Kansalliset kaupunkipuistot

Kansallinen kaupunkipuisto voidaan perustaa, kun halutaan säilyttää kaupunkimaiseen ympäristöön kuuluvan alueen kulttuuri- tai luonnonmaisema, historialliset ominaispiirteet tai kaupunkikuvalliset, sosiaaliset, virkistykselliset tai muut erityiset arvot.

Kansalliseen kaupunkipuistoon voidaan liittää alueita, jotka on maankäyttö- ja rakennuslain mukaisessa kaavassa osoitettu puistoksi, virkistys- tai suojelualueeksi tai muuhun kansallisen kaupunkipuiston kannalta sopivaan käyttöön. Alueiden on oltava ensisijaisesti valtion, kunnan tai muun julkisyhteisön omistamia. Omistajan suostumuksella kaupunkipuistoon voidaan liittää myös muita alueita.

Kaupunki hakee, ympäristöministeriö päättää

	Hämeenlinnan kansallinen kaupunkipuisto. Kuva: Jukka-Pekka Flander.

Hakemuksen kansallisen kaupunkipuiston perustamisesta tekee kaupunki. Hakemus valmistellaan yhteistyössä kaupunkilaisten, puiston alueella maata tai rakennuksia omistavien sekä ympäristöviranomaisten - lähinnä ympäristöministeriön - kanssa.

Päätöksen kaupunkipuiston perustamisesta tekee ympäristöministeriö. Päätöksen yhteydessä voidaan antaa määräyksiä, jotka kaupunginhallitus on ennen päätöksentekoa hyväksynyt.

Käytännössä suurin osa kansallista kaupunkipuistoa koskevista määräyksistä annetaan kuitenkin hoito- ja käyttösuunnitelmassa, jonka laativat kaupunki ja alueellinen ympäristökeskus yhdessä. Hoito- ja käyttösuunnitelma hyväksytään ympäristöministeriössä.

Yhtenäiset kriteerit arviointia varten

	Tikankontti Heinolan kaupunkipuistossa. Kuva: Heinolan kaupunki

Kansallisten kaupunkipuistojen tunnistamisessa ja arvioinnissa käytetään yhtenäisiä kriteereitä, jotka takaavat kaupungeille tasapuolisen kohtelun ja kaupunkipuistojen valtakunnallisen tason säilymisen.

Kriteerejä on neljä:

1. Sisältö

Kansallisen kaupunkipuiston täytyy sisältää

• kaupunkiluonnon monimuotoisuuden säilyttämisen kannalta tärkeitä luonnonalueita,
• kansallisen historian tai kaupungin omien kehitysvaiheiden kannalta merkittäviä kulttuuriympäristöjä rakennuksineen sekä
• puistoarkkitehtonisesti tai esteettisesti merkittäviä puistoja ja viheralueita.

2. Laajuus ja eheys

Kansallisen kaupunkipuiston täytyy olla

• puisto- ja viherympäristönä riittävän laaja ja häiriötön sekä
• viherrakenteeltaan niin yhtenäinen, että sitä pitkin on mahdollisuus siirtyä kaupunginosasta toiseen.

3. Ekologisuus ja jatkuvuus

Ekologiselta kannalta on tärkeää, että

• alueelle muodostuu lajiston siirtymisen ja vuorovaikutuksen mahdollistavia ekologisia käytäviä ja
• alue on jatkuva eli liittyy välittömästi ilman selvää rajaa kaupungin ulkopuolisiin luonnonalueisiin tai sitä ympäröivään maaseutuun.

4. Kaupunkikeskeisyys

Kansallisen kaupunkipuiston täytyy olla osa kaupunkirakennetta eli alkaa kaupungin ydinkeskustasta tai sen välittömästä läheisyydestä.

Suomessa nyt viisi kansallista kaupunkipuistoa

	Raatihuoneenpuisto Porissa. Kuva: Porin kaupunki

Suomen ensimmäinen kaupunkipuisto perustettiin Hämeenlinnaan vuonna 2001. Seuraavana vuonna tehtiin päätökset Heinolan ja Porin kansallisista kaupunkipuistoista. Suomen suurin kaupunkipuisto perustettiin Hankoon 2008. Vuonna 2010 Porvoo sai kansallisen kaupunkipuiston. 

Moni kaupunki on parhaillaan selvittämässä mahdollisuuksia perustaa kansallinen kaupunkipuisto. Kaupunkipuistojen verkostoon on tarkoitus ottaa kymmenkunta erilaista kaupunkia eri puolilta Suomea.

Lisätietoja

Ympäristöneuvos Jukka-Pekka Flander, ympäristöministeriö, 
puh. 050 302 7597, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi