Perinteen vaalijat

Mikä on tämä Helsingin kaupunginosa? Siellä on noin sata rakennusta, joista 88 ikivanhoja. Öisin siellä ei asu ketään, vain valvontakamerat kuvaavat oravien rientoja. Päivällä siellä voi olla yli tuhat henkeä, joista useampi sata alastomana.

Helsingin kaupunki osti Seurasaaren vuonna 1871. Se oli toiminut Meilahden kartanon lammashakana. Vuosina 1889–1919 saari oli kansanpuistona. Siellä oli muun muassa kaksi tanssilavaa ja putka, jossa oli kaksinkertaiset hirsiseinät.

Seurasaaren ulkomuseo perustettiin vuonna 1909. Ensimmäinen saareen siirretty rakennus oli Niemelän torppa Konginkankaalta. Pian seurasivat Karunan kirkko, pohjalaistalot Ivars ja Kurssi sekä satakuntalainen Antintalo.

– Täällä on 88 museorakennusta, joissa on kattoalaa noin 4000 neliömetriä. Museoalue on neljännes saaren alasta. Huolto- ja konservointitöistä vastaa Museoviraston rakennushistorian osasto, kertoo rakennuskonservaattori Risto Holopainen.

Museorakennuksia kunnostaa päätoimisesti kolme henkilöä. Yhteistyö alan oppilaitosten kanssa on tärkeää.

– Meillä on vuosittain kymmenkunta opiskelijaa muutaman kuukauden jaksoissa. He pääsevät keskustelemaan ammattilaisten kanssa, ja samalla saamme apukäsiä näihin mittaviin töihin, toteaa Holopainen.

Vuonna 2009 saareen valmistui rakennuskonservointikeskus, jonka esikuvana on Antintalon pihapiiri. Keskus palkittiin vuoden merkittävimpänä puurakennuksena Suomessa. Sen yhteydessä on muun muassa paja, jossa rakennuskonservaattori Jani Puhakka sytyttää ahjoa. Hän on ollut sepän opissa Ruotsissa ja Karjaan kurssikeskuksessa. Viiden tuuman takonaula syntyy muutamassa minuutissa.

– Täällä voidaan tehdä erilaisia konservoinnissa tarvittavia osia, kuten saranoita, salpoja, nauloja, hakoja, sinkilöitä ja työkaluja. Oikeastaan kaikki tulityöt, mitä museorakennusten hoito ja kunnostaminen vaatii.

Keskeinen kunnostuskohde on viime vuosina ollut Kahiluodon kartano. Se tuotiin Taivassalosta vuonna 1926 ja pystytettiin vähän liian kosteaan paikkaan.

– Kartanon alapohjaan on tehty laajasti parannuksia. Sieltä on poistettu kymmeniä tonneja kiveä ja humusta, jotka estivät tuulettumisen ja sitoivat kosteutta. Lisäksi maanpintaa on muokattu, tuuletusaukkoja lisätty, salaojajärjestelmiä parannettu ja lattiaa kantavia rakenteita vahvistettu.

– Kartanoon palautetaan vielä kuisti, joka rakennetaan konservointikeskuksessa. Interiöörien konservointityökin on loppusuoralla. Kartano pesee vielä kasvonsa ennen syksyä, kun ikkunat konservoidaan, seinät saavat punamullan ja katto tervataan, kertoo Jani Puhakka.

Konservoinnissa kiinnitetään rakennusten ohella huomiota niiden ympäristöön. Tavoitteena on luoda mielikuva siitä ajasta, jolta rakennus on lähtöisin. Paikan luominen on sitä vastoin haasteellista – esimerkiksi peltoaukeaa ei Seurasaaresta löydy. Nudistiranta kylläkin.