Valuma-aluelähtöinen purojen tilan parantaminen (PURO II) –hanke
Aloitusvuosi: 2009 Päättymisvuosi: 2011 Vastuuhenkilö SYKEssä: Auri Sarvilinna Tutkijat/ryhmä: Auri Sarvilinna, Jukka Jormola, Liisa Laitinen, Lasse Järvenpää, Pia Rotko ja Mari-Anna Närhi Rahoittajat: MMM, YM, SYKE, Helsingin kaupunki Yhteistyökumppanit: Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (RKTL), Helsingin kaupunki, Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY), Suomalaisen kalastusmatkailun edistämisseura ry (SKES) ja Virtavesien hoitoyhdistys ry (Virho)
Ajankohtaista
Hankkeen koekohteista on valmistunut raportti:
 |
|
 |
|
|
|
|
|
Longinoja on keidas keskellä kaupunkia. Kuva: Mari-Anna Närhi
|
|
Näsinoja-Tuomarinkylänoja on viehättävä puro. Kuva: Mari-Anna Närhi
|
|
|
|
|
Hankkeen taustaa
Vain muutama prosentti maamme purovesistöistä on luonnonmukaisessa tilassa. Purovesistöjen ja niiden valuma-alueiden tilaan on viime vuosina alettu kiinnittää huomiota esimerkiksi maa- ja metsätalouden vesiensuojelun, taajamien tulvasuojelun sekä purojen ekologisen tilan ja kalataloudellisen arvon kannalta.
Purovesistöjen tilan parantaminen nähdään myös yhä tärkeämpänä osana vesistöihimme ja Itämereen kohdistuvan vesistökuormituksen vähentämistä. Purovesistöjen tilan parantaminen on yksi MMM:n asettaman kalataloudellisten kunnostusten kehittämistyöryhmän tavoitteista ja se tukee olennaisesti myös EU:n maatalouden ympäristöpolitiikan ja EU:n vesipolitiikan mukaisen hyvän ekologisen tilan tavoitteita.
Suomen ympäristökeskus käynnisti keväällä 2009 YM:n ja MMM:n rahoittamana tutkimushankkeen "Valuma-aluelähtöinen purojen tilan parantaminen" (PURO II) yhteistyössä Helsingin kaupungin, Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY), Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (RKTL), Suomalaisen kalastusmatkailun edistämisseura ry:n (SKES) ja Virtavesien hoitoyhdistys ry:n (Virho) kanssa.
Hanke on jatkoa vuosina 2004-2007 toteutetulle PURO-hankkeelle ja syksyn 2008 Purokunnostuksen valuma-aluelähtöinen toimintamalli –hankkeelle. Se liittyy myös läheisesti SYKEssä ja MMM:ssä valmisteilla olevaan esiselvitystyöhön, jossa kehitetään rahoituksellisia ohjauskeinoja luonnonmukaisen menetelmien saamiseksi käyttöön peruskuivatuksessa.
Hankkeen keskeiset tavoitteet
- Ympäristöviranomaisten ja vapaaehtoisten kunnostustoimijoiden välisen yhteistyön kehittäminen
- Valuma-aluelähtöisen purojen tilan kartoituksen ja suunnittelun kehittäminen ja ohjeistaminen
- Purotietoisuuden lisääminen ja kansalaisten aktivointi purokunnostuksiin
Puro II –hankkeessa kehitetään viranomaisten ja muiden kunnostustoimijoiden välistä yhteistyötä käytännön purokunnostushankkeissa Longinojalla ja Näsinojalla Helsingissä. Kunnostusten lisäksi tavoitteena on tehostaa purokunnostuksiin liittyvää yhteistyötä ja motivoida kansalaisia tutustumaan lähiympäristönsä pienvesiin ja niiden hoitoon puroihin liittyvää viestintää ja vuorovaikutusta lisäämällä.
Hankkeessa tuotettua materiaalia
Lisätietoja
Auri Sarvilinna, Suomen ympäristökeskus SYKE, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
|