Hyppää sisältöön   RSS |  Sivukartta |  På svenska |  In English  
 

       Tarkennettu haku
 
 
Ympäristöministeriö | Suomen ympäristökeskus | Alueellista ympäristötietoa | www.ara.fi
« Edellinen taso
23.11.2011 (Päivitetty)
Suomen ympäristökeskus
Ota yhteyttä sivun vastuuhenkilöön
VERSIOT
Tulostusversio
Jaa
www.ymparisto.fi > Ympäristön tila > Ympäristön kemikalis... > Haitallisten aineiden laskeuma
  
Uudistamme verkkopalvelua kevään 2013 aikana.
Lue lisää uudistuksesta

Vastaa uudistusta koskevaan asiakaskyselyyn

Haitallisten aineiden laskeuma

Suuri osa ympäristön kannalta haitallisimmista aineista leviää ilman kautta laskeumana. Tämä johtuu esimerkiksi siitä, että ne ovat peräisin teollisuuden tai energiantuotannon polttoprosesseista kuten dioksiinit, PAH-yhdisteet ja elohopea (kivihiilen poltosta). Raskasmetallit ja orgaaniset yhdisteet voivat kulkeutua tuulten mukana jopa tuhansia kilometrejä.

Laskeuman mittaaminen on hankalaa. Laskeuma voi tulla kuivalaskeumana tai sateen mukana märkälaskeumana. Maahan laskeutuneet aineet eivät välttämättä pysy maan pinnalla, vaan haihtuvat uudelleen ja kulkeutuvat tuulien mukana edelleen. Tällä tavoin esimerkiksi arktisille alueille kulkeutuu torjunta-aineita ja kemikaaleja joita ei alueella koskaan ole käytetty. Suomessakin sadevesistä löytyy monia jo vuosia kiellettyinä olleita aineita, kuten DDT:tä ja PCB:tä.

Ilmatieteen laitos seuraa raskasmetallien laskeumaa sadevedessä. Metsäntutkimuslaitos seuraa raskasmetalleja metsäsammalissa, minkä perusteella voidaan arvioida muutaman vuoden kertynyttä metallikuormitusta.

 
 
 
Muualla verkossa
© Copyright Valtion ympäristöhallinto  | Palvelukuvaus  | Jätä palautetta | Yhteystiedot