siirtyvät laiduntamaan rantanurmien ulkopuolelle vasta poikueiden saavutettua lentokyvyn elokuun puolivälin tienoilla. Toisaalta hanhia pidetään myös kaupunkikuvaa elävöittävänä ja ihailtuna nähtävyytenä.

Kasvava hanhipopulaatio aiheuttaa huolta lentoliikenteelle. Toistaiseksi valkoposkihanhet eivät ole aiheuttaneet haittaa tai vaaraa ilmailulle. Lentokentän viheralueet pyritään suunnittelemaan hanhien kannalta mahdollisimman sopimattomiksi laiduntamiseen. Myös ympäröivien alueiden maankäyttöä pohditaan, jotta lentokenttä lähialueineen olisi hanhien kannalta mahdollisimman vähän houkutteleva.

Valkoposkihanhien esiintyminen Suomessa

Arktisilla alueilla pesivät valkoposkihanhet pysähtyvät myös Suomessa

Syyskuun lopussa ja lokakuussa Etelä-Suomen viljelyalueilla lepäilee ja ruokailee kotimaisten valkoposkihanhien lisäksi Venäjän arktisilla alueilla pesiviä valkoposkia. Näiden lintujen lepäilijämäärät riippuvat muutonaikaisista olosuhteista. Voimakkaan vastatuulen ja sateiden valitessa ne laskeutuvat kesken muuttomatka lähinnä Itä- ja Kaakkois-Suomen pelloille, mutta suotuisten sääolosuhteiden vallitessa ne jatkavat muuttomatkaansa suoraan talvehtimisalueille Pohjanmeren ympäristöön. Viime vuosina myös arktisten alueiden valkoposkihanhia on lepäillyt loppusyksyllä suomessa kymmeniä tuhansia yksilöitä.

Lisätietoja

Vanhempi tutkija Markku Mikkola-Roos, Suomen ympäristökeskus, puh. 0400 148 685, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Tutkija Pekka Rusanen, Suomen ympäristökeskus, 
puh. 0400 148 691, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Kenttämestari Veli-Matti Väänänen, Helsingin yliopisto, Soveltavan biologian laitos, puh. 0400 771 232, etunimi.sukunimi@helsinki.fi

Sivun alkuun