Eteläisen Kaupunginselän - Risön ja Öjenin hoitoa ja käyttöä suunnitellaan
Eteläisen Kaupunginselän - Risön ja Öjenin Natura 2000-alueille, jotka molemmat sijaitsevat Vaasan kaupungin välittömässä läheisyydessä, laaditaan hoito- ja käyttösuunnitelmat. Eteläinen Kaupunginselkä sekä metsäalueet Risön ja Öjen ovat jo nyt
tärkeitä virkistysalueita. Hoito- ja käyttösuunnitelmat laaditaan alueiden virkistyskäytön, maankäytön ja luonnonsuojelun yhdistämiseksi. Eteläisen Kaupunginselän - Risön hoito- ja käyttösuunnitelman ensimmäinen luonnos on nyt valmis ja sitä on esitelty
maanomistajille. Öjenin hoito- ja käyttösuunnitelman luonnos valmistuu lähiviikkoina.
Hoito- ja käuyttösuunnitelmat laaditaan alueiden virkistyskäytön ja muun käytön mahdollistamiseksi ilman, että luonnonarvot kärsivät. Tämä tapahtuu mm. suunnittelemalla ja rakentamalla infrastruktuuria ja tuottamalla tiedotusmateriaalia. Suunnittelun
pohjana on perusteelliset kenttätutkimukset. Risön alueelle suunnitellaan esimerkiksi vaellusreittejä, opastustauluja, lintutorneja ja levähdyspaikkoja, mutta myös puomeja ja ajoesteitä asiattoman liikenteen estämiseksi Natura-alueella.
Sen jälkeen kun luonnokset on esitelty yleisölle, niitä muokataan annettujen kommenttien perusteella. Tammikuussa arvioidaan lopullisen version olevan valmis, jonka jälkeen se lähetetään lausunnolle sidosryhmille ja viranomaisille. Helmikuussa hoito-
ja käyttösuunnitelma lyödään lukkoon.
Metsähallitus vastaa Eteläisen Kaupunginselän - Risön ja Öjenin hoito- ja käyttösuunnittelusta. Hoito- ja käyttösuunnittelu tehdään ruotsalais-suomalaisessa osittain EU-rahoitteisessa Interreg IIIA yhteistyöhankkeeessa, joka koskee
luonnonsuojelualueiden matkailua ja infrastruktuuria. Hankkeen muut rahoittajat ja yhteistyötahot ovat Länsi-Suomen ympäristökeskus, joka on hankkeen omistaja, Västerbottenin lääninhallitus, Vaasan kaupunki, Nordmalingin kunta, Metsähallitus ja
Mustasaaren kunta. Yllä mainittujen alueiden lisäksi hanke käsittää myös Kronörenin alueen Nordmalingin kunnassa Ruotsissa. Hankkeen tärkein tavoite on Natura-alueiden lähestyttävyyden parantaminen ilman, että luonnonarvot heikkenevät, sekä ekologisen
kestävän matkailuyrittäjyyden edistäminen.
Hanke käynnistyi helmikuussa 2002 ja se loppuu maaliskuussa 2004. Hankkeen kustannusarvio on noin 200 000 € (1 850 000 Kr). Hanketta valvoo hankeryhmä, joka koostuu maanomistajien, kuntien ja viranomaisten edustajista.
Lisätietoja: hankevetäjä Lise-Lotte Molander, puh. (06)367 5311 tai 040 720 0389 ja suunnittelija Michael Haldin, Metsähallitus, puh. 020 564 5291 tai 040 505 8580
|