METSO-ohjelma
METSO-ohjelman eli Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelman 2008-2016 lähtökohtana on vapaaehtoisuus. Ohjelman avulla yksityiset metsänomistajat voivat suojella metsiensä arvokkaita kohteita korvausta vastaan joko pysyvästi tai määräaikaisesti.
Tavoitteena on varmistaa, että Suomessa kasvaa jatkossakin sellaisia metsiä, joissa myös uhanalaiset ja taantuneet eliölajit voivat elää. Suojellun metsän pinta-alaa pyritään kasvattamaan valitsemalla suojeluun luonnonarvoiltaan monipuolisia kohteita ja tekemällä hoitotoimia suojelualueilla ja niiden lähituntumassa.
METSO-ohjelmalla suojellaan metsiä, jotka ovat eliölajien elinympäristöinä arvokkaita. Elinympäristön merkitykseen vaikuttaa sen puuston rakennepiirteiden määrä ja laatu. Tarpeen mukaan elinympäristöjen luonnonarvoja on mahdollisuus kehittää hoidon ja kunnostuksen keinoin.
METSO-ohjelman alustavat tavoitteet elinympäristöittäin
Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan maakunnissa
| Elinympäristö |
Hehtaaria |
| Kangasmetsät |
6900 |
| Puustoiset suot |
1700 |
| Lehdot |
900 |
| Metsäiset kalliot, jyrkänteet ja louhikot |
700 |
| Pienvesien lähimetsät |
400 |
| Metsäluhdat ja tulvametsät |
190 |
| Harjujen paahdeympäristöt |
70 |
| Puustoiset perinnebiotoopit |
40 |
| Kalkkikalliot |
40 |
Jos haluat selvittää, onko metsässäsi luonnoltaan arvokkaita kohteita suojeltavaksi, ota yhteyttä alueesi METSO-yhdyshenkilöihin metsäkeskuksessa tai ympäristökeskuksessa. Yhdyshenkilöt tarkastavat metsästä löytyvät arvokkaat elinympäristöt sekä kertovat niiden suojelumahdollisuuksista ja korvauksista. Ympäristökeskukset vastaavat uusien pysyvien luonnonsuojelualueiden perustamisesta ja metsäkeskukset määräaikaisesta suojelusta sekä hoitotoimenpiteistä.
Lisätietoja METSO-ohjelmasta löydät sivun oikean reunan linkkien kautta.
|
METSO-yhteyshenkilöt Uudellamaalla
Uudenmaan ympäristökeskus
Ylitarkastaja
Jani Seppälä
puh. 040 532 8828
etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
Rannikon metsäkeskus
Luonnonhoidon neuvoja
Mona Bäckman
puh. 020 772 6113
etunimi.sukunimi@metsakeskus.fi
Metsäkeskus Häme-Uusimaa
Metsänhoitopäällikkö
Jouni Rantala
puh. 040 700 4115
etunimi.sukunimi@metsakeskus.fi
|
|