Haminan kaupungin poikkeuslupa-anomus tervapääskyjen pesien hävittämiseksi hylättiin
Kaakkois-Suomen ympäristökeskus hylkäsi keskiviikkona 8. heinäkuuta Haminan kaupungin hakemuksen poikkeusluvan saamiseksi tervapääskyjen pesien hävittämiseen Vehkalahden koulun purun yhteydessä. Tervapääsky on rauhoitettu luonnonsuojelulain ja EU:n lintudirektiivin perusteella ja sen pesien sekä munien ja yksilöiden muiden kehitysasteiden ottaminen haltuun, siirtäminen toiseen paikkaan tai muu tahallinen vahingoittaminen on kielletty. Asiantuntijaselvityksen mukaan purettavassa koulussa pesii 10 paria tervapääskyjä.
Luonnonsuojelulain perusteella (LSL 49 §) alueellinen ympäristökeskus voi myöntää luvan poiketa kiellosta tietyin perustein mm. kansanterveyden ja yleisen turvallisuuden turvaamiseksi. Luvan myöntämisen edellytyksenä on kuitenkin, ettei muuta tyydyttävää ratkaisua ole.
Päätöksessään Kaakkois-Suomen ympäristökeskus katsoi, että pesien hävittämiselle on olemassa muita tyydyttäviä vaihtoehtoja. Koulun purkaminen voidaan toteuttaa tervapääskyjä häiritsemättä ja pesiä hävittämättä pesimäkauden jälkeen, ja aloittaa heti kun on varmistettu, että lintujen pesintä on päättynyt.
Haminan kaupungin tekninen toimi perusteli anomustaan sillä, että purun viivästyminen koulujen aloittamisen jälkeiseen aikaan aiheuttaisi terveyshaittaa pölyn, tärinän, melun ja mikrobien vuoksi ja siksi purku olisi aloitettava heti lintujen pesinnästä huolimatta.
Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen kielteisen päätöksen perusteluissa huomautetaan, että purkutyön ajoittaminen koulutuntien ulkopuolelle myöhäiseen iltapäivään/iltaan on alueella täysin mahdollista. Tällöin purkupaikan viereen rakennettavissa parakeissa opiskelevat koululaiset eivät altistu pölyn ja melun aiheuttamille terveyshaitoille. Ilta-aikainen purku on myös mahdollista siksi, että koulun välittömässä lähiympäristössä ei ole varsinaista asutusta. Näin ollen poikkeusluvan myöntämiselle ei löydy laillisia perusteita.
Lisätietoja
Luonnonsuojelupäällikkö Pentti Välipakka
puh. 040 554 3109
Biologi Simo Jokinen
puh. 040 767 5450
Lakimies Pekka Kosunen
puh. 040 831 3600
|